Tuleeko Kiinasta mitään hyvää? Eipä taida, paitsi adoptiolapsia länsimaalaisille. Xinranin Kiinan kadotetut tyttäret on karua luettavaa, sillä se antaa ymmärtää, että tytöt ovat maassa arvottomia.

Toimittaja Xinran kulkee ympäri Kiinaa kuuntelemassa tyttärensä menettäneiden naisten tarinoita. Ne ovat järkyttäviä, ja myös Xinran joutuu todistamaan hyytäviä tapahtumia:

”Olin aistivinani hienoista liikettä takanani olevasta likaämpäristä ja käännyin automaattisesti katsomaan. Tunsin vereni muuttuvan jääksi. Näin pienen jalan, joka pisti esiin ämpäristä. En uskonut silmiäni. Pieni jalka nytkähti. – – Kätilö oli nakannut vastasyntyneen elävänä likasankoon!”

Sankoon vauva myös kuoli, sillä Xinrania estettiin auttamasta. Myöhemmin hän kuuli, että kätilöt varaavat synnytyksiä varten usein viereen vesiämpärin, jonka käyttötarkoitus vaihtelee vauvan sukupuolen mukaan. Jos lapsi on poika, se pestään; jos lapsi on tyttö, se hukutetaan (ellei heitetä likasaaviin).

Poikien arvostukselle on eri syitä. Yksi on puhdasta taikauskoa, sillä ihmiset kuvittelevat, että esikoistytär ei voi polttaa suitsukkeita esi-isien kunniaksi, ja se on sitten koko suvun tuho. Niinpä äiti voi joutua synnyttämään tyttöjä, jotka tapetaan tai hylätään, niin pitkään, että vihdoin synnyttää pojan. Jos poikaa ei tule, vanhempi katsotaan epäonnistuneeksi.

Myös hallinto säätelee ihmisten elämää: jos syntyy poika, perhe saa lisää viljelyalaa — jos tyttö, joudutaan pärjäämään samalla pinta-alalla kuin ennen. Siis vähemmän ruokaa, mutta enemmän suita ruokittavaksi. Poikaa pidetään myös vahvempana ja parempana työntekijänä, kun taas tytöt tuovat pelkkää epäonnea:

”Toivatko ne tyttövauvat onnettomuutta suvulle?”

”Totta kai toivat! – – me maalaiset pelkäsimme kuollaksemme, että esikoinen olisi tyttö. Jos oli, se tarkoitti, että kokonaisen sukupolven tai jopa usean sukupolven ajan kyseinen suku ei voisi kulkea kylässä pystypäin!”

Naisilla on kovat paineet asiassa, johon he eivät voi itse vaikuttaa. Millään poppaskonstilla ei voi säätää lapsensa sukupuolta. Kun äitien kohtalo on tarpeeksi kova, he saattavat tappaa itsensä: Kiina on yksi harvoista maista, joissa naiset tekevät enemmän itsemurhia kuin miehet. Monet kiinalaiset nielevät maaseudulla käytettäviä tuholaismyrkkyjä riistääkseen hengen itseltään.

Kiinan kadotetut tyttäret on siis aika ankea kirja. Ainoita valonpilkahduksia ovat ne verrattain empaattiset ihmiset, jotka eivät murhaa lapsiaan vaan hylkäävät ne, jotta tytöt voitaisiin adoptoida Yhdysvaltoihin tai Eurooppaan. Xinran myös korostaa, että kukaan äiti ei ole halunnut luopua tyttärestään vapaaehtoisesti. Niinpä äidit kaipaavat lapsiaan ikuisesti, ja kiinalaiset adoptiolapset tulevat kyselemään aina, miksi biologinen äiti ei halunnut heitä.

Teoksen suomenkielinen painos on julkaistu 2013, ja Kiinan nykytilanne voi olla nyt erilainen. Yhden lapsen politiikasta ainakin on luovuttu, vaikkakin voi kestää hetki, ennen kuin miesten ja naisten epäsuhta tasaantuu. Vuonna 2017 julkaistun väestönkehitysraportin mukaan sataa naista kohden miehiä oli 113.