Johanna Venhon Martti Suosalon tähänastinen elämä päätyi kuunneltavaksi kirjapiirimme ansiosta, ja onneksi päätyi. Elämäkerta sisälsi yksityiskohtaista tietoa näyttelijän työstä ja teatterimaailmasta, ja huumori sai nauramaan ääneen. Kirja oli mieleenpainuva, koukuttavakin kokemus, sillä valitsin sen kuulokkeisiin jatkuvasti samaan aikaan kesken olleen Neiti Steinin keittäjättären sijasta.

Moni elämäkerran kirjoittaja päätyy aloittamaan kertomisen päähenkilönsä lapsuudesta, ja sama ratkaisu on tehty myös Tähänastisessa elämässä. Oma, ehkä epäsuosittu, mielipiteeni on, että kuusivuotiaan puuhat kiinnostavat eniten perhepiiriä, ja elämäkerran voisi aloittaa niistä hetkistä, jotka liittyvät siihen, mistä henkilön tunnemme. Venhonkin kirja alkaa toimia parhaiten siinä vaiheessa, kun päästään teatteripiireihin.

Koska olen aina ollut ahkera teatterissa kävijä, kulissien takaisesta maailmasta on kiehtovaa lukea. Miten näyttelijä oppii muistamaan vuorosanansa? Mitä tapahtuu, jos ne unohtaa lavalla? Miten selviytyä esiintymisjännityksestä? Miten näyttelijä omaksuu roolihahmonsa? Miten yleisö vaikuttaa työhön? Miten teatterin ilmastointi vaikuttaa äänenkäyttöön? Miten ohjaaja voi parhaiten ohjata näyttelijää? Suosalo kuvaa ennen kaikkea omaa työskentelyään mutta avaa myös sitä, miten muut toimivat.

Mainiot anekdootit

Näyttelijän työn kuvauksen lisäksi teos sisältää hauskoja sattumuksia Suosalon uran varrelta. Esimerkiksi aitoa tilannekomediaa syntyi 90-luvulla kännyköiden yleistyessä, kun kesken Romeon ja Julian parvekekohtauksen Nokia tune alkoi kaikua teatterissa kenenkään sitä hiljentämättä. Julian näyttelijä häkeltyi ja keskeytti repliikkinsä. Romeota esittävän Suosalon seuraava vuorosana oli osuvasti: ”Vastaanko jo, vai kuuntelenko vielä?”

Näyttämöllä voi joutua hurjiinkin tilanteisiin, joista selviydytään viileästi ammattitaidolla. Eräässä näytelmässä Suosalo viilsi jalkaansa mattoveitsellä ammottavan haavan. Koska esitystä oli jäljellä enää vartti, näyttelijä repäisi roolivaatteistaan palasen, teki kiristyssiteen ja jatkoi sykkivän haavan kanssa loppuun asti. Kun työ oli hoidettu, Suosalo jatkoi matkaa lääkärin tikattavaksi.

Omien kommelluksiensa lisäksi Suosalo kertoo tarinoita myös muista sukupolvensa näyttelijöistä ja ohjaajista, ja elämäkerrassa tutustutaan lisäksi pahamaineiseen Jouko Turkkaan.

Näyttelijän suhde julkisuuteen

Suosalo avaa myös näyttelijän suhdetta toimittajiin. Esimerkiksi elokuvasopimuksissa saatetaan edellyttää, että näyttelijä osallistuu markkinointiin antamalla haastatteluja. Suosalolla on myös oma yritys ja tiedottaja, joka suunnittelee, milloin markkinointiin sopii parhaiten parisuhdehaastattelu Annaan ja milloin on tärkeämpää puhua itse työstä. Suosalo ihmettelee lehtijuttuja, joista kolme neljäsosaa käsittelee hänen suhdettaan Virpi Suutariin ja vain loppuosa produktiota, mutta toisaalta hyväksyy sen tavaksi herättää yleisön kiinnostus.

Näyttelijä antaa myös karuja esimerkkejä toimittajien etiikasta. Jos toimittaja on päättänyt maalata kuvan uupuneesta Martti Suosalosta, hän tekee niin, sanoi Suosalo itse mitä tahansa. Myös näyttelijöiden alkoholinkäytöstä olisi kauhean mukava saada otsikoita, vaikka Suosalo korostaa, että näyttämölle tai kuvauksiin ei yksinkertaisesti voi tulla krapulassa tai humalassa: niin ei voi hoitaa työtään hyvin, ja samalla tulee pettäneeksi työkaverinsa ja yleisön. Toimittajat eivät siitä kuitenkaan piittaa.

Muistan itsekin kuunnelleeni kerran radiosta, kuinka Katja Ståhl haastatteli Suosaloa. Ståhl väitti ehdottomasti, miten näyttelijöillä on pahoja alkoholiongelmia, ja Suosalo yritti perustella, miksi näin ei ole. Lopulta pitkällisen jankkaamisen jälkeen hän myönsi, että ehkä jollakin voi joskus olla vaikeuksia juomisen kanssa, jolloin Ståhl tuntui olevan tyytyväinen omaan totuuteensa. (Ståhl on muutenkin kuulunut inhokkeihini siitä asti, kun hän syyllisti lapsettomia siitä, että hänen lapsensa maksavat näiden vanhainkodin.)

Tärkeät roolit

Teoksessa on ilahduttavan paljon tilaa Martti Suosalon keskeisille rooleille, kuten Nummisuutarien Eskolle. Vaikka Suosalo ei kertomansa mukaan lue paljon kirjoja, näytelmäkirjallisuuden klassikot hän tuntee ja sisäistää. On mielenkiintoista kuulla Suosalon metodeista: miten päästä roolihahmon pään sisään? Osansa on vaatetuksella, valaistuksella ja metodinäyttelemisellä — kun Suosalo esittää ojankaivajaa, hän menee kokeilemaan ojankaivajan työtä ihan oikeasti.

Näytelmiä Suosalo kommentoi asiantuntevasti ja analyyttisesti, ja elämäkerran kuunteleminen saa kiinnostumaan joistakin esityksistä aivan erityisesti: jos Samuel Beckettin Huomenna hän tulee johonkin lähiteatteriin saapuu, minä ostan lipun!

Eikä Suosalosta voine puhua ilman 20 vuotta pyörinyttä Kiviä taskussa -esitystä, joka vetää yleisöä vuodesta toiseen. Näytelmän nähneenä tosin ihmettelen sen suosiota: en ole kukkahattutäti, joka ei siedä kiroilua teatterissa, mutta minulle huumoriksi ei ihan riitä pelkän vittu-sanan sanominen ilman mitään kontekstia. Keski-iän ylittänyt yleisö nauroi kyllä kovasti samaan aikaan, kun minä ja puolisoni vilkuilimme kummastuneina toisiimme.

***

Martti Suosalo lukee äänikirjan itse, mikä tuo Tähänastisen elämän lähelle. Suosalon ääni kirjaimellisesti kuuluu teoksessa, eikä sitä ole hukutettu Venhon muista kirjoista tuttuun maalailevaan, taiteelliseen tyyliin.

Iso suositus — ja juolahti myös mieleen, että mikäli mietit isäinpäivälahjaideaa, Martti Suosalon tähänastinen elämä voisi sopia pakettiin mainiosti.