Rescuekoiran kotiutuminen

Meille tuli rescuekoira Romaniasta vuosi ja kaksi kuukautta sitten. Olen kirjoittanut yhteisestä matkastamme aiemmin Lilyyn, sittemmin siirtänyt postaukset Blogspotiin — ja nyt takaisin Lilyyn palatessani taidan koota kolme tekstiä yhteen. Millaista oli rescuekoiran kanssa kahden päivän, viikon ja kuukauden jälkeen?

Tuntemuksia kahden päivän jälkeen

”Kuka huomaisi herkän ja suloisen Kipinän?” kuului tunteisiin vetoava viesti, ja kuvassa suoraan kameraan katsoi koira, jolla oli viisaat ja tarkkaavaiset silmät. Laitoin viestiä yhteyshenkilölle, toki ensin koko sivuston infopaketit koluttuani.

Koiran saaminen rescueorganisaatiolta ei ole läpihuutojuttu, niin kuin sen ei pidäkään olla. Täytimme selvityslomakkeen ja suoritimme koira-ajokortin. Osallistuimme kahteen haastatteluun ja perehdyimme materiaaleihin monen tunnin verran. Sitten yhteyshenkilö näytti vihreää valoa: Kipinä voisi tulla meille.

Vielä ennen Romaniasta lähtöä Kipinä testattiin tautien ja multiresistenttien bakteerien varalta, joten jouduimme jännittämään loppuun asti. Kaikki testitulokset olivat kuitenkin negatiivisia, ja Kipinä pääsi matkaan.

Lauantaina kävimme hakemassa Kipinän Tuusulasta. Koira oli totta kai väsynyt ja stressaantunut matkasta, mutta se haisteli kiinnostuneesti auton takakonttia, jossa pystäriuroksemme matkustaa. Loppureissun se nukkui.

Kotona olimme valmistautuneet siihen, että Kipinä saisi omaa tilaa ja rauhaa nukkua. Olimme rajanneet talon kahteen osaan kompostikehikolla, jossa oli alkuun näköesteitä. Kulkurit suosittelee uudelle koiralle ja vanhalle lemmikille rauhallista alkua.

Kotona jo valmiiksi ollut Vinka-koira ja Kipinä olivat kuitenkin hyvin kiinnostuneita toisistaan ja vielä tuntienkin jälkeen hakeutuivat ystävällismielisesti aidan molemmille puolille. Päädyimme siihen, että päästämme haukut tutustumaan toisiinsa kunnolla.

Molemmat koirat olivat vähän jännittyneitä ja säpäköitä, mutta kaikki meni hyvin. Kipinä otti pehmoisen pedin heti omakseen, ja hauvelit nukkuivat illan vierekkäin kaikessa rauhassa. Yöksi rajasimme kuitenkin ne vielä erilleen, ja nukuimme mieheni kanssa eri koirien seurana.

Tänään Kipinä on myös nukkunut paljon, luonnollisesti. Emme ole stressanneet sitä ulkona käymisillä vaan olemme olleet rauhallisesti sisällä. Kipinä on uteliaan varovaisesti tutkinut taloa: tehnyt pieniä kartoitusretkiä ja palannut pedin turvaan. Se syö makupaloja kädestä ja hakeutuu haistelemaan ihmisiä, mutta vetäytyy myös helposti pois. Vinka ja Kipinä tulevat hyvin juttuun, ja Kipinän ilmoituksessa olikin, että se annetaan kotiin, jossa on reipas koirakaveri valmiina opettamassa kotikoiran taitoja.

Näin meillä on sujunut kaksi päivää. Pelkäsin arempaa tapausta, mutta Kipinä on ollut tähän mennessä kovin reipas. Mitä tahansa saattaa tietysti edelleen tapahtua, mutta luulen, että olemme saaneet laumaamme huipputyypin!

Viikko kotona

Viikko sitten kotiutunut romanianluppakorva Kipinä mullisti elämämme. Olemme jo lyhyen tuttavuuden aikana rakastuneet tähän tarmokkaaseen neitiin, jolla todella on kipinää tassunpohjissa.

Ensimmäiset kolme päivää koiruus vain nukkui. Hetkittäin se havahtui hereille, ja valveilla ollessaan se teki pieniä tutkimusmatkoja ympäri taloa. Tukikohdakseen se otti sohvan, jonka turvista uskaltautui tassuttelemaan esimerkiksi keittiöön – josta ripein askelin takaisin makuusijalle.

Kun Kipinä alkoi selvästi olla aktiivisempi ja reippaampi, aloimme käydä lyhyillä ulkoiluilla pihalla. Uloslähtö rescuekoiran kanssa on joka kerta pieni operaatio, sillä korkean karkaamisriskin vuoksi kotoa on poistuttava pannan, valjaiden, lantiolle tulevan turvapalan ja kahden hihnan kanssa. Edes aidatulle pihalle ei hauvaa vielä uskalla vapaana päästää, sillä koirat ovat sille päälle sattuessaan näppäriä kiipeilijöitä – vaikka ei uskoisi!

Kipinä on joka tapauksessa ollut reipas ulkoilija, joka on tutkinut tarkasti ruohomättäät, kaivanut kuoppaa, haistellut tuulta ja saanut myös ekat juoksuhepulit vanhemman koiramme kanssa. Koska molemmat haukut ovat nuoria ja suunnilleen samankokoisia, ne ovat toisilleen mainiot paini- ja juoksentelukaverit.

Kaikki on siis toistaiseksi mennyt paljon paremmin kuin odotimme, sillä varauduimme nurkassa pelkäävään arkaan yksilöön, jonka kotiutumisessa menisi pitkään. Toki meillä on helppo ujon koiran olla: lähinaapuriin on puoli kilometriä, lenkkimaastona on metsää ja taloudessa asuu kaksi aikuista ihmistä sekä tasapainoinen, sosiaalinen koirakamu.

Joitakin takapakkeja on kuitenkin ollut, enkä epäile, etteikö rescuekoiran kanssa niitä tulisi jatkossakin, varsinkin kun tarhalla varttunut koiruus on meille laatuaan ensimmäinen eikä vastaavista ole aiempaa kokemusta. Pari kertaa Kipinä on päässyt säikähtämään ikävästi. Ensin rämähti lattiaan koiraporttina toiminut kompostikehikko, ja pelästys sai tytön jähmettymään paikalleen pitkäksi aikaa. Toisen kerran erehdyin pihalla hölkkäämään juoksevan koiran perässä, ja tömisevät askeleeni saivat Kipinän jäätymään. Onneksi säikähdyksistä toivuttiin, ja nyt pari päivää on mennyt ilman mitään kurjuuksia.

Aluksi Kipinä myös ilmahyökkäili Vinka-koiraamme kohti, jos tämä lähestyi nukkuvaa tai väsynyttä uutta kämppistään. Tätä tapahtui pari kolme kertaa päivässä, ja pyrimme estämään välikohtauksia sillä, että pyysimme Vinkan pois, mikäli se oli menossa kohti Kipinän leposijaa. Onhan toiselle annettava nukkumarauha! Pistimme äksyilyn myös stressin ja väsymyksen piikkiin – rescueyhdistykset korostavat, että koiran luonne muuttuu, kunhan sen stressitasot laskevat. Nyt pariin päivään Kipinä ei olekaan haukkaillut ilmaa Vinkan nenän edessä.

Kieltämättä olen noina hetkinä kuitenkin tuntenut epätoivoa ja pelännyt, että olemme menneet pilaamaan vanhan koiramme elämän, kun olemme tuoneet sen kotiin mokoman sähäkän nartun. Yhteyshenkilöt ovat kuitenkin vakuuttaneet, että sellaiset tuntemukset ovat ihan normaaleja ja koirat tarvitsevat vain aikaa. Myöhemmin tilanne tulee olemaan ihan eri.

Luulenkin, että olemme päässeet aika vähällä mitä tulee ongelmiin. Useimmiten tunnen vain iloa ja liikutusta näistä kahdesta maailman hassuimmasta ja viisaimmasta koirasta. ❤️

Kuukauden kuluttua

Meillä on sujunut varsin hyvin siihen nähden, että varauduimme pelokkaaseen koiraan, joka piileskelisi nurkassa ensimmäiset ajat. Ei käy myöskään kateeksi erästä perhettä, johon saapui rescue samaan aikaan kuin meille: koira murisee ihmisille ja on näykkäissyt perheen tytärtä. Olisi kurjaa lähteä rakentamaan suhdetta asetelmasta, jota hallitsee pelko.

Kipinä on kuitenkin onneksemme meidän kanssa, kotona ja aidatulla takapihalla rennosti. Se tykkää olla mukana touhuissa ja viihtyy apukokkina keittiössä. Se rakastaa rapsutuksia, ja esimerkiksi toissayönä sain kaverin viereeni sänkyyn. Siinä puoliunessa rapsuttelin sen mahaa, ja lopulta nukahdettiin vierekkäin.

Alkuperäinen koiramme Vinka on opettanut Kipinälle monenlaisia tapoja: vieraiden tervehtimistä, ikkunasta katsomista kun joku poistuu kotoa, kiven päällä vahtimista (nyt on oma vartija niin pohjois- kuin eteläkivelläkin). Juoksuhepuleissa kunto kasvaa ja motoriikka kehittyy – entisen elämän pikkuisessa häkissä ei ole paljon liikuttu.

Se, missä on vielä opettelemista, on tavaroiden tuhoamattomuus. Meillä on ensimmäistä kertaa ikinä koira, joka tuhoaa! Vinka ja aiemmat haukut ovat saaneet niin paljon liikuntaa ja virikkeitä, että niillä ei ole ikinä ollut tarvetta rikkoa esineitä muutamia hyvin satunnaisia juttuja lukuun ottamatta.

Neiti Kipinä on kuitenkin hajottanut jo kirjoja, dvd-koteloita, sohvan selkänojaa, kenkiä… Osa tuhotöistä on tapahtunut ollessamme nukkumassa tai toisessa huoneessa, mutta välillä hampaat on upotettu tavaroihin silloin, kun koirat ovat jääneet yksin. Haukut ovat olleet omillaan korkeintaan kolme tuntia – hieman jo ahdistaa ajatus kokonaisesta työpäivästä! (Näen mielessäni jo uhkakuvia siitä, että Kipinä tarvitsee hoitajan 24/7.)

Olen selannut läpi kaikki koulutussivustot ja olen valmiina harjoittelemaan lisää yksinoloa. Ihan koiran itsensä puolesta toivon, että se oppii rauhoittumaan ja nukkumaan, kun kotiväki on poissa.

Jos välillä olo on kärsimätön, ajattelen, että myöhemmin meillä on ihan varmasti superhieno kotikoira, jonka kanssa arki toimii. Sitä ennen meillä vain on hieman matkaa.

Vuosi ja kaksi kuukautta yhteistä matkaa

Kipinä on löytänyt paikkansa täydellisesti. Vieraita kohtaan se on varovainen mutta utelias. Kestää muutaman tapaamiskerran, ennen kuin ollaan sinut. Sekin on vähemmän kuin emännällään. ;) Kaikki on kaikin puolin hyvin!