”I moved towards them, fast. Pulled back both fists. And punched them both in their jaws simultaneously.”

Voiko kirja muistuttaa yhtään enempää B-luokan toimintaelokuvaa? Laajamittaisella Jack Reacher -sarjalla on omat vannoutuneet faninsa, mutta Lee ja Andrew Childin yhdessä kirjoittama Better off dead oli minulle vasta toinen laatuaan. Viihdyin teoksen parissa, mutta kieltämättä lukuisat taistelukohtaukset välillä huvittivat enemmän kuin jännittivät.

Jännitettävää ei nimittäin ole, sillä Reacher on voittamaton. Lukijan ei tarvitse miettiä, selviääkö sankari, sillä hän selviää — nyrkein, asein ja ovelin juonin. Yksinäinen kulkija on lähitaistelun ja pyssynkäytön mestari, joka on aina askelen edellä vastustajiaan, jotka usein kuvataan tyhmiksi. Vaikka tilanne vaikuttaisi mahdottomalta, syntyy Reacherin päässä sekunneissa keino päästä pinteestä. Jos suunnitelma ei ole pelkkää itsepuolustustaitojen esittelyä, sen toteutumista on ihan kiinnostavaakin seurata.

Better off dead -teoksessa Jack Reacher on liikkeellä lähellä Meksikon rajaa, pienessä ja rähjäisessä kylässä. Auto on törmännyt aution maan ainoaan puuhun, ja kun Reacher menee tutkimaan outoa tapausta lähempää, hän sotkeutuu jälleen kerran vyyhtiin, jossa nyrkinheiluttelukyvyt pääsevät käyttöön. Kylää nimittäin hallitsee pelolla mysteerimies Dendoncker, joka hoitelee rikollisia puuhiaan maan alta. Kukaan ei tunnu tietävän miehestä muuta kuin sen, että tätä ei kannata suututtaa, sillä muuten rangaistus on julma.

Koska Reacher on hyvisten puolella, hän lähtee Dendonckerin perään. Tämän päivän James Bondiksi tituleeratulla miehellä on lupa tappaa, ja niin ruumiskasat kasvavat. Pitkän oikeudenjakajan uransa aikana Reacher on kuolleisiin tottunut, ja tapot sujuvat viileällä rutiinilla: ”I was pretty sure he was down and out. But I never take that kind of thing for granted. I stepped in close. And stamped on the base of his skull. I felt his spine snap. I was sure about that.”

En minäkään pahiksia sääli. Mielenkiintoista kuitenkin on, miten toimintakirjoissa ja -elokuvissa ihmisiä pistetään päiviltä aika tunteetonta tahtia: ei pysähdytä miettimään, että tässä nyt oikeasti kuoli joku. Lukijaakaan kuolemat eivät välttämättä kosketa, koska niihin tottuu.

Mutta niin pitkään kuin on Reacherin puolella, ei tarvitse pelätä.