M. M. Kayen Pasaatituulet: päähenkilönä orjakauppias ja raiskaaja
Lukupäiväkirja M. M. Kayen teoksesta Pasaatituulet. Sisältää juonipaljastuksia ja loppuratkaisun.
Pasaatituulten toinen päähenkilö on nuori nainen, Hero Hollis, joka lähtee setänsä luokse Yhdysvalloista Sansibariin 1800-luvun puolivälissä. Hän on vahvan oikeamielinen ihminen, joka toivoo lopettavansa orjakaupan ja sivistävänsä alkeellisen maan asukkaita. Toinen päähenkilö, Heron vastapari, on kapteeni Emory ”Rory” Frost, orjakauppias ja monin puolin ristiriitainen henkilö.
Pidin lukemisen aikana päiväkirjaa tästä kirjaimellisesti tiiliskiven paksuisesta ja painoisesta teoksesta, sillä halusin panna muistiin juuri sillä hetkellä heränneitä ajatuksia.
Heti alkuun kirjassa hämmentää n-sanan käyttö, joka tietysti oli normaalia kielenkäyttöä 1800-luvulla, kuten myös 1960-luvulla, jolloin Pasaatituulet on ilmestynyt. Hero kauhistelee neekeriorjien kohtaloa mutta on toisaalta aikansa tuote, sillä hän pitää valkoisen ja mustan ihmisen avioliittoa skandaalimaisena ajatuksena.
***
Kunnon seikkailukirja! Matkalla Sansibariin Hero putoaa yli laidan myrskyävään mereen, josta hänet pelastaa orjalaivan kapteeni Rory Frost. Jo laivassa kohoaa mieleen ajatus, onko Rory Heron tuleva mies. Heidän kanssakäymisensä tuntuu perus-Harlekiinilta: nainen ihastuu mieheen, joka ensin ottaa häntä päähän mutta johon hän lopulta ihastuu. Riitely tuottaa kipinää päähenkilöiden välille, ja vaikuttaa suorastaan siltä, että Hero flirttailee moraalittoman orjakauppiaan kanssa.
***
Roryn ja Heron keskinäinen naljailu jatkuu. Mahtavatko he päätyä yhteen? Minua häiritsee se, että orjakauppa on ihan oikeasti moraalitonta. Rory ei ole mikään tavallinen renttu, jonka vetovoiman voisi vielä ymmärtää. Voiko kyseessä olla väärinkäsitys, ja mies ei teekään kauppaa ihmisillä?
Heron kaksinaismoralismi kukoistaa edelleen: hän on järkyttynyt siitä, että Rorylla on värillinen rakastajatar. Ilmeisesti valkoinen mielitietty ei saisi aikaan niin suurta pöyristystä.
Jaahas, mukana on jokin sulttaaniperheen vallankumous, johon myös Hero sekaantuu ilman, että hänellä on asiasta muuta kuin toisen käden tietoa. Keskusteluissa Rory on järjen ääni, Hero tietämätön hupakko. Asetelma on hivenen ärsyttävä, tuttu myös kioskiromantiikasta. Rory on edelleen arvoitus: paljastuuko hän kuitenkin hyväksi mieheksi?
Käännöksen kieli häiritsee. Pilkkuja on väärissä paikoissa, lyöntivirheitä riittää, lainauksista puuttuu usein aloittava tai päättävä lainausmerkki. Kirjassa puhutaan myös oranssinkukista, mikä ihmetyttää. Onko sellaisia oikeasti olemassa, vai onko kyse appelsiininkukista? Haen netistä oranssinkukkia ja saan tulokseksi vain Googlen automaattisesti kääntämiä sivuja.
***
Koska Hero vastustaa kiivaasti orjakauppaa, siitä puhutaan usein. Ihmisvälitystä puolustetaan samoilla perusteluilla kuin nykyisinkin mitä tahansa epäeettistä toimintaa: ”Ne muutamat orjat, jotka minä ostin ja myin eivät olleet kuin pisara meressä siinä tukkukaupassa, jota tässä osassa maailmaa harjoitetaan. Ellen minä olisi myynyt niitä, joku muu olisi sen tehnyt.”
Tämä typerä perustelu oikeuttaa ihmiset tekemään mitä tahansa tai sulkemaan silmänsä miltä tahansa. Ei eläinten kärsimys lopu, jos minä en syö lihaa, kun kaikki muut kuitenkin syövät. Suomen on turha lopettaa turkistarhausta, koska Kiinassa sitä jatketaan edelleen ja pahemmissa oloissa. Minä tässä levittelen käsiäni enkä tee mitään, koska ei siitä kuitenkaan ole mitään hyötyä.
Keskustelu kulkee kuin kyse olisi vain mielipiteistä eikä elävien olentojen elämästä. Tärkeintä olisi toimia oikein huolimatta siitä, toimivatko muut. Ja ihailtavasti Hero toimiikin omatuntonsa mukaan eikä hyväksy selittelyjä. On tietenkin totta, että yksi ihminen ei voi auttaa tuhansia orjia, ja vääryyden seuraaminen vierestä saa aikaan avuttoman olon.
Perinteinen kolonialistinen ihmiskuva välittyy romaanista. Värilliset naiset ovat prostituoituja, joille valkoinen mies voi tehdä mitä tahansa, ja se on hyväksyttävää, tai ainakin sormien läpi katsottavaa. Samaan aikaan valkoisia naisia tulee suojella värillisiltä miehiltä.
Herolle selviää, että hänen suunniteltu sulhasensa on käyttänyt hyväkseen Roryn ”värillistä rakastajatarta”, minkä seurauksena tämä menettää henkensä. Eurooppalainen yhteisö ei tuomitse sulhon toimintaa.
Silmä silmästä -periaatteen mukaisesti Rory sieppaa Heron kostoksi, pitää tätä vankinaan ja raiskaa tämän. Mies on siis orjakauppias ja raiskaaja eikä todellakaan mikään hyvä mies. Saa nähdä, miten kirja päättyy. Koko kirja tähän mennessä on kuitenkin viitannut siihen, että Rory ja Hero päätyvät vielä yhteen.
***
Tarvitseeko kirjan päähenkilön olla hyvä, vai voiko teos vain kertoa erilaisista ihmisistä moralisoimatta? Pasaatituulten loppupuoli keskittyy lähinnä Roryyn. Ilmeisesti hän on olennaisempi henkilö kuin Hero. Miksi?
Tutkin, mitä teoksesta on kirjoitettu netissä, ja päädyn suomi24-sivulle. Joku kirjoittaa, että ”Emory Frost on mies jollainen kyllä vetois muhun”. Todellinen unelmien mies.
Sansibariin iskee kolera, ja empaattinen Hero haluaa auttaa orpolapsia. Ei siitä kuitenkaan ole mitään hyötyä -mentaliteetilla varustettu perhe kääntäisi mieluummin selkänsä pienokaisille, mutta Rory syöksyy apuun ja tarjoaa talonsa koleraorpojen käyttöön. Kirjan loppupuolella todistellaan, että kapteeni Frost on pohjimmiltaan hyvä mies. Ilmenee, että jokaista kauppaamaansa orjaa kohti hän pelasti kymmeniä muita, sillä hän ilmiantoi muita ihmiskauppiaita merten lainvalvojille. Ja niin tarinassa todella käy, että nainen rakastuu raiskaajaansa, ja pari elää elämänsä onnellisena loppuun asti.
Hämmentävää.
Riika Ruottinen: Porno sijainen. Sarjakuvia työelämästä.
