”I didn’t rush, taking my time to savor every little thing I saw along the way to the subway: The parents swinging a small kid between them, arm in arm. The busboy from the restaurant on the corner, lugging in a giant crate of lemons through the front door. The window on the second floor of the apartment above me sliding open. New York felt possible tonight.”

Franny tapaa Hayesin pahimmalla mahdollisella hetkellä: työnsä menettäneenä, täpötäydessä metrossa, mekko takapuolesta revenneenä. Hayes tulee apuun, lainaa takkinsa, ja kaikki tallentuu kameralle. Pian he ovat ”Subway QTs”, rakastavaiset ennen kuin mikään on ehtinyt vielä edes alkaa.

Metromatka ei kuitenkaan jää viimeiseksi kohtaamiseksi. Hiljalleen Franny ja Hayes, kaksi itsestään epävarmaa introverttiä, uskaltavat ilmaista tunteensa ääneen. Seuraa romantiikkaa New Yorkissa, jonka äänet, tuoksut ja tunnelmat Kate Spencer loihtii eloon romaanissaan In a New York Minute. (Kirja ostettu nimen ja kannen perusteella.)

Frannyn ja Hayesin rakkaus kehittyy mukavan hitaasti. He ovat turisteja omassa kotikaupungissaan: syövät bageleita, New Yorkin pizzaa ja gelatoa, ylittävät Brooklynin sillan. He esittelevät toisilleen lempipaikkansa, haistavat sateen tuoksun sen osuessa kadun asfalttiin.

”I didn’t say it aloud, but that was my New York in a nutshell: those special things that we share only with ourselves, the treasures whose shine only we can see. The unremarkable street corners or nameless coffee shops that held worlds of their own.”

He ostavat liian kallista ruokaa ja kastuvat sateessa romanttisten elokuvien tapaan. He menevät illalliselle eivätkä halua yhteisen aikansa päättyvän. Ilta vaihtuu yhteiseksi viikonlopuksi: täydellisen romanttiseksi viikonlopuksi.

Hetken ehdin ajatella, miten virkistävää olisi, jos In a New York Minute olisikin rakkausromaani ilman pakollista eroa. Miten tuore idea: rakastavaisia ei tarvitsekaan kammeta väkisin erilleen!

Ero kuitenkin tulee, ihanan yhteisen ajan jälkeen, täysin puskista, ilman mitään todellista syytä, ja vieläpä niin, että toinen jättää toisen todella paskamaisella tavalla.

En voi olla miettimättä, että huolimatta (jälleen pakollisista) suurista eleistä ja anteeksipyynnöistä, miten suhteeseen ja toiseen ihmiseen voi luottaa, jos jo alkuhuuma voi äkisti katketa ei minkään takia. Entä sitten, kun pari kohtaa ihan oikeita ongelmia?

Ymmärrän, että kaunokirjallisuus vaatii konfliktia ollakseen kiinnostavaa, mutta tämän romaanin kanssa olisin voinut vain tuudittautua romanttiseen tarinaan New Yorkissa – enkä olisi tylsistynyt!