Uudenvuodenlupaus 2: herkuton helmikuu

Kirja: Leeni Viion Eroon makeanhimosta

Ei ole reilua! Yläasteella minulla oli tapana kokeisiinlukupäivinä hakea kotiin Arnold’sin donitsi, säkillinen irtokarkkeja ja Fanta Lemon -pullo. Saatoin muutenkin syödä helposti kaksi suklaalevyä päivässä (Fazerin sininen ja Fazerin punainen), ja tallieväiksi ostin Jaffa-keksejä ja pipareita. Olin hoikka.

Sittemmin olen muokannut elämäntapojani reippaasti terveellisempään suuntaan: ruokaympyrän mukaiset syötävät, korkeintaan suklaapatukka tai kakkupala päivässä. Tulos: joudun ostamaan numeroa isompia housuja (kaksi numeroa isompia, kun puhutaan sukkahousuista). 80 : 20 -dieetistä ei ole paljon iloa, jos se 20 prosenttia muokkaa vyötärölle vatsamakkaran, joka tulee tielle kengännauhoja solmiessa ja vatsalihasliikkeitä tehdessä.

Ongelma on tietysti ikä ja toisaalta myös se, että sokerista olisi edelleen varaa karsia. Oikeastaan en ole halunnut. Leivonnaiset ovat hyviä, suklaa on hyvää. Leipominen on harrastukseni, taikinaterapiaa, vaikka se onkin maailman hölmöin sana. Se tuo kuitenkin hyvää mieltä, ja lopputulokset maistuvat ihanalta.

Jos mietin tilanteita, jolloin syön sokeria, huomaan, että ne eivät ole aina ihan sellaista hemmottelua ja nautiskelua kuin itse leivottu korvapuusti hyvän teen kera. Olen esimerkiksi tullut kotiin väsyneenä ja nälkäisenä ja syönyt keksipaketin tiskipöydän ääressä seisten. Olen ostanut karkkipussin automatkalle, että ei olisi niin tylsää. Olen lohduttanut itseäni töissä opettajainhuoneen suklaapuodin tuotteilla, kun työpäivä tuntuu jatkuvan loputtomiin ja päätä alkaa kiristää.

Treenitammikuun jälkeen otin helmikuun haasteeksi herkuttomuuden ja valitsin teeman mukaiseksi luettavaksi Leeni Viion Eroon makeanhimosta -kirjan. Kansi on kuvitettu graafisella kuppikakulla, mikä on toimivampi ratkaisu kuin joskus aiemmin näkemäni irti sokerista -teemainen opus, jonka kansikuvassa oli ihan oikea maitosuklaalevy. Mietin jo silloin, että tätä kuvaa katsellessa ei varmasti pääse herkuista eroon, mutta piirretty kuppikakku puolestaan ei herätä suuria himoja.

Teos lähtee siitä, että perusasioiden on hyvä olla kunnossa, ennen kuin makeanhimosta voi päästä irti. Jos ei muuten syö terveellisesti, totta kai sokeriset (ja suolaiset) herkut pyörivät koko ajan mielessä. Jos syö hyvää ruokaa kolme tai viisi kertaa päivässä, ei hillittömiä himotuksia pääse usein edes syntymään. Myös unen määrän ja laadun tulisi olla kunnossa, ja suurista stressitekijöistä pitäisi hankkiutua eroon. Kovin stressaantuneena ei ehkä jaksa miettiä porkkanoita ja proteiinin lähteitä.

Kirja kannustaa myös siihen, että sokerisia herkkuja ei korvattaisi sokerittomilla: siis ei aleta leipoa joka päivä leivonnaisia, joissa sokeri on korvattu agavesiirapilla ja hunajalla. Agavesiirapissa on itse asiassa enemmän fruktoosia ja korkeampi GI-arvo kuin pahamaineisessa glukoosi-fruktoosisiirapissa! Korvikkeiden makeus saattaa ruokkia namihimoa ja ylläpitää ongelmaa. Toki satunnaisissa tilanteissa sokerin voi korvata esimerkiksi kookossokerilla, jota itsekin ajattelin testata seuraavan kerran, kun tekee mieli leipoa jotakin.

En ole limsojen tai mehujen suuri ystävä, mutta ilahduin, kun Viion kirjassa kehotettiin korvaamaan limut kombuchalla, joka taas minulle maistuu. Sitä ostaessani olen miettinyt, onkohan tämä mikään terveysteko, mutta ilmeisesti juoma on ihan sallittu! Kombuchan kohdalla ei ainakaan esitetty samanlaisia varauksia kuin esimerkiksi keinomakeutusaineista puhuttaessa. Toki jäännössokerin määrä täytyy pullon kyljestä tsekata.

Herkuton helmikuu oli itse asiassa hyvin helppo ja kivuton. Minulla ei ollut suuria mielihaluja, mihin ehkä vaikuttivat säännöllinen ruokarytmi ja etätyöt: ei suklaapuodin houkutuksia, ei kaupassakäyntiä useammin kuin kerran viikossa. Söin kerran Runebergin juustokakkua, jota leivoin miehelle. En koe siitä morkkista. Yhdellä kauppareissulla olin myös jo antanut itselleni luvan ostaa laskiaispullan, koska niitä oli näkynyt niin runsaasti somessa, mutta hyllyt olivat tyhjillään. Ei katastrofi sekään.

Laskiaispulla nautittu ennen haastetta.

Eroon makeanhimosta -kirjasta opin myös, että noin 15 minuutin kävely ruoan jälkeen tasaa verensokeria. Kun aloin miettiä omaa päivärytmiäni, huomasin, että lähden usein koiran kanssa lenkille ruoan jälkeen (on kauheinta lähteä kävelylle niin, että palaa sieltä huutava nälkä vatsassa). Ehkä tämäkin on auttanut siinä, että makeasta oli helppo pysytellä erossa.

Viio kannustaa muutenkin vähentämään istumista, ja kirjassa mainitaan paljon toisteltu mantra siitä, että ei hyödytä mitään, jos käy viisi kertaa viikossa salilla mutta istuu koko työpäivän näyttöpäätteen edessä ja kotona viettää illan Netflixiä katsellen. Ehkä tätä on tutkittu ja ehkä jotkut toimivat näin, mutta tuntuu jotenkin oudolta, että elämästään olisi mahdollista saada näin passiivista. Ainakin koiranomistaja joutuu nostamaan pebansa penkistä paitsi lenkkien, myös muun puuhastelun ajaksi. En usko pienten lasten vanhempienkaan möllöttävän sohvalla jatkuvasti. Lisäksi ihmisen on tehtävä kotitöitä ja käytävä kaupassa, ja todennäköisesti moni harrastaa muutakin aktiivista kuin salilla käyntiä.

Teoksessa kannustetaan myös korvaamaan makea jollain muulla hemmottelutavalla, mikä sitten itse kullekin toimii: kasvohoito, jalkahoito, sauna… Minulla toimii tee, jota varsinkin näin etätöissä siemailen jatkuvasti. Kaloriton, lämmin juoma antaa tekemistä käsille ja tuottaa mielihyvää, eikä kirjan lukeminen tai leffailta kotona näin vaadi irtokarkkien pupeltamista. Viio korostaa sitä, että jos luopuu sokerista, tilalle täytyy tuoda jotakin: ei voi vain jättää jotain pois, jolloin se jättää elämään tai ruokavalioon aukon.

Miksi sitten näin sinnikkäästi on hyvä pyrkiä herkuista eroon? Lihominen nyt on yksi juttu, mutta se ei tietenkään kaikkia haittaa. Oman oloni pelastusrengas vyötäröllä tekee tukalaksi, mutta lisäksi hyviä perusteita ovat sokerin aiheuttaman hiljaisen tulehduksen ja vaikkapa diabeteksen välttäminen, siis yksinkertaisesti sanottuna: terveys.

Koska herkuttomuus oli niin helppoa, jatkan samalla linjalla myös haastekuukauden jälkeen. Seuraan oloani ja katson, millaisia pidempiaikaisia vaikutuksia sokerittomuudella on. En ole kuitenkaan ehdoton ja voin nauttia kakkupalasista erityistilanteissa, kuten erilaisina merkkipäivinä.

Seuraavaksi: vähemmän somea, enemmän kirjoja -maaliskuu.