Muumit maailmalla

Miten muumit ja Lena Dunham liittyvät yhteen?

Famesick-muistelmissaan Dunham kertoo miesystävästään, laulaja-muusikko Jackista, jolla oli tapana lähetellä Dunhamille aina pieniä lahjoja Euroopan-kiertueiltaan. Suomesta Jack lähetti muumin.

”Moomins—those puffy-faced white rhino–marshmallow crosses”, kirjoittaa Dunham ja sanoo rakastaneensa Jackin lähettämää muumia. Muumeista tuli pariskunnan hellittelynimi:

”’You’re my Moomin.’ ’No, you’re MY Moomin.'”

Kun Jack seuraavan kerran keikkaili Suomessa, tämä palasi mukanaan kasseittain muumikamaa: tarroja, mukeja, kirjoja, koruja – niin paljon, että Dunham antoi niitä itsekin eteenpäin lahjoiksi.

Dunham pohtii, että Jack yritti korvata pitkiä poissaolojaan ostamalla tavaraa, josta Dunham piti. Jos Dunham mieltyi esimerkiksi pellavayöasuihin, hän sai niitä yksitoista kerralla.

Mutta ehkä muumimukeja ei voi koskaan olla liikaa?

Kulttuuri Kirjat

Jaakko Selin: Jaakon matkassa – uudet seikkailut

Diskotanssin maailmanmestaruuskisoista eläkeläisten kanssa sangriaa juomaan – Jaakko Selin on matkoillaan kokenut monenmoista. Hupaisia reissutarinoita on koottu kirjaan Jaakon matkassa – uudet seikkailut (2018).

Selin vaikuttaa reissaavan leppoisalla asenteella, eivätkä vastaantulevat erikoiset persoonat tai pienet vastoinkäymiset häntä hetkauta. Selin on ollut ”do it for the plot” -edelläkävijä ennen nykyisiä vaikuttajia.

Jutut on kerrottu sen verran elävästi, että välillä ne tuntuvat varsin tuskastuttavilta. Kerran Selin raahaa Suomesta Kreikkaan säkeittäin haisevaa kissanruokaa palveluksena eläinrakkaalle mummolle eikä pääsekään kohdemaassa painavasta lastista eroon. Hiki kohoaa otsalle, kun seuraa, miten tunnollinen Selin varjelee lohinappeja, vaikka sovitut aikataulut juoksevat.

Toisen kerran Selin harhailee pimeässä ja kaatosateessa majapaikkaansa, päätyy aina lähtöpisteeseen, aloittaa alusta ja saapuu hotellinsa pihaan kuudelta aamulla koko yön kävelyn jälkeen. Seuralaisen uudet kengät ovat tuhoutuneet ja Selinin nahkatakki vuotaa, mutta coolisti matkapari tilaa hovimestarilta proseccot uima-altaalle. Voin tuntea kropassani yön koettelemukset ja uskoa, että viini on niiden jälkeen maistunut taivaalliselta!

Kertomuksia on höystetty runsaalla kuvituksella, joka saa lukijan niin marokkolaisiin, italialaisiin kuin diskotanssillisiinkin tunnelmiin.

Kulttuuri Kirjat Matkat