Syyskuu kootusti

Kokeilussa halpojen ruokien keittokirja, aamiaispöydässä romaaneja, ajatuksia syyskuun aikana luetuista dekkareista

Annos eurolla

Säästäväisen syyskuun aikana otin testiin Hanna Olvenmarkin Annos eurolla -ruokakirjan. Teos sisältää ilmastoystävällisiä kasvisruokareseptejä, joiden annoshinnan luvataan jäävän euroon. BookBeat kertoo, että Olvenmark on ”intohimoinen saituri” ja ammatiltaan ravitsemusterapeutti. En ruvennut laskemaan annoshintoja, mutta kaikki testaamani reseptit olivat arkeen sopivia, hyvänmakuisia ja nopeita tehdä. Kokkasin bataatti-linssikeittoa, erilaisia hernepastoja, tofunuudelia ja kikhernepataa.

Lehtisaaga jatkuu

Peruin aiemmin Helsingin Sanomien tilaukseni Yle-kantelun vuoksi. Aloin kuitenkin pian kaivata uutisia aamiaispöytääni ja päädyin harkitsemaan Kouvolan Sanomien kotiinkuljetusta. Sain huomata, että tämä pikkuinen paikallislehti kustantaa noin sata euroa enemmän kuin Hesari, jossa luettavaa on enemmän ja jutut ovat taustoitetumpia. Aika absurdia!

Olen siis lukenut kirjoja samalla, kun olen syönyt.

Uutispimento on kuitenkin mahdoton. Viron presidentin vaihtuminen ja Uuden-Seelannin puukotus selvisivät vasta kahvipöytäkeskusteluissa. Henkilökohtaiseen elämääni ja hengissä selviytymiseen informaation puute ei toki vaikuta, mutta olen aina pitänyt tietoa itseisarvona, en pelkkänä keinona selviytyä välittömistä tarpeista. Olenkin tässä miettinyt periaatteitteni hylkäämistä ja tilauksen uusimista.

Helsingin Sanomissa kun on sekin hyvä puoli, että se ei satavarmasti julkaise brittitabloideista referoitua soopaa, kuten Harryn ja Meghanin haukkumisjuttua. Tällaisia minä päädyn nettiuutisia lukiessa selaamaan ja samalla ihmettelemään ihmisten pahansuopuutta. On todennäköistä, että miten tahansa pariskunta toimii, se saa brittien raivon niskaansa. Jos pari pukeutuu mustaan, piru on irti, jos värikkäisiin vaatteisiin, sekään ei kelpaa, jos beigeen, se olisi hajutonta ja mautonta tai mitä tahansa negatiivista. Hohhoijaa.

Dekkarisyksy

Luin ja kuuntelin syyskuussa enimmäkseen rikosromaaneja. Camilla Stenin Kadonnut kylä -dekkarissa on herkullinen asetelma: 50-luvulla kokonaisen kylän asukkaat katoavat jälkiä jättämättä, ja jäljelle jäävät vain kuollut nainen ja itkevä vauva. Puoli vuosisataa myöhemmin dokumenttiryhmä tulee paikalle mysteeriä selvittämään. Eristyksissä oleva aavekylä ei kuitenkaan ole turvallinen. Kauhistuttava tunnelma saa kääntämään sivua toisensa jälkeen, kunnes huomaa, että herätyskellon soimiseen on taas aivan liian lyhyt aika.

Louise Pennyn Kuukausista julmin kuuluu cozy crime -genreen, johon en ole ihan saanut otetta. Sitä voi olla joko cozy tai crime, mutta yhdessä ne syövät toisiltaan tehoa. Murhatutkinta ja Gilmoren tytöt -henki eivät vain sovi yhteen! Three Pines -sarjan kolmas osa oli kuitenkin kuukauden yllättäjä, ja alun pääsiäismunajahtihupsuttelusta huolimatta olin lopulta täysin juonen vietävissä.

Kanadalaiskylässä järjestetään spiritistinen istunto, joka päättyy karmivalla tavalla: yksi osallistuja säikähtää hengiltä. Mitä oikein tapahtui?

Kulttuuri Ruoka ja juoma Kirjat

Helena Kaartinen: Arvioitu lentoaika — arjessa ei ole ainesta romaaniksi

Tossu- ja takkishoppailu, hammaslääkärivisiitti, lapsenlapsen hoitaminen, hieronnassa käynti — aiheet sopivat kyllä kahvipöytäkeskusteluun, mutta että romaaniksi saakka? Helena Kaartisen Arvioitu lentoaika sai minut ihmettelemään jatkuvasti teoksen arkisuutta. Kirja on kuin pidennetty versio aikakauslehtien reportaaseista, joissa seurataan jonkin ammattikunnan edustajaa viikon ajan.

Arvioidussa lentoajassa seurataan lentoemäntä Alisaa, joka on eläkkeelle jäämisen kynnyksellä. Jäädäkö vai eikö jäädä, sitä pohditaan teoksessa runsaasti. Aihe ei tällaista kolmekymppistä vielä kosketa, ja se ei sinänsä ole kirjan vika. Ongelma on ennemminkin juonenkaaren puuttuminen: on kuin lukisi bloggaajan my week -postausta.

Jos romaania ajattelee mahdollisuutena päästä toisen ihmisen kenkiin hetkeksi, siihen voi suhtautua myönteisemmin. Yksi miettii, millaista on olla julkkis, ja toinen pääsee kirjoja lukemalla tutustumaan vaikkapa narkomaanin elämään. Arvioitua lentoaikaa lukiessa pääsee olemaan ihan tavallinen ihminen, jolla tosin on astetta jännittävämpi ammatti. Teoksen kiinnostavinta antia onkin lentoemännän työn kuvaus ja mahdollisuus päästä vieraisiin maihin: Kiinaan, Yhdysvaltoihin, Intiaan… Yölentojen tunnelma on tavoitettu niin, että matkakuume nousee.

Muut tapahtumat eivät kuitenkaan ole kovin kiinnostavia. Miksi teokseen on kirjattu turistin neuvominen, kiinalaisessa ravintolassa syöminen ja mahdoton määrä keskusteluja lentomatkustajien ja kollegoiden kanssa? Ne ovat aivan tavallisia jutusteluja, jotka eivät kuljeta juonta eteenpäin eivätkä sisällä sen kummempia oivalluksia. Mukavia henkilökohtaisina kokemuksina, mutta ei niissä ole ainesta edes anekdooteiksi. Dialogien tehtävänä tuntuu välillä olevan vain alleviivata Alisan ihmissuhdetaitoja ja huumorintajua.

Arkisuudesta poikkeaa vierailu delhiläiseen slummiin ja bordelliin, mutta niidenkin pointti jäi minulle vähän auki. Visiitti tuntui lähinnä kurjuusturismilta, vaikka jälleen kerran korostettiin päähenkilön lempeyttä ja hänen kykyään kohdata ihmisiä.

Minun ei ollut alun perin edes tarkoitus kuunnella kirjaa. Teoksen kuvaus ei herättänyt mielenkiintoa, mutta muutamat myönteiset arviot Instagramissa saivat antamaan romaanille mahdollisuuden. Olihan lapsuuden toiveammattini lentoemäntä, kunnes jouduin taipumaan realiteettien edessä: olin liian lyhyt ja likinäköinen. Leena Walleniuksen Lotta-lentoemännästä kertova sarja oli myös silloin suosikkini. Arvioitu lentoaika ei kohoa muistojeni Lotan tasolle, mutta toimii korvanapeissa omien askareiden ohessa.

Kulttuuri Kirjat