Tanssiaskeleita ja uusia taitoja – sinä täytit 10kk!
Pieni suuri ihmeeni täytti 10kk tällä viikolla! Ihmeellisiä ovat myös hänen uudet taitonsa. Viljamista on tullut kova poika kiipeilemään- hän kapuaa ylös kaikkea mahdollista vasten kuin pieni nokipoika konsanaan, ja on oppinut sen lisäksi myös konttaamaan portaat yläkertaan (äidin pienellä avustuksella toki). Erityisen hurmaava uusi taito on ollut tanssiminen, eli villi hytkyminen musiikin tahtiin ja pään ”moshaus” samanaikaisesti. Tässä toimii loistavana taustana mm. Aarne alligaattorin tunnusbiisi. Uusi villitys on myös polvillaan istuminen ja siinä kaiken mahdollisen touhuaminen. Viljami osaa nykyisin antaa ja ojentaa, ja on muutoinkin alkanut jo hiukan leikkimään tavaroilla sen sijaan että vaan viskoisi niitä ympäriinsä. Palikat löytävät jo osin tiensä oikeisiin koloihin lelulaatikoissa! Puhetta hän ymmärtää jo jonkin verran, ja reagoi mm. sanoihin ”odota”, ”kiitos”, ”ole hyvä”, ”anna hali”, ”äitille suukko”, ”anna äidille”, sekä ”ei”. Hän osoittelee esineitä ja asioita etusormellaan. Jokeltelu ja kaikenlainen ääntely saa uusia sävyjä päivittäin (meillä toistuu mm. tavut nam, tä, mämmä ja gängäng). Karkeamotoriikan ohella hienomotoriikka on viime aikoina kehittynyt – Viljami on mm. oppinut käyttämään lusikkaa niin että jotain päätyy välillä jopa suuhun saakka (pöydän ja lattian lisäksi). Pehmokirjan sivut kääntyvät jo sujuvasti. Pukemisessakin pikkuinen osaa jo hiukan avustaa mm. työntämällä pontevasti käsivarsia hihansuihin. Vauvauinnissa Viljami on sukeltanut hienosti ja polskinut vettä jaloillaan uitettaessa. Kotona rummut, sähköpiano ja kellopeli saavat ”kovaa kyytiä”päivittäin (ehkei mikään ihme, ottaen huomioon äidin ja isin musiikki- harrastuksen).
Päikkärit ovat typistyneet kaksiin noin puolitoistatuntisiin- ensimmäiset reporangan äidin vieressä sängyssä aamupäivisin, toiset iltapäivän vaunulenkillä. Hampaita on tullut alas kaksi, ja ylhäällä etuhampaiden alut jo tuntuvat. Luulen että hampaidenteko on tehnyt jonkin verran kipeää Viljamille ja osin vaikuttanut viime kuukausien iltojen ja öiden levottomuuteen. Avuksi olemme antaneet niin jääkaapissa viilennettyjä puruleluja kuin toisinaan Panadolia yötä vasten. Potalla istumista ollaan toistaiseksi vain ”kuivaharjoiteltu”.
Joulupukki toi Viljamin huoneeseen uutta ilmettä ja ihasteltavaa pallomeren ja tiipii-teltan muodossa. Lahjapaketeista kuoriutui myös Brion kävelykärry, jota vasten pikkuisemme jo suht sujuvasti käveleekin.
Parasta pojassani juuri nyt on hänen kanelisokerilta, vadelmalta ja toffeelta tuoksuva ihonsa, jo mainitut kaksi helmenvalkeaa hammasta puremassa niin taitavasti, loputon uteliaisuus ja into ympäröivää maailmaa kohtaan, maailman kauneimmat silmät jotka ovat yhä taivaansiniset, pumpulinpehmeät kaulani ympärille kietoutuvat pullerokädet, hassu kikatus ja käkätys ruusunpunaisesta suusta, sekä pakahduttava rakkaus jota lastani kohtaan tunnen. Olen ottanut kymmeniä ja taas kymmeniä- satoja – valokuvia kännykällä, mutta sydämellä vielä enemmän. Olen kirjoittanut muistiinpanoja jokaisesta kuukaudesta ja tallettanut ne huolella Muumi-vauvakirjaan. Olen kirjoittanut lastenrunoja joissa seikkailee Viljamin pehmot (kuten Liisi-siili, Hertta- hurtta, Maija- papukaija, Nelli- nalle, Elli- elefantti ja Huuhkaija- pöllö), meidän isi, ja tietenkin sankari itse. Kenties nämä päätyvät joskus kirjaksi saakka, kuka tietää. Voi, näitä aikoja ja tätä vuotta tulee joku päivä varmasti vielä ikävä!
Sumuinen ja väsymyksensekainen, ihana ja ihmeellinen, kropalle raskas, hassunhauska, kaiken mullistanut vauvavuosi alkaa lähestyä loppuaan. On monta asiaa mitä en etukäteen aavistanut, kuten imetyksen hankaluus ja kuukausitolkulla jatkuvat ”yöhulinat”. Itse vauvanhoito on kuitenkin ollut simppelimpää kuin odotin, ja mieli on päässyt jopa huomattavan helpolla (kroppaan verrattuna). 45- vuotiaana äitinä on maailmaa nähnyt ja kokenut jo niin paljon, etten missään nimessä ikinä koskaan haluaisi olla juuri nyt missään muualla kuin tässä. Summaan pian blogissani yhteen vauvavuoden rakkaimmat ja raskaimmat asiat!
Meillä kävellään pian, luulen. Ensimmäistä sanaakaan joudumme tuskin enää kauaa odottamaan. Mitähän uutta sitä itse on viime aikoina oppinut- hiljaiseksi vetää!
Ps. Olisi mielenkiintoista kuulla muiden ”kymppikuisten” olosta ja elosta, ja toki myös ihan kaikenikäisten vauvojen (ja vauvojen vanhempien) – kiittelen kommenteista jo etukäteen, ihanaa viikonloppua kaikille!
