Clare Pooley: How to Age Disgracefully (ja miksi lukea hyvän mielen romaaneja)
Kun lukee paljon, oppii valitettavasti myös eri genrejen juonikuviot ja kyllästyy.
Olen jo pariin otteeseen kironnut romanttisten kirjojen pakolliset erot, sillä en vain jaksaisi sitä tyhjästä keksittyä estettä, joka vie pariskunnan erilleen. Erot johtuvat yleensä hölmöstä väärintulkinnasta tai siitä, että toinen ”ei vain voi”, mikä ei minusta povaa kovin hyvää loppuelämää parille senkään jälkeen, kun rakastavaiset kirjan lopussa päätyvät taas yhteen.
Trillereiden kirjoittajat joutuvat puolestaan keksimään aina jotakin uutta pysyäkseen markkinoilla ja erottuakseen joukosta. Se johtaa nykyisin jo turhan monimutkaisiin juonikikkailuihin, kun kirjailija miettii, miten parhaiten huijata lukijaa. Ensimmäiset viisikymmentä kertaa se on vielä kiinnostavaa, mutta pitkästä aikaa olisi mukavaa lukea kirja, jossa pahis on pahis ja hyvis on hyvis.
Ehkä onkin aika hylätä romantiikka sekä trillerit ja siirtyä hyvän mielen romaanien pariin! Toki monet romattiset teokset luokitellaan myös feelgoodiksi, mutta sitten on myös Clare Pooleyn kirjat, jotka kertovat ennen kaikkea ystävyydestä ja joissa on aina jotakin särmää. Sellaiseen kirjallisuuteen en vielä ole kyllästynyt, vaikka ehkä seuraavaksi alan ärsyyntyä myös hyvän mielen kirjojen maneereihin.
You know what,’ said Daphne. ’You may not be as stupid as I’d thought.’
’Well, you are just as rude as I’d suspected,’ said Art.
How to Age Disgracefully eli Ikä on vain numero (kumpi onkaan kivempi nimi kirjalle?!) kertoo sekalaisesta porukasta, jonka ikääntyneiden kerho tuo yhteen. Kipakka Daphne täyttää 70 ja toteaa, että nyt olisi korkea aika ryömiä esiin piilosta ja etsiä ystäviä. Kuinka ollakaan, hän näkee mainoksen senioriklubista, jota vetää miehensä laiminlyömä Lydia.
Ensimmäinen kokoontuminen on varsin dramaattinen, ja rakennus, jossa kerhon lisäksi toimii päiväkoti, uhataan purkaa. Päättäjien ei kuitenkaan kannattaisi aliarvioida joukkoa, johon kuuluu Daphnen lisäksi muun muassa myymälävaras, neulebombaaja, viisinkertainen leski, teini-isä ja pieni, valkoinen koira.
Henkilöt eivät ole täydellisiä, ja jokaisella on vikansa ja salaisuutensa. He ovat kuitenkin sopivan pidettäviä niin, että heidän seurassaan viihtyisi varmasti ihan tosielämässäkin. Ehkä tässä tuleekin feelgood-kirjallisuuden yksi tyypillinen piirre: epätodennäköisiä ystävyksiä, jotka tekevät kaikkensa auttaakseen muita. Totta kai myös ponnistellaan jonkin yhteisen päämäärän eteen.
Lisäksi hyvän mielen romaaneja sävyttää paitsi huumori, myös elon synkemmät puolet. Kirjan pohjavire voi olla lempeä, mutta siinä on myös elämän rosoja. How to Age Disgracefully -kirjassa on lennokkaita juonenkäänteitä, piikikästä dialogia ja useampi kuin yksi suloinen kosto. Daphnelle ei ryppyillä!
Ja niin — teoksen lukemisesta jää hyvä mieli.
