Rahaf Mohammed on nuori nainen, joka pakeni sairaasta kotimaastaan vain 18-vuotiaana. Elämäntarinan ja pakomatkan merkitsi muistiin Sally Armstrong, ja lopputuloksena on jännittävä ja ahdistava teos Kapinallinen — pako Saudi-Arabiasta vapauteen. Jo kirjan nimi kertoo, että Rahaf pääsi karkuun, mutta jos et halua tietää yksityiskohtia, kannattaa lopettaa lukeminen tähän.
Kapinallinen on kirjoitettu mukaansatempaavasti kuin mikäkin jännityselokuva, mutta valitettavasti kyse ei tietenkään ole fiktiosta vaan todellisesta elämästä.
Teos alkaa, kun Rahaf valmistautuu pakenemaan perheen lomamatkalla Kuwaitissa. Kaikki on suunniteltu huolellisesti: Rahafilla on salainen pankkitili, viisumi Australiaan ja nettiystäviä, jotka auttavat. Rahaf saa napattua passinsa veljen huostasta, ja aamulla, muun perheen nukkuessa, hän lähtee lentokentälle. Hän ostaa lipun Thaimaahan, ja laskeutumiseen saakka kaikki on hyvin. Thaimaalaisella lentokentällä käy kuitenkin selväksi, että jotain on mennyt pieleen: kyräilevästi käyttäytyvät virkailijat eivät suostu myymään Rahafille lentolippua Australiaan.
Cliffhanger.
Seuraavaksi palataan Rahafin lapsuuteen ja nuoruuteen. Naisen asemaa Saudi-Arabiassa kuvataan seikkaperäisesti, ja senhän tiedämme, että se on surkea. Rahaf oppii, että maa on tasa-arvotilastoissa jossain sijalla 190, eikä sen alapuolelle jää kuin muutamia valtioita. Kun Rahaf hakee tietoa, hän oppii, miten muualla maailmassa eletään, eikä koskaan osta hänelle syötettyä käsitystä siitä, että nainen on miestä huonompi ja mies aina oikeassa. Päinvastoin hän kysyy ja kyseenalaistaa, vaikka siitä ei aina seuraakaan mitään hyvää.
Saudi-Arabian miehet ovat väkivaltaisia ja sadistisia. Pieninkin ”rike” naiselta riittää laukaisemaan hillittömän väkivallan. Jokainen nainen on hengenvaarassa, ja äidit, vaimot, tyttäret ja siskot joutuvat pelkäämään miespuolisia sukulaisiaan. Nämä kun voivat vaikka tappaa — joutumatta siitä vastuuseen. Raiskauksiin syyllisiä ovat vain naiset. Naisia syyttävää ajattelutapaa eivät tosin pidä yllä pelkästään miehet, sillä Rahafin mitättömät paheet saavat siskon huutamaan paikalle äidin, äiti puolestaan kantelee pojilleen ja miehelleen, ja miehet rankaisevat Rahafia. Ei voi kuin ihmetellä, miksi kukaan haluaisi elää tällaisessa perheessä tai yhteiskunnassa, oli sitten mitä sukupuolta tahansa.
Rahafilla on onneksi oma puhelin ja pääsy nettiin, vaikka veljillä on milloin tahansa oikeus tarkistaa, mitä Rahaf on verkossa puuhannut. Rahaf tutustuu kielletyillä sivuilla naisiin, jotka ovat onnistuneet karkaamaan Saudi-Arabiasta. Niitäkin on, joiden pako epäonnistuu. Heistä ei kuulla enää ikinä mitään, tai käy niin kuin Rahafin isosiskolle, joka yllätetään huoneestaan matkalaukun ja pakosuunnitelman kanssa: perheen miehet pahoinpitelevät tämän raa’asti. Hakattu tytär ja sisko lähetetään mielisairaalaan, josta tämä palaa hengissä — mutta ihmisrauniona.
Koska Rahaf todistaa jatkuvasti naisten oikeuksien rikkomista, hän ymmärtää, että ei voi enää elää kotimaassaan. Hän alkaa suunnitella karkaamista internetverkostonsa avulla. Vaikka onkin perheessään ja yhteiskunnassaan arvoton ja alistetussa asemassa, hän osaa sentään lukea ja kirjoittaa. Voi vain kuvitella, miten huonosti pakoa suunnittelisi vaikkapa lukutaidoton nainen, joka ei ole koskaan käynyt koulua tai jonka perheellä ei ole rahaa.
Sitten päästään takaisin thaimaalaiselle lentokentälle.
Vaikutusvaltainen isä on lähettänyt paikalle saudiarabialaisen agentin, joka evää Rahafin pääsyn Australiaan. Tytön passi anastetaan, ja tämä viedään hotelliin odottamaan paluulentoa Kuwaitiin. Thaiviranomaisista ei ole apua: he ovat valmiita lähettämään Rahafin takaisin varmaan kuolemaan, vaikka koko maailma tietää, miten uppiniskaisille tytöille saudimiesten käsissä käy.
Jostain syystä Rahafin puhelinta ei viedä, ja hotellihuoneessa tämä alkaa twiitata tilanteestaan. Hän saa kiinnitettyä toimittajien ja ihmisoikeusjärjestöjen huomion, ja UNHCR saapuu taistelemaan Rahafin puolesta. Kamppailu on todella piinaavaa luettavaa, ja Rahafin epätoivo tuntuu lukijankin kehossa. Aiheellista kuolemanpelkoa lisää se, että isä ja veli saapuvat maahan.
Rahaf ei ole turvassa, mutta mikään valtio ei myönnä Rahafille turvapaikkaa. Viisumi, jonka hän oli jo saanut Australiaan, perutaan. Hallitus ei halua maahan turvapaikanhakijoita, vaikka tiedossa on, että Rahaf on hengenvaarassa. Toiminta ei ole Australian puolelta uutta, sillä maan lentokenttävirkailijat saattavat pyytää yksin matkustavilta sauditytöiltä näiden isän puhelinnumeroa, jotta voivat varmistaa tältä, että tytär on luvallisella reissulla. Muka moderni maa — yök! Siksi Rahafkin oli varautunut ja pyytänyt miespuolista nettiystävää esiintymään isänään, jotta pääsisi lentoasemalta eteenpäin.
Kun Australia tuntuu vain viivyttelevän turvapaikkahakemuksen käsittelyä, Rahafille pyydetään turvapaikkaa Kanadasta, ja lupa myönnetään hetkessä. Kirjalla on onnellinen loppu: Rahaf kotiutuu Kanadaan hienosti, vaikkakin tappouhkaukset ovat edelleen arkipäivää. Hän kuitenkin oppii kielen, saa ystäviä, opiskelee ja tekee asioita, joita ei Saudi-Arabiassa voinut luvallisesti tehdä.
Rahafin tarina on silti poikkeuksellinen. Ellei hän olisi saanut aikaan mediamylläkkää ja elleivät vaikutusvaltaiset tahot, kuten UNHCR ja Human Rights Watch, olisi taistelleet hänen puolestaan, hänet olisi lähetetty takaisin varmaan kuolemaan. Eikä suuri yleisö olisi koskaan tiennyt, kuka on Rahaf Mohammed.
Kuinka moni nainen kuolee Saudi-Arabiassa miesten käsiin? Kuinka moni kuolee yrittäessään paeta? Kuinka monta naista ja tiedostavaa miestä rangaistaan siitä, että he kyseenalaistavat vallitsevan tilanteen?
Saudi-Arabia on ääriesimerkki, mutta en voi olla ajattelematta myös Suomeen tulevia pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, jotka monet ovat valmiita lähettämään sinne, mistä nämä ovat kotoisin. Moni on paennut sotaa, vainoa ja hengenvaaraa, ja silti meikäläiset saattavat sanoa, että ”Autetaan ensin suomalaisia!”.
Ihan oikeasti?
Emme tietenkään voi ottaa koko maailmaa tänne asumaan, mutta harva suomalainen on samassa tilanteessa kuin esimerkiksi Rahaf. Leipäjono tai pieni palkka on ikävä juttu, mutta olematon itsemääräämisoikeus, jatkuva väkivalta ja väkivallan uhka sekä todellinen kuolemanvaara ovat vielä ikävämpiä. (Ja kyllä, perheväkivaltaa on myös Suomessa, mutta vaimon pahoinpitely ja siskon hakkaaminen eivät kuitenkaan ole jokapojan yleisesti hyväksyttyä iltapäivätoimintaa.)
Rahaf Mohammedin Kapinallinen auttaa asettumaan toisten ihmisten asemaan, lisää tietoisuutta ja herättää empatiaa.
Jos kauhistelun ja päivittelyn lisäksi haluat vaikuttaa ihmisoikeuksien toteutumiseen, yksi tapa on tukea esimerkiksi Amnestya. Voit myös pysyä kartalla Human Rights Watchin sivuilla ja ottaa selvää, mitä itse voit tehdä (esimerkiksi levittää tietoisuutta). Vaikka salaliittoteoreetikot uskovatkin, että isojen järjestöjen rahat menevät vain johtajille eivätkä organisaatiot saa oikeasti mitään aikaan, todellisuudessa nimenomaan suurilla, pitkään toimineilla järjestöillä on suhteita ja vaikutusvaltaa — ja niistä molempia tarvittiin myös Rahafin pelastusoperaatiossa.
