Kehorauha on oikeasti tärkeä asia

Kirjoitin taannoin postauksen siitä, etten ymmärrä ns. mielensäpahoittamisen kulttuuria. Kehorauhan loukkaamisessa on kyse jostain aivan muusta. Koen lähtökohtaisesti niin, että toisen ihmisen ulkonäön kommentointi – silloin kun kommenteissa on vaikka vain pienikin riski tulla tulkituiksi negatiivisessa/kritisoivassa mielessä – on hyvin riskialtista ja usein vähintäänkin turhaa ja epäsopivaa. Vastuu näissä tilanteissa on aina kommentin sanojalla, ei koskaan kuulijalla. Vihaan sitä kuinka jotkut ihmiset verhoavat ajattelemattomat kommenttinsa ”huumoriksi”, tai mikä vielä pahempaa: syyttävät kuulijaa ”herkkänahkaisuudesta” tai ”huumorintajuttomuudesta”. Me emme tiedä toinen toistemme tarinaa tai taustoja. Emme toistemme herkkiä kohtia. Toisaalta kyse on myös periaatteesta – mielipiteitä saa olla ja monet niistä saa sanoa ääneen, mutta toisen ihmisen keho ei ole kenenkäänmielipideasia”.

Love island Suomen Benjamin sanoi Peppiinalle – ensin todettuaan pitävänsä kurvikkaista naisista johon Peppiina totesi ”mulla ei ole tissejä” – ”no mut sehän on helposti korjattavissa”. Kyseessä oli selvästikin vitsi mutta erittäin huono sellainen. Olen itse kuullut vastaavan kommentin aikoinaan eräältä italiaanolta. Hän tiedusteli olenko koskaan harkinnut silikoneja, ja totesi että Tallinnassa ne saisi kätevästi (olimme tuolloin ensitreffeillä). Ei noin. On täysin epäsoveliasta edes vihjata että kenenkään kehossa olisi yhtään mitään korjattavaa.

Ihmisen keho on sellainen kuin se on. Jokaisen meistä. Se että joku on kooltaan isompi ei tarkoita sitä että hän söisi enemmän kuin joku toinen. Se että joku on kooltaan pienempi ei tarkoita sitä että hän söisi vähemmän kuin joku toinen (vaikkakin – mitä sitten jos joku syö paljon ja joku vähän – nämäkin ovat henkilökohtaisia asioita, ja aika usein myös luonnollisia, terveitä ja harmittomia). Kenenkään kehosta ei voi päätellä yhtään mitään. Joillakin naisilla on pienet rinnat, toisilla suuret, joillakin miehillä leveät hartiat, toisilla kapeat. Geenilottoa. Toisekseen on aika pinnallista ja julmaa kommentoida ulkonäköä ikäänkuin ihmistä jotenkin arvottavana tekijänä. Jokaisen keho on jokaisen oma asia.

Eräs tuttavani laihdutti taannoin 40kg. Kohtasimme jokin aika sitten yhteisen tuttava-porukan kesken, ja tuossa tilanteessa kuulin useamman sanovan kyseiselle henkilölle kommentteja tyyliin ”oletko se todella sinä?”, ”kuinka paljon olet oikein laihtunut?” jne. Itse päätin tietoisesti etten ota sanallakaan kantaa tuttavani ulkonäköön. Halusin nähdä hänet ihmisenä kuten aina ennenkin – en kehona. Sitä paitsi, olen itsekin joskus kuullut kommentteja ”oletko sä laihtunut?”, enkä ole millään tavoin ottanut niitä kohteliaisuutena. Pikemminkin mieleeni on tullut se kuinka lihavana kysyjä mahtoi minua aiemmin pitää. Tai miksi ylipäätään hän kiinnittää huomiota ulkonäkööni.

Olen joskus myös kuullut ihastuneita kommentteja” teille on tulossa toinen! ”tai – vatsaani samanaikaisesti taputellen -” onko siellä vauva? ”. Voi kun olisikin tulossa toinen ja voin kun siellä olisikin vauva! Kyllä minä niin mieleni pahoitin – tällä kertaa ihan oikeasta ja aidosta syystä.

4-vuotias poikani kommentoi hiljattain uimahallin pukuhuoneessa erään naisen takamusta sanoin” tolla tädillä on hassu pylly”. Vastasin siihen ”jokaisen pylly saa olla juuri sellainen kuin se on”. Yritän lapseni kuullen joko olla kommentoimatta toisten ulkonäköä yhtään mitenkään, tai sitten sanomalla jotain oikeasti kivaa ja positiivista kuten ”onpa tuolla tädillä hienot hiukset”. En anna ilmeeni värähtääkään kävelipä vastaan sitten miten persoonallisen näköinen ihminen tahansa. Meistä jokainen saa olla juuri sellainen kuin on, ja tämän ajattelutavan haluan myös poikani omaksuvan.

Itse henkilökohtaisesti en ajattele niin, että ulkonäköä ei saisi kommentoida yhtään millään lailla. Koen kauneudentajun olevan osa ihmisyyttä vaikkakin aina katsojan silmissä. Itse ilahdun, en pahastu, jos joku kehuu vaikka silmiäni tai vaatteitani. Mielestäni ei ole ydinfysiikkaa ymmärtää ero hienotunteisten ja kivojen kommenttien välillä verrattuna epähienotunteisiin ja ei-kivoihin kommentteihin. Edellisissä kappaleissa kerroinkin jo esimerkkejä viimeksimainituista. Tässä pari lisää: minulle on joskus sanottu ”sinun pitäisi tyttö kyllä syödä vähän enemmän, käsivartesi ovat niin laihat”, kuin myös ”raskausdiabeteksesi johtuu varmaan painostasi”. Nämä kommentit eivät hymyilyttäneet. Sensijaan ne ovat kommentteja jotka tulen todennäköisesti muistamaan läpi elämäni ja jotka saivat kyyneliin. Ja – on se muuten kumma miten nainen ei ole koskaan ”sopiva”!

Kehorauhasta on puhuttu paljon (minäkin blogissani jo aiemmin), mutta siitä pitää puhua vielä lisää. Siitä ei voi puhua liikaa. Kehorauha on tärkeä osa toisen ihmisen kunnioittamista. En ajattele niin että monikaan ihminen välttämättä loukkaisi toisen kehorauhaa tarkoituksellisesti tai pahaa tarkoittaen – joskus kyse voi olla ihan puhtaasti ajattelemattomuudesta. Tämä on kuitenkin syy juuri siihen, miksi meidän pitäisi opetella ajattelemaan enemmän. Ajattele mitä sanot ettet sano mitä ajattelet – hiukan kärjistetty fraasi, jossa piilee totuuden siemen.

Puhutaan toisillemme kauniita ja kivoja asioita, ja ollaan muutoin hiljaa. Huomataan jokaisessa oleva hyvä ja kaunis –

kaikkein mieluiten, myös ja ennen kaikkea sisäinen sellainen.

Ps. Lopuksi haluan todeta kaikille kaltaisilleni keski-iän jo ylittäneille naisille – kehon muuttuminen vanhenemisen (ja mahdollisten raskauksien) myötä on kaunis ja luonnollinen asia. Terveydestä ja kropan toimintakyvystä on toki hyvä pitää huolta, mutta treenata ei tartte jos ei huvita!

Puheenaiheet Mieli Ajattelin tänään Syvällistä

Kun katkeruus ottaa vallan – kirje Helena Koivulle

Kun katkeruus ottaa vallan on jälki rumaa. Kaikille osapuolille.

Kirjoitan sinulle Helena kirjeen blogini kautta, sillä blokkaustesi vuoksi en pysty sinua muutoin tavoittamaan. Uskon julkisen kirjeen olevan hyvä ja perusteltu myös sen vuoksi, että lähes kaikilla ihmisillä lienee kokemusta katkeruudesta. Minullakin. Tämä asia koskettaa monia.

Ymmärrän hyvin että olet katkera. Olet menettänyt entisen elämäsi. Olet menettänyt aviomiehesi, lapsesi osittain, sekä korkean elintason mihin olit varmasti jo ehtinyt tottumaan. Lisäksi olet tullut henkisesti petetyksi rakastamasi (näin oletan) ihmisen taholta. Olet menettänyt paljon. Tiedät kuitenkin varmaan myös sen, että ex – miehesikin on menettänyt paljon. Niin rakkauteen kuin riitoihinkin tarvitaan kaksi. Mikko ei voi olla ainoa virheitä tehnyt.

Menetyksiä ei tässä elämässä voi kukaan välttää. Raha on parisuhteiden yleisin riidanaihe. Yleisiä ovat myös pettämiseen ja lapsiin liittyvät riidat. Tämä kaikki on inhimillistä. On inhimillistä tuntea katkeruutta näiden asioiden äärellä.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi: entä jos saisit kuin saisitkin kaikki suunnittelemasi kostotoimet jollain tavoin maaliin, entä jos todella onnistuisit aiheuttamaan Mikolle ja Natalielle runsaasti kärsimystä, tai entä jos onnistuisit saamaan lisää rahaa sanotaan vaikka miljoonan tai kaksi – pyyhkisivätkö nämä asiat todella kaiken pahan olosi pois niin että olisit taas onnellinen? Oikeasti onnellinen? Ikuisesti onnellinen?

Sensijaan että keskityt kaikkeen menettämääsi entä jos yrittäisit keskittyä siihen kaikkeen mitä sinulla yhä on? Sinulla on yhä terveytesi, ja terveet, ihanat lapsesi (vaikkakin vain osan ajasta). Sinulla on perhettä. Sinulla lienee yhä jotain varallisuutta ja ainakin kaikki mahdollisuudet tienata lisää. Sinulla on edessäsi tulevaisuus – lyhyt tai pitkä. Mieleeni on tullut: entä jos sinä tai läheisesi sairastuisitte vakavasti – olisiko se ainoa mikä saisi sinut ymmärtämään omien murheidesi pienuuden? Paljon menettäneenäkin sinulla on silti enemmän kuin monella.

Tällä hetkellä käytät yhden ainoan elämäsi näyttelemiseen, teatteriin, peleihin ja valheisiin. Katkeruuden siivittämiin. Sinä itse kärsit, lapsesi kärsivät, ympärilläsi moni muukin. Käytät ajastasi ison osan videoiden kuvaamiseen. Videoiden joilla yrität ansoittaa ihmisiä – milloin ketäkin – vääristä teoista itseäsi kohtaan. Videoiden joilla pidät monologeja kaikesta kokemastasi vääryydestä. Ja vielä – käytät ison osan ajastasi valmistautumalla oikeudenkäynteihin ja istumalla niissä. Tappio toisensa jälkeen.

Sinä itse tiedät totuuden kaikesta. Tämä totuus ei ole se mitä videoillasi näytät ja puhut. Jokainen muukin järkevä, omilla aivoillaan ajatteleva ja ”caseasi” edes hiukan seurannut tietää totuuden. Mustaa ei voi pestä valkoiseksi. Ja ei – Suomessa tuomareita tai poliiseja ei voi lahjoa. Niin sanottuun tiimiisi kuuluu kourallinen ihmisiä, jotka eivät edes tunne sinua, he eivät lue oikeuden päätöksiä tai muutakaan. He ovat itse omassa elämässään katkeroituneita ääri-feministisiä miestenvihaajia jotka käyttävät sinua välikappaleena oman katkeruutensa lievittämiseen. Tarvitsetko todella tuon ”tiimin” elämääsi?

Ja – tänäänkin ulkona on paistanut aurinko. Kesä kolkuttelee ovella. Sinulla olisi vielä mahdollisuus olla se Helena mikä olit ennenkuin ”menetit kaiken”. Sinulla olisi vielä mahdollisuus nauttia elämästä ja saada ihan oikeita ystäviä. Sinulla olisi vielä mahdollisuus toiseen mahdollisuuteen.

Jos vain antaisit anteeksi. Jos vain päästäisit irti ja antaisit olla. Tekisit suuren palveluksen monelle,

mutta kaikkein suurimman itsellesi.

Rakkaudella,

Päivi

Ps. Lähtökohtaisesti en toivo tähän postaukseen yhtäkään kommenttia, sillä otsikon mukaisesti tämä on kirje Helena Koivulle (ja häneltä en edes vastausta odota). Yhtäkään epäasiallista kommenttia en julkaise mutten myöskään lue sen enempää täällä kuin sähköpostissanikaan. Positiiviselle on sijansa harkitusti💗 Tämä on henkilökohtainen blogini – keskustelua voi käydä keskustelupalstoilla.

Pps. Tämä on kirje jota ajattelin etten koskaan kirjoita. Kirje jonka kirjoitin koska kaiken ärtymyksen keskelläkin tunnen viime päivien tapahtumien johdosta sääliä, jopa huolta, Helenaa kohtaan. Kirjoitin toiveesta, vaikka pienestäkin, että tästä kirjeestä saattaisi parhaimmillaan seurata jopa jotain hyvää.

Pps. En kirjoittanut tätä kirjettä v************, olen tosissani.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta