S. K. Tremayne: vetävää kerrontaa ja epäuskottavuuksia
S. K. Tremaynen Äänet oli niin vetävä, että minun oli — tyypilliseen tapaani — kuunneltava samaan syssyyn kirjailijan kaikki samalla nimellä kirjoitetut teokset.Kirjan päähenkilö Jo asuu älyteknologialla varustetussa asunnossa, jonka ytimessä on virtuaalinen kotiapulainen Electra. Eräänä iltana Electra puhuu: ”Tiedän, mitä teit.” Kotiapulainen tosiaan tuntuu tietävän jotain kohtalokasta Jon menneisyydestä. Electra alkaa vainota Jota pelottavin keinoin.
Ensin pelkästään sanat huipputeknologia ja virtuaalinen kotiapulainen kuvaustekstissä pitivät minut poissa kirjan parista — en ihan tajunnut, miten niistä saisi aikaan mitään jännittävää. BookBeat tyrkytti teosta minulle kuitenkin sen verran sinnikkäästi, että lopulta aloin kuunnella.
Kirjassa on oikein vetäviä juonenkäänteitä. Electra alkaa pikkuhiljaa kääntää Jon perhettä ja ystäviä tätä vastaan. Yksi tapa on ilkeiden sähköpostien lähettäminen koko perhe- ja ystäväpiirille Jon nimissä. Tässä kohtaa teos kompastelee. Kaikki viestien vastaanottajat ovat valmiit uskomaan, että inhottavuudet ovat Jolta, vaikka tämä vakuuttaa, ettei ole niitä lähettänyt. Jos oma hyvä ystäväni muka out of the blue alkaisi lähetellä loukkausviestejä jokaiselle tutulleen ja samaan aikaan itku silmässä sanoisi, ettei niin ole tehnyt, tuskin kääntäisin kaverille selkääni.
Myös muut Tremaynen kirjat kärsivät ajoittaisesta epäuskottavuudesta, vaikka monesti niihin on luotu jännäreihin sopivat olosuhteet. Jääkaksosissa on syrjäinen majakkasaari, jonne pariskunta muuttaa tragedian jälkeen. Toinen avioparin kaksosista on kuollut, mutta kumpi? Loppuratkaisu on kerta kaikkiaan surkea, onnettomasti kokoon kyhätty.
Ennen kuolemaani -teoksessa ollaan taas lähes eristyksissä Skotlannin nummilla. Päähenkilö Kate on ollut onnettomuudessa, jossa on menettänyt muistinsa. Muistin haparoidessa Kate joutuu ihmettelemään, miksi lähipiiri suhtautuu häneen niin oudosti. Tämän kirjan epäuskottavuus on muutenkin melko turhassa kohtauksessa, jossa hän järjestää yksinäiselle lapselleen synttärit, joihin kutsuu tämän luokkatoverit. Suunnitelma on luonnollisesti tuomittu epäonnistumaan.
Tulilapsessa ollaan jälleen eristyksissä (alkaako kuulostaa toistolta?) kolkossa sukutalossa, johon Rachel on muuttanut miehensä ja poikapuolensa luo. Kaikki vaikuttaa ensin hyvältä, mutta sitten poika alkaa käyttäytyä uhkaavasti.
Neljännen kirjan jälkeen oli kieltämättä vähän mennyt maku S. K. Tremayneen. Sain Kirsinbookclub-blogista selville, että Tremayne on hyppinyt menneisyydessään sujuvasti genrestä toiseen. Omalla nimellään Sean Thomasina hän kirjoitti taiteesta, matkailusta ja politiikasta. Tuottojen toivossa Thomasia kehotettiin siirtymään Dan Brownin jalanjäljille, ja hän kirjoitti Tom Knox -nimellä niin pitkään, kunnes aiheet oli kaluttu loppuun. Sen jälkeen kuvaan astui Tremayne, trillerikirjailija. Trillereille on tällä hetkellä kysyntää, mutta ehkä samaan kaavaan ei kannattaisi jäädä kiinni.