Niin he olivat jääneet yksin. Nyt oli joka suunnalla näkyvissä pelkästään loputon jääkenttä. Heidän sijaintinsa oli 68° 38 ½’ eteläistä leveyttä ja 52° 28′ läntistä pituutta — paikassa missä kukaan ihminen ei ollut koskaan ennen käynyt ja jonne he eivät voineet kuvitella kenenkään haluavan milloinkaan palata.

Vuonna 1914 lähti Lontoosta matkaan tutkimusretkikunta, johon kuului 28 miestä ja heidän johtajansa sir Ernest Shackleton. Tutkimusmatkailijoiden tavoitteena oli kulkea Etelämantereen poikki lännestä itään.

Matka kuitenkin epäonnistui. Shackletonin alus Endurance ei ollut niin kestävä kuin sen nimi lupasi. Se jäi kiinni ahtojäihin, musertui ja upposi. Miehet joutuivat jään ja meren armoille. Alfred Lansingin teos Kestävyys kertoo siitä, miten he selviytyivät.

Kirja kuvaa hurjaa selviytymiskamppailua, jonka ajatteleminenkin saa veren hyytymään. Naparetkeilijät ovat epäluotettavan jään päällä, eikä lähistöllä ole kiinteää maata. Kapteeni Frank Worsley kirjoittaa päiväkirjaansa: ”Kaikki ympärillä olevat lautat on vesi ilmeisesti syövyttänyt aivan pintaan asti, niin että kun hakkaa tuuman syvyisen kolon parin metrin paksuisen jäälautan pintaan, vesi tulvii melkein heti reiästä.”

Eteenpäin on kuitenkin mentävä. Miehet hylkäävät kaiken paitsi välttämättömän — kenelläkään ei ole edes vaihtovaatekertaa. He taittavat matkaa samoissa vaatteissa, jotka muuttuvat pian hiestä ja rasvasta likaisiksi. Kun vaatteet kastuvat — niin kuin ne merellä usein tekevät –, kuivista varusteista on turha haaveilla.

Myös makuupussit antautuvat lopulta. Worsley kirjoittaa muistiinpanoihinsa: ”Poronnahkaiset makuusäkit ovat toivottoman siivottomana limaisena sohjona löyhkäten pahalta.” Retkeilijät joutuvat kohtaamaan siis äärimmäistä epämukavuutta kuolemanpelon ja toivottomuuden lisäksi.

Pitkä taivallus päättyy, kun jäämassat alkavat vähitellen aueta matkaajien ympäriltä. Miehet laskevat vesille kolme pientä venettä, joita he ovat raahanneet mukanaan Endurancelta lähdön jälkeen. Eloonjäämistaistelu kuitenkin jatkuu myös vesillä: ”He eivät olleet nukkuneet likimain 80 tuntiin, vilu sekä ponnistelu olivat imeneet heidän ruumistaan melkeinpä viimeisenkin elinvoiman hivenen. –  –  Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin soutaa tai kuolla, ja tuskallisesta janostaan piittaamatta he kiskoivat airojaan näköjään viimeisin voimin.”

Kun osa miehistöstä pääsee turvaan Norsusaarelle, on johtajan ja kapteenin vielä ohjattava 6,6-metrinen James Caird -paatti läpi pahamaineisen myrskyisän Draken väylän kohti Etelä-Georgiaa: apu olisi siellä.

Lansingin teos on todella huima lukukokemus. Kestävyydellä matkanneet miehet tarvitsivat käsittämätöntä kestävyyttä selviytyäkseen luonnonvoimista hengissä. Toisin kuin monet muut naparetket, Shackletonin johtama matka päättyi lopulta hyvin — kaikki jäivät eloon –, vaikka alkuperäinen suunnitelma Etelämantereen halki kulkemisesta epäonnistuikin. 43 vuoteen kukaan ei yrittänyt samaa.

***

Kirjasisältöä voi seurata myös Instagramissa: @kotonakirjassa. Saatan päivittää sinne kevyellä otteella pieniä juttuja kirjoista, jotka eivät välttämättä päädy blogiin asti. Linkkaan myös stooreihin uusista blogipostauksista.