Tässä kuussa

Teatteri

Queenin musiikista rakentuva Show Must Go On -esitys oli kokemus, jossa oli puolensa ja puolensa. Queenin hittejä on aina ilo kuunnella, ja pääosan Mikael Saari veti roolinsa itsevarmasti ja taitavasti laulaen. Toisaalta — vaikka itse Freddie Mercuryyn ei ketään ehkä kannatakaan vertailla — Saaren ääni ei ihan joka kohdassa riittänyt, eivätkä hänen elkeensä olleet lähelläkään roolihahmonsa lavakarismaa. Myös esityksen taustatarina oli heppoinen, kesäteattereille tyypillinen.

Show Must Go On kiertää eri puolilla Suomea, joten jos Queen-coverkonsertti kiinnostaa, se on mahdollista nähdä muun muassa Jyväskylässä ja Salossa.

Elokuva

Lin-Manuel Mirandan ohjaama Tick, Tick… Boom! on toimiva musiikkielokuva Rent-musikaalin synnystä. Musiikki ilahduttaa, ihmiskohtalot koskettavat, juoni etenee jäntevästi, kuvaus on vaivatonta.

Leffa on katsottavissa Netflixissä.

Monitaiteinen esitys

Yle Areena ja Kansallisooppera tekevät kulttuuriteon, sillä CircOpera 2.0:n pystyy katsomaan Areenasta ilmaiseksi! Totta kai sirkusta, tanssia, oopperaa ja musiikkia upeasti yhdistelevä esitys on parhaimmillaan katsomosta nähtynä, mutta mikäli missaa lipunmyynnin tai ei raaski maksaa tiketistä satasta, myös tv-ruudulta katsottuna show näyttää hienolta.

Tv-sarja

Moni on moittinut The Crownin 5. kautta tylsäksi, mutta minä olen kyllä viihtynyt sen parissa. Sarjan tekijät ovat herkutelleet luodessaan kuningattaren ja prinssi Philipin suhteesta tragikoomisen jähmeää. Traagista mutta kiinnostavaa on myös palata Camillan, Charlesin ja Dianan kolmiodraamaan — siinä on sotku, joka olisi ollut vältettävissä!

Youtube-kanava

Treenihetki-kanavalla on kivoja, vaihtelevia kotitreenejä. Juuri päättynyt jakso on ollut töissä niin kuluttava, että olen monesti ollut kotiin tullessa ihan poikki. Rentouttavat venyttelyt ja liikkuvuusharjoitukset ovat tehneet niiin hyvää. Olen kokeillut äiti-tytärkaksikon muitakin jumppia, ja niitä tehdessä saa hien pintaan myös olohuoneen matolla.

Museo

Kouvolassa sijaitseva Poikilo-museo tarjoaa kaksi kiinnostavaa näyttelyä. Koko Kouvolan teatteri vie katsojan kulissien taakse. Museokävijä pääsee esimerkiksi itse suunnittelemaan lavastusta ja valaistusta sekä ihmettelemään, mistä lavalla nähdyt ruoat tehdään.

Überhund – Taiteen kiehtovat koirat -näyttelyssä puolestaan nähdään eri taiteilijoiden koira-aiheisia teoksia: veistoksia, maalauksia ja valokuvia. Somessa ja uutisissa vilahtanut virkattu koirakin on paikalla ulkoiluttajansa kanssa. Kyseinen koiro on meistä erityisen hauska, koska se muistuttaa suuresti edesmennyttä pikku raggariamme.

Liisa Hietanen: Raija (2018).

Noora ja Kimmo Schroderus: Dachshund #1 (2020).

Maija Astikainen: Vesla, sarjasta One-Dog-Policy (2016)

Omalla koirallamme oli nuorempana samanlainen leijonanharja ja puuhkahäntä kuin virkatulla haukulla.

Kirja

Samaa teemaa jatkaa Kendra Wilsonin ja Angus Hylandin taidekirja The Book of the Dog, joka myöskin on omistettu uskollisille ystävillemme. Kirja antaa kuvien puhua puolestaan, mutta joistakin teoksista on lisäksi kerrottu taustaa tai niitä on hieman analysoitu.

Äänikirja

Max Seeckin Loukko-teoksesta tulee mieleen ilmaus kansainvälistä tasoa. Sanapari on sinänsä hassu, koska se antaa ymmärtää, että suomalainen kirjallisuus olisi muuten jotenkin kotikutoista. Toisaalta se on myös tosi ilmaus, koska Seeckin kirjoja on käännetty yli 40 kielelle.

Loukko sijoittuu yksinäiselle saarelle, jonka sinitakkisen tytön mysteerin kaikki tuntevat. Jos tytön näkee seisomassa laiturilla  kahdelta yöllä ja tätä lähestyy, on kuoleman oma. Pisteet Seeckille: arvoitus on kiehtova, ja juoni vetää jouhevasti. Lankojen yhteen punomisessa ei ole valittamista.

Uusi kokemus

Intialainen päähieronta. Toivoin rentouttavaa elämystä, sillä rakastan kampaajan pesupenkissä suorittamaa päähierontaa. Yllättäen minua alkoi kuitenkin heikottaa niin, että iholle kohosi suorastaan tuskan hiki. Hoidon tekijä totesi hartioideni olevan niin jumissa, että veikkasi olon johtuvan siitä. Sain ajan klassiseen hierontaan ensi viikoksi, ja ehkä uskaltaudun päähierontaakin kokeilemaan sitten, kun muu kroppa ei ole niin jäykkä.

Mitä sinun helmikuuhusi kuuluu?

Kulttuuri Kirjat Leffat ja sarjat Teatteri

Candace Bushnell: Sinkkuelämää — mistä kaikki alkoi?

Rakastan Sinkkuelämää-sarjaa. Rakastaisinko Candace Bushnellin samannimistä kirjaa, josta kaikki sai alkunsa? 

Äänikirja on saanut Bookbeatissa 2,7 tähteä, mikä ei lupaa hyvää.  

Teos alkaa kuitenkin ihanan tutusti. Aloituskohtaus on tismalleen sama kuin tv-sarjassa: tarina naisesta, joka luulee useiden merkkien perusteella olevansa vakavassa suhteessa mutta joka tulee kuitenkin hylätyksi. Rakkauselämää New Yorkissa. 

Kirja muistuttaa muutenkin rakenteeltaan paljon sarjan ensimmäisiä jaksoja, joissa Carrie tutkii newyorkilaisten käsityksiä seksistä ja seurustelusta. Sinkkuelämää-sarjan alkupuoli ei tosin ole koskaan kuulunut suosikkeihini, koska se marssittaa valokeilaan epämiellyttäviä ihmisiä, joiden arvot poikkeavat vahvasti omistani.  Myöhemmin jaksojen tyyli muuttuu, ja sarjasta tulee se, jollaisena sitä rakastan. Kirja sen sijaan on täynnä aika tympeitä tyyppejä alusta loppuun. 

Tuttuja nimiä on: Carrie, Samantha, Charlotte, Miranda, Kiho, Skipper ja Stanford mainitaan kaikki. He vain eivät ole samanlaisia kuin sarjassa. Luonne, ammatti ja ulkonäkö poikkeavat totutusta, mitä nyt Kiho kirjassakin polttelee sikaria ja pelaa golfia. Hahmot ovat kuitenkin todella ohuita ja pinnallisia, ja kerronta keskittyy lähinnä kuvaamaan tapahtumia, ei niinkään henkilöiden sisäistä maailmaa.  

Yksinkertaisten lauseiden välistä käy silti selväksi, että kukaan henkilö ei ole kovin miellyttävä persoona. Carrien ja Kihon suhde on yhtä toksinen kuin sarjassa, ja Carrie itkeä vänisee Kihon käytöksen takia tämän tästä. Henkilöt juovat, tupakoivat ja käyttävät huumeita korostetun paljon. 

Ei voi kuin ihmetellä, miten pitkä matka kirjasta on sarjaan. Tv-sarjan henkilöillä on lihaa luiden päällä — he ovat aitoja, pidettäviä, samastuttavia hahmoja. Telkkarin Sinkkuelämää on käsikirjoittamisen taidonnäyte: puolen tunnin jaksoissa neljän hengen napakat tarinat yhtenevine teemoineen. Bushnellin teksteissä taas ei usein ole pointtia ollenkaan. 

Vastaus alun kysymykseen siis on, että ei, en rakasta Sinkkuelämää-kirjaa. Olisin kyllä mielelläni rakastanut.

Kulttuuri Kirjat Leffat ja sarjat