Mireille Guiliano kertoo ranskatarten hoikkuuden salaisuuden

Asenneilmasto on nykyisin sellainen, että jos joku sanoo ääneen haluavansa laihtua, hän saattaa saada hyvinkin kriittistä palautetta. Eihän ole tervettä miettiä laihduttamista vaan sen sijaan pitäisi oppia rakastamaan omaa ylipainoista kehoaan. Jos sinä olet niitä ihmisiä, jotka näkevät punaista, kun puhutaan kilojen pudottamisesta, Mireille Guilianon Ranskattaret eivät liho ei todellakaan ole sinun kirjasi.

Varsinkin teoksen alussa kauhistellaan lihomista ja lihavuutta, ja kirjan kauneusihanne on selvästi hoikka nainen. Vastakkainasettelu USAn ja Ranskan ruokakulttuurin välillä on melkoista, ja jos olisin yhdysvaltalainen, saattaisin ehkä hieman jopa loukkaantua. Kirjoittaja ei myöskään ole ravitsemusterapeutti, mutta teos on ollut vuonna 2005 ilmestyessään aikaansa edellä: se kertoo, miten pysyä normaalipainoisena niin, että ruoasta voi nauttia ja siihen voi suhtautua rennosti. Kirjan mukaan samppanjaakin voi juoda lasillisen joka päivä!

Sinänsä teos ei tarjoa mitään uutta — ei mitään sellaista, mitä emme olisi jo naistenlehdistä kymmeneen kertaan lukeneet. Se kehottaa korvaamaan ruokavalion häiriköitä paremmilla vaihtoehdoilla, vähentämään pikaruokaherkkuja, lisäämään vedenjuontia, maustamaan terveellisiä ruokia, jotta ne maistuvat paremmilta, ja harrastamaan arkiliikuntaa, kuten kävelemään joka paikkaan. Kirjassa on kuitenkin lisänä ripaus ranskalaista eleganssia ja ajattelumallia sekä joukko hyvältä vaikuttavia reseptejä.

Ranskasta ei ehkä voi puhua ilman mielikuvaa tuoreista patongeista, ja niidenkin ohje kirjassa on. (Kirja ei sovi myöskään hiilarikammoisille.) Testasin reseptiä, ja patongeista tuli erinomaisia, vaikka olin leivontailtana hajamielinen ja tein useita virheitä.