Lily

Kotona kirjassa

Kotona kirjassa
ranjan

Kuumaa kemiaa Holidate-elokuvassa

Olen tällä viikolla ollut romanttisten elokuvien tarpeessa ja olen muutaman päivän sisään katsonut Kahden viikon iskuajan, Bridget Jonesin ja iloisen yllätyksen, Holidate-leffan, joka vakuutti jo ensi minuuteilla.

Elokuvan idea on se, että tympeisiin sinkkupyhiin ja sukulaisten parisuhdepainostukseen kyllästyneet Sloane (Emma Roberts) ja Jackson (Luke Bracey) päättävät ruveta toisilleen pyhäheiloiksi. Juhlapäivinä heillä on aina deitti, mutta muuten he elävät omaa, erillistä elämäänsä.

Niin monen romanttisen komedian pääosassa on Julia Robertsin, Jennifer Anistonin tai Hugh Grantin kaltainen konkarinimi, että tältä nuoreltaparilta en oikein osannut odottaa mitään. Braceykin näytti ensin jotenkin ihan liian tavalliselta sankariksi.

Väärä ensivaikutelma! Sloanen ja Jacksonin välillä todella kipinöi. Ja Jackson on hottis. On selvää, että he kuuluvat yhteen.

Lisäksi elokuva onnistuu naurattamaan monta kertaa.

Romanttisen komedian kaavaan tietysti kuuluu, että pari eroaa jossain vaiheessa esimerkiksi väärinkäsityksen vuoksi. Tämä pakollinen paha on hoidettu Holidatessa aika väkinäisesti: Jackson on valmis olemaan yhdessä ja tunnustaa tunteensa, mutta Sloane vain hokee vihaista ”eitä”. Leffassa se on selitetty pelolla, mutta… blaah. Voisiko jokin rakkausfilmi tehdä tähän juonikuvioon poikkeuksen?

Silti Holidate on oikea hyvän mielen elokuva, joka saa hymyilemään. Ja huokailemaan Jacksonin perään…

Avainsanat: , , , , , ,
Kulttuuri Leffat ja sarjat
ranjan

Murhaaja on minäkertoja ja muita ärsyttäviä juttuja dekkareista

  • Dekkarin minäkertoja on mukana murhamysteerissä, ja lopussa paljastuu, että minä on murhaaja! Minusta se tuntuu vähän lukijan huijaamiselta, koska tältä pimitetään keinotekoisesti tietoja, vaikka muut minäkertojan tunteet, ajatukset ja tekemiset paljastettaisiin. Jotain niin olennaista kuin murha jätetään kuitenkin kertomatta. Kun on tietoinen tällaisesta loppuratkaisumahdollisuudesta, ottaa sen dekkareita lukiessaan huomioon, ja joskus se ärsyttää. Esimerkiksi Agatha Christie on käyttänyt tätä keinoa.
  • Murhaaja on joku aivan epäolennainen tyyppi, joka on mainittu kirjan sivuilla ehkä pari kertaa.Puhutaanko antikliimaksista!
  • Pahiksen toimia ohjaa aivan epäuskottava motiivi. Yhdessä teoksessa täysi-ikäinen poika alkoi vainota äitiään kuolettavasti siksi, että vanhemmat erosivat ja hän syytti erosta äitiään. Siis mitä?
  • Joskus juonikoukut rakentuvat tyhjästä. Hänen olisi pitänyt muistaa. / Jokin häiritsi häntä, mutta hän ei keksinyt, mikä. / Hän tiesi, että jotain oli jäänyt huomaamatta. Kuinka monta kertaa olet lukenut samantyyppisiä virkkeitä lukujen lopussa? Erityisesti Camilla Läckberg on harrastanut tätä Fjällbacka-sarjassaan, mutta hän ei ole ainut dekkaristi, joka keinoa käyttää.
  • Henkilö pimittää toiselta jotain olennaista tietoa siksi, että jostain mystisestä syystä ”Sinun täytyy selvittää se itse”. Käytössä ehkä enemmän fantasiakirjallisuudessa kuin dekkareissa. Laiskaa, laiskaa kirjoittamista.
  • Tutkijoiden ja etsivien sotkuinen yksityiselämä on tavallinen trendi. Päähenkilöissä täytyy olla särmää, joten heille annetaan lasteittain alkoholi-, mielenterveys- ja ihmissuhdeongelmia. Joskus näiden asioiden kuvaus tuntuu pakolliselta pahalta ja tekisi vain mieli huutaa, että ”Tutkikaa nyt vain sitä murhaa!”. Toki pitkään jatkuvissa dekkarisarjoissa päähenkilöihin kiintyy, jolloin myös henkilökohtainen elämäkin kiinnostaa enemmän.
  • Tyhmiä pomoja riittää poliisivoimissa. He haittaavat fiksumpien alaistensa elämää ja tutkintaa. Miten sellaiset tollot ovat päässeet johtavaan asemaan?

Ärsyttävätkö nämä asiat sinua, tai voisitko lisätä listaan jotain muuta?

Avainsanat:
Kulttuuri Kirjat