Kelsey Miller: I’ll be there for you — Frendit vuorovaikuttajana ja edelläkävijänä (?)

Tiesitkö, ettö Frendien tekijät ottivat yleisön mielipiteet poikkeuksellisen vahvasti huomioon? Tiesitkö, että vaikka Frendien vitsit saattavat nykykatsojan korvaan olla pöyristyttävän vanhanaikaisia, moni katsoo sarjan olleen edelläkävijä homo- ja transhahmojen suhteen?

Kelsey Millerin I’ll be there for you — The One about Friends pureutuu näihin kysymyksiin. Tässä postauksessa on muutamia poimintoja kirjasta.

Frendit ja homofobia

Frendien homovitsit ovat jo täydellisesti vanhentuneet, mutta tietyllä tapaa sarja oli edellä aikaansa. Kelsey Millerin teoksessa huomautetaan, että 90-luvulla oli harvinaista nähdä naispari televisiossa elämässä normaalia elämäänsä, ja Frendeissä oli Susan ja Carol. Vielä harvinaisempaa oli, että parhaaseen katseluaikaan näytettiin kahden naisen häät. Kyseinen jakso vieläpä keräsi huimat katsojaluvut. Tuotantoyhtiö tasapainotteli jatkuvasti yleisön miellyttämisen kanssa, joten niin pitkälle ei kuitenkaan menty, että avioparin olisi nähty suutelevan ruudussa!

Chandlerin isä

Chandlerin isä, Helena Handbasket, on myös yksi aikansa tuote. Vaikka nykysilmin katsottuna transsukupuolisuudenkin käsittely on vanhentunutta, eivät sen ajan transsukupuoliset välttämättä itse loukkaantuneet siitä, miten hahmo esitettiin.

Siihen aikaan ei käyty keskustelua siitä, että transnaisen kuuluisi esittää transnaista. Sen sijaan rooliin kysyttiin Kathleen Turneria, joka kommentoi asiaa näin: ”How they approached me with it was, ’Would you like to be the first woman playing a man playing a woman?’”

Moni transyhteisön jäsen on pitänyt sarjan kritiikkiä naurettavana, sillä Frendit oli sarja, jossa sentään oli edes yksi transhahmo. Yleensä televisiossa sellaisia ei näkynyt, ja jos näkyi, ne olivat yleensä yhteiskunnan ulkopuolella eläviä, perheestään vieraantuneita hylkiöitä, joiden kohtalona oli tulla murhatuiksi. Ei kovin samastuttavaa, vai mitä? Chandlerin isä on kuitenkin lahjakas, hauska ja elää hyvää elämää, joten vaikka muut kohtelevat häntä huonosti, hahmo on ”parempi kuin ei mitään”.

Transsukupuolinen toimittaja Mey Rude toteaa: ”Trans women were starving to see themselves on screen. So, when we saw ourselves in a way that wasn’t absolutely terrible, it seemed like a great thing.”

Sellaista se oli. Nykyisin vitsiksi ei kelpaisi se, että transnainen kutsutaan häihin (ja tämä saa ylipäätään olla onnellinen, että kutsuttiin!) ja sitten hänestä tehdään pilkkaa: ”Pidä silmällä tuota miestä mekossa!”

Vuorovaikutus katsojien kanssa

Miller toteaa kirjassaan, että Frendien tekijät kuuntelivat katsojien mielipiteitä jopa poikkeuksellisen tarkasti. Kun Monica menee ensimmäisillä treffeillä sänkyyn miehen kanssa, eräs tuottaja pelkäsi tämän olevan liian lutkamaista käytöstä ja yleisön paheksuvan moista kevytkenkäisyyttä. Siksi jaksoa testattiin koeyleisöllä, joka näytti juonikaarelle vihreää valoa.

Kuvauksissa käsikirjoitusta myös muokattiin lennosta sen mukaan, nauroiko yleisö. Jos kohtaus ei kirvoittanut tarpeeksi naurua, kirjoittajat olivat valmiina keksimään uusia, hauskempia repliikkejä.

Myös Rossin ja Rachelin saattamisessa yhteen koko sarjan lopuksi mietittiin katsojia. Marta Kauffman ja David Crane tiesivät, että yleisö olisi pettynyt, jos on/off-pari ei lopulta päätyisi yhteen, vaikka muitakin vaihtoehtoja palloteltiin.

Ross ja Rachel

 Jo sarjan alussa Crane ja Kauffman olivat sitä mieltä, että Ross ja Rachel eivät voisi asettua aloilleen, sillä se pilaisi Frendien idean nuorista aikuisista, joille ystävät ovat perhe, ja vähentäisi sarjan hauskuutta. Siksi pari käsikirjoitettiin eroamaan nopeasti Rossin mustasukkaisen ja myrkyllisen käytöksen takia.

Ymmärrän toki tämän näkökulman mutta toisaalta taas en. Koska kaikki tiesivät, että Rachel ja Ross päätyvät lopulta yhteen, molempien muut seurustelusuhteet ovat tuntuneet melko turhilta juonikuvioilta. Katsoja on koko ajan tiennyt, että ne eivät tule kestämään, joten välivaiheet ovat herättäneet vain kysymyksiä: Milloin tämä suhde loppuu? Milloin R & R palaavat taas yhteen? Miten se tapahtuu? Miksi se ei jo tapahdu?

Rossin seurustelukumppaneissa tosin on mielenkiintoista se, että he pistävät silmään sarjan vitivalkoisessa näyttelijäkaartissa. Ross seurustelee sekä aasialais-amerikkalaisen että afrikkalais-amerikkalaisen naisen kanssa. Merkittävää on myös se, että kumpikaan ei puhu englantia aksentilla.

Koska Rachel ja Ross pidettiin erossa suurimman osan ajasta, yhteenpaluuta pitkitettiin jopa niin naurettavilla juonikuvioilla kuin Joeyn ihastuminen Racheliin. Kun juoni esiteltiin näyttelijöille, nämä olivat sitä vastaan, ja syystä. Matt LeBlanc oli jo sarjan alussa ehdottanut, että hänen roolihahmollaan olisi vipinää kyllä kaikkien muiden naisten kanssa mutta ei ikinä naispuolisten ystäviensä. Ehdotusta olikin noudatettu — tähän asti.

Millerin teoksessa esitellään erilaisia perusteluja tälle suhdesäädölle: Joeyn hahmo saa kasvaa ja osoittaa syvempiä tunteita kuin aiemmin. Rachel ja Ross saavat aikuistua niin, että ovat valmiit lopulta olemaan yhdessä. Minusta ei kuitenkaan olisi ollut huono idea pitää vakiintunutta paria kaverusten joukossa jo alusta saakka. Se toimi sit-comeissa jo siihen aikaan, ja on toiminut myös Frendien jälkeen.

Myös David Schwimmer oli tyytymätön Rossin seilailuun suhteesta toiseen. Hän kommentoi avioliittoa Helenin kanssa näin:

”I would not have allowed myself to be persuaded to have Ross marry and divorce again. The whole arc of the relationship was weird then, because for him to be able to move on enough to marry someone else and then go back to being in love with Rachel later just went a bit too far.”

Monica ja Chandler

Sitä paitsi mikä juttu tämä nyt on: miksi pariskunta ei voisi olla yhtä hauska kuin kaksi sinkkua? Monica ja Chandler saatettiin yhteen sarjan puolivälissä, ja katsojat rakastivat sitä. Kun pari löydetään yhteisestä sängystä Lontoon hotellihuoneesta, studioyleisö ei malta lopettaa whooausta. Ja vaikka rakastavaisilla ei ole yhtäkään oikeasti hyvää syytä salailla suhdettaan, peittelystä saadaan aikaan runsaasti farssimaista huumoria. Jakso The One Where Everybody Finds Out on äänestetty yhdeksi Frendien parhaista jaksoista, ja se on sekä katsojien että kriitikoiden suosiossa. Kirja paljastaa, että myös näyttelijöillä oli hauskaa jaksoa kuvatessa, ja erityisesti Lisa Kudrow ja Matthew Perry olivat jatkuvasti naurun partaalla, minkä voi katsojakin havaita.

Perry oli monella tapaa samanlainen kuin näyttelemänsä hahmo. Kun kuvaukset jatkuivat pitkään tai turhauttivat, Perry saattoi heittää one-linerin, joka sai muut repeämään ja tunnelman kevenemään. Kun tunteikasta 10. kauden viimeistä jaksoa kuvattiin, Courteney Cox ei saanut vedettyä repliikkejään kunnialla läpi. Hän unohti sanottavansa toistuvasti, ottoja tuli toinen toisensa perään. Tunnelma alkoi käydä epämukavaksi, kunnes Perry lohkaisi: ”Somebody is gonna get fired.” Sen jälkeen kuvaukset sujuivat taas loistavasti.

Pheoben kolmoset

Lisa Kudrow kertoi raskaudestaan Marta Kauffmanille ja David Cranelle jo hyvissä ajoin, ja Kudrow’n raskaus päätettiin käsikirjoittaa mukaan sarjaan. Kukaan ei halunnut peitellä vauvamahaa laukuilla ja isoilla takeilla pitkin kuvauksia. Kudrow halusi kuitenkin varautua myös mahdolliseen keskenmenoon (raskaana olevan esittäminen olisi kamalaa, jos sattuisi menettämään oman vauvansa), joten Pheobelle kehitetään sijaisäiti- ja IVF-kuvio, joka nytkähtää eteenpäin vasta siinä vaiheessa, kun Kudrow’n oman odotuksen sujuminen on varmistunut.

Näiden nostojen lisäksi teoksessa käydään läpi myös muun muassa se, miten kukin pääosanäyttelijä päätyy mukaan Frendeihin, paneudutaan kuusikon sivutöihin (esimerkiksi Jennifer Anistonin ja Matthew Perryn Windows-käyttöoppaaseen), frendien tosielämän ystävyyteen ja kuusikon sarjan jälkeiseen uraan.

Minulle kirjan lukeminen oli kiinnostava matka kulissien taakse, ja kun taas seuraavan kerran palaan Frendien pariin, monia jaksoja voi katsoa aivan uusin silmin.

Mikä on sinun suhteesi Frendeihin? Mitä ajatuksia tasa-arvokeskustelu herättää? Mikä jakso on jäänyt mieleen kaikkien aikojen parhaana? Kuka porukasta oli suosikkisi?

Kulttuuri Kirjat Leffat ja sarjat Tasa-arvo

Nyt kyllästyttää: itseään toistavat sarjat

Mitä pidempään sarja jatkuu, sitä vaikeampaa sitä on pitää raikkaana. Käsikirjoittajien voi olla hankala keksiä juonenkäänteitä ilman, että puolet henkilöistä tapetaan tai kaikki henkilöhahmot ovat lopulta seurustelleet toistensa kanssa. Sarjoja pitkitetään monikautisiksi, vaikka idea olisi parhaimmillaan tiivistettynä dynaamiseksi minisarjaksi. Dynaamisuus häviää, jäädään tyhjäkäynnille, henkilöhahmot tekevät perustelemattomia, epäuskottavia valintoja.

Minun on vaikeaa jättää sarjaa kesken, vaikka sen taso romahtaisi huomattavasti. Kai haluan saada asian päätökseen enkä jättää sitä roikkumaan. Lopullisesti tarpeekseni olen saanut vain Kostosta, True Bloodista ja Greyn anatomiasta.

Tällä hetkellä toistosilmukassani on kaksi sarjaa: Good Girls ja Pukumiehet. Good Girls pyöritti samaa kuviota jo ensimmäisellä tuotantokaudellaan. Kolme perheenäitiä (Christina Hendricks, Retta ja Mae Whitman) päätyy ryöstämään ruokakaupan päästäkseen rahahuolistaan. Seuraavissa jaksoissa tulee ryöstöjä ryöstön perään, ja konsepti on aina sama: ryhmä luulee ensin onnistuvansa, mutta sitten tulee mutka matkaan. Onnistuminen, epäonnistuminen, onnistuminen -luuppi pyörii. Jossain seitsemännen jakson kohdalla olin jo vähällä luovuttaa, mutta sitten sarja sai hetkeksi uutta twistiä ja kaavaa hieman rikottiin.

Nyt neljännellä (ja onneksi viimeisellä) kaudella on taas tuskastuttavan selvää, miten sarjan käsikirjoitus toimii. Naisporukka kohtaa ongelman ja selvittää sen, kunnes käy ilmi, että a) hähää, asia ei selvinnytkään tai b) uusia ongelmia putkahtaa esiin. Ja SPOILERI SPOILERI SPOILERI: tarinan pääpahis päihitetään monta kertaa, mutta seuraavassa jaksossa se nousee taas kuin Feenix-lintu tuhkasta. Puhutaanko antikliimaksista?

Olen tykännyt sarjasta päähenkilöiden vuoksi. Hendricks ja Retta loistavat rooleissaan, ja mielenkiintoiseksi hahmoksi nousee myös porukan voimanaisen Bethin (Hendricks) mies Dean, jota esittää Matthew Lillard. Olen nähnyt hepun viimeksi varmaan Screamissa joskus vuonna 1996, ja Good Girlsissä hän onkin jo reippaasti keski-ikäistynyt. Lillardin hienovaraiset eleet ja ilmeet, jopa ryhti, kuvastavat ”Deansien” vähän ressukkaa, epätoivoista hahmoa, joka rakastaa vaimoaan enemmän kuin tämä häntä. Dean myös kasvaa ja kehittyy sarjan aikana.

Sarjan gangsteri on Rio (Manny Montana), joka pitää Bethiä ja muita naisia tiukassa otteessaan. Ilmeisesti Rio on monelle oikea seksisymboli, ja jos hänet näkee puoleensavetävänä pahiksena, tämän ja Bethin suhdekin on varmasti kiinnostavampi. Minusta Rio ei ole komea eikä myöskään uskottava rikollinen, joten tämän raukea cool guy -esitys on välillä suorastaan koominen. Minulla on vielä muutamia jaksoja 4. kautta jäljellä, joten saa nähdä, miten surkealle pikku jengipomolle käy.

Siinä missä Good Girlsissä on sentään kehittyviä hahmoja ja merkityksellistä dialogia, Pukumiehet on lässähtänyt täysin, ja pahinta on se, että minulla on jäljellä vielä paitsi kahdeksannen kauden jaksoja, myös kokonainen yhdeksäs kausi!

Sarjan imu, joka piti otteessaan ensimmäiset kaudet, on kadonnut kokonaan. Jonkin verran tehoa söi Miken ja Rachelin lähtö, mutta suurin ongelma on pinnallinen dialogi ja se, että henkilöhahmoista on tullut yksiulotteisia karikatyyreja. Haluatko pelata Suits-bingoa?

  • Donna antaa viisaita neuvoja.
  • Donna ratkaisee ongelman omalla erinomaisuudellaan.
  • Donna hymyilee vinosti.
  • Donnaa kuvataan takaapäin design-mekossa poistumassa paikalta.
  • Harvey menettää malttinsa.
  • Harvey kukkoilee polleana.
  • Harvey ja Litt riitelevät.
  • Harvey ja Litt sopivat.
  • Harvey kertoo asiakkaalle, miten erinomainen asianajaja on.
  • Litt kiukuttelee kuin pieni lapsi.
  • Litt menee näyttämään Harveylle, kuka käskee.
  • Litt tulkitsee jotain väärin ja toimii hätiköidysti.
  • Gretchen läksyttää Littiä.
  • Pöytälampun valaisemassa työhuoneessa juodaan viskiä.

Veikkaan, että saat bingon jo vartin aikana.

Ennalta-arvattavuuden lisäksi risoo huono dialogi, joka etenee epäuskottavan nopeasti. Kahdessa minuutissa on paljastettu vuosikymmenien takaiset salaisuudet ja selvitetty toisen motiivit. Keskustelussa hypätään hetkessä draamaan ja riitaan (voi luoja, se ainainen riitely), vuorosanat ovat yksioikoisia. Hitaammin etenevät juonikaaretkin ovat paksulla tussilla alleviivattuja (kuten Katrinan ja kollegan ihastuminen). Voi olla, että Pukumiehet on jätettävä roikkumaan, koska onhan tällaisen katsominen ajan tuhlausta.

Mikä sarja sinun mielestäsi on jatkunut liian pitkään?

Kulttuuri Leffat ja sarjat Ajattelin tänään