David Horwathin Me kuolemme yksin on jäätävä selviytymistarina

David Horwath kertoo kirjassaan Me kuolemme yksin norjalaisen Jan Baalsrudin karmean selviytymistarinan. Toinen maailmansota jyllää, saksalaiset ovat miehittäneet Norjan, ja norjalaisen vastarintaliikkeen on tarkoitus sabotoida saksalaisten toimia maassa. Kahdentoista miehen ryhmä on hädin tuskin ehtinyt kohteeseensa, kun saksalaiset saavat heidät kiinni. Jan Baalsrud on miehistöstä ainoa, joka pääsee pakoon, mutta karkulaisella on vastassaan arktinen talvi, lumimyrskyt ja upottavat hanget. Viholliset perässään hänen on kuitenkin aloitettava hyytävä taivallus kohti Ruotsia.

Ilman muita ihmisiä Jan ei olisi todennäköisesti ikinä selvinnyt. Paleltuneena, lumisokeana ja sekopäisenä hän törmää lopulta mökkiin, jonka asukkaat ovat valmiita auttamaan häntä. Teoksesta tuleekin vahvasti mieleen Pelastakaa sotamies Ryan, niin uhrautuvaisiin ulottuvuuksiin auttajat venyvät yrittäessään saada miehen turvaan Ruotsiin.

Suomennoksen iän huomaa kääntäjän ratkaisuista. Aluksi ihmettelin, kun teoksen mukaan Norjassa annettiin miljoonia Suomen markkoja hyväntekeväisyyteen ja jotakin myytiin 10 000 Suomen markalla. Miksi ihmeessä Norjassa käytettäisiin Suomen valuuttaa? Noh, ehkä se oli jokin sota-ajan juttu. Oivalsin kuitenkin homman nimen siinä vaiheessa, kun eräs Janin auttaja esittelee itsensä peitenimellä Hans Jensen, ”joka merkitsee suunnilleen samaa kuin Matti Meikäläinen Suomessa”.

Jaahas! Tätä tietoa tuskin on ollut alkukielisessä tekstissä. Suomentaja on siis päättänyt avittaa lukijoitaan sijoittamalla strategisia tietoja tekstiin. Parempi ratkaisu olisi ehkä ollut sijoittaa infot Suom. huom. -alaviitteisiin (kuka muistaa?!), sillä lukumatkan jatkuessa mietitytti aina silloin tällöin, mikä on kirjailijan ja mikä suomentajan tekstiä. Teoksessa nimittäin kuljetaan myös Suomessa ja kerrotaan Suomen lappalaisistakin tavalla, joka nykylukijan korvaan saattaa hieman särähtää.

Mikäli haluat kuvitella, miltä tuntuisi poistua täydellisesti mukavuusalueeltasi lämpimästä lukunurkasta, dramaattisesti nimetty Me kuolemme yksin on oiva seikkailukertomus sinulle.

On nimittäin ihan mukavaa, että voi itse siemailla kuumaa kurkumateetä viltin alla samalla, kun lukee kuvausta omien varpaiden amputoinnista lumihaudassa.

Google-haut lukemisen aikana: paleltumien hoito, kurkumatee, kurkuman terveysvaikutukset (lukuisat)

Kurkumatee

Ainekset (2 annosta)

4 dl
vettä
2 tl
tuoretta kurkumaa (raastettuna)
2 tl
hunajaa
2 tl
sitruunamehua
1 pussi
teetä

Tee näin:

Kiehauta vesi ja ainekset. Anna hautua 10 minuuttia. Siivilöi mukiin. Lisää halutessasi teepussi mieleistäsi lajia. Minä käytin Clipper’sin uniteetä.

Kulttuuri Ruoka ja juoma Kirjat

18 syytä asua maalla

1. Luonto on lähellä. Vihervitamiinia voi tankata jo omassa pihassa, ja metsäpolkuja on enemmän kuin päällystettyä tietä. Linnut sirkuttavat makkarin kulmalla, ja jopa hirvestä voi joskus nähdä vilahduksen.

2. Metsässä kävellessä omat jalanjäljet risteävät kettujen ja pupujen kulkureittien kanssa. Käpälänjälkiä on hauska bongailla.

3. Jos ei mene metsään, voi nauttia peltomaisemista.

4. Luonnosta voi nauttia myös sisällä, kun jokaisesta ikkunasta näkee metsän. Zen-olotila on varmistettu myös Teams-kokouksissa, kun katselee samalla auringonnousua tai lumihangen kimaltelua.

5. Auringonlaskut ovat maailman kauneimmat.

6. Myös metsän antimet olen kerännyt omalta tontilta, vaikka myös tontin ulkopuolella aukeavat satoisat mustikkamaat.

7. Oman elämänsä viherpeukalo saa kasvikset, yrtit, mansikat ja luumut puutarhastaan. On terapeuttista upottaa sormet multaan, tyydyttävää seurata pinaattien kasvua ja karhunvadelmien kypsymistä.

8. Pihalla on hiljaista. Korvissa kuuluu korkeintaan puiden humina ja lintujen laulu. Täydellistä sielunhoitoa.

9. Sielunhoitoa on myös se, kun illalla nostaa katseensa valosaasteettomalle tähtitaivaalle. Sitä voi tuijotella niin pitkään kuin niska kestää.

10. Pimeys on pimeyttä. Tykkään lähestyä kotia iltalenkiltä tullessa ja nähdä kuistin valon pilkottamassa tunnelmallisesti.

11. Illalla ei tarvitse vetää verhoja ikkunan eteen, koska sisään ei ole kukaan kuikuilemassa.

12. Koiran voi joskus vain päästää ulko-ovesta tarpeilleen, tai sen kanssa voi hoitaa pikaulkoilut vaikka aamutakissa ja kumppareissa, mitä ihmisten ilmoilla asuessa ei kehtaa tehdä (siis minä ainakaan).

13. Koiraa voi huoletta pitää vapaana.

14. Lenkeillä voi rauhassa hoilata musiikin tahtiin, sillä 99,9 prosentin varmuudella ketään ei tule vastaan. (Viime aikoina olen nostalgisoinut ysärimusalla. Backstreet’s back, alright!)

15. Päivä alkaa pirteästi, kun postilaatikolle kävelee 300 metriä lehden hakuun.

16. Siitä voi jatkaa pihatreenin pariin. Tangon ja kahvakuulan kanssa saa rauhassa huhkia, kun naapurit eivät töllistele.

17. Näköetäisyydellä olevia naapureita ei ole. Varsin mukavaa kesäisin.

18. Toisaalta naapureihin tutustuu paremmin kuin ikinä kaupungissa, vaikka lähin asuisi puolen kilometrin päässä.

Kaikki talot maalla eivät toki ole samanlaisia, ja kerros- tai rivitalossa asumisessakin on puolensa. Metsäasukin lisäksi minussa on urbaani puoli, joka nauttii (suur) kaupunkien energiasta ja joka voisi nauttia myös kaupungin keskustassa elämisestä. Mutta niin pitkään kuin asuinpaikkana on Kouvola, keskustakodista ei olisi muuta iloa kuin lyhyt työmatka.

Hyvinvointi Mieli