Raskausajan aikaansaamat positiiviset (ja pysyvät?) kehomuutokset

Synnytyksestäni on nyt aikaa noin 9 kuukautta, joten uskon ja toivon raskausajan positiivisten kehomuutosten tulleen jäädäkseen. Voin koko raskausajan erittäin hyvin, enkä tunnistanut itseäni tai omaa raskausaikaani kaikista niistä lukemattomista raskausoireiden listoista joita netti on pullollaan. Kirjoitinkin tuolloin blogiini postauksen otsikolla ”hyvä, kaunis, ihana raskaus”. Raskauden ensimmäisellä kolmanneksella podin lievää pahoinvointia, lievää nenän tukkoisuutta ja lievää ummetusta- siinä kaikki (toki ihan loppuaikoina en kyennyt yhtä reippaisiin lenkkeihin kuin yleensä). Raskaus ei myöskään aiheuttanut kohdallani minkäänlaisia muutoksia ihossa tai hiuksissa (ainakaan huonompaan suuntaan). Uskon vahvasti ihmisen olevan psykofyysinen kokonaisuus, ja luulen hyvän raskausajan vointini olevan yhteydessä senhetkisen (toki myös nykyisen) elämäni seesteisyyteen ja stressittömyyteen. Pidin myös erityisen hyvää huolta itsestäni viilaamalla ruokavaliotani entistä terveellisempään suuntaan – jätin mm. kaikki ns. piilosokerit pois- sekä aloittamalla päivittäiset (reippaat, 30-60 min.) kävelylenkit. Molemmat tavat tulivat jäädäkseen. Aivan erityisen ilahtunut olen kuitenkin ollut niistä positiivisista kehoni muutoksista, joita raskausajasta seurasi.

12 kilon painonpudotus – joka on pysynyt! Raskaus todellakin laihdutti minua (raskausdiabeteksesta huolimatta). En ennen raskauttakaan ollut ylipainoinen (kuin korkeintaan lievästi, ainakin jos tiettyä mielestäni hiukan typerää indeksiä on uskominen), enkä pidä painoa millään tavoin ihmisarvon mittarina tai edes tärkeää asiana. Kuitenkin, voin itse paremmin nykyisessä painossani, sekä henkisesti että fyysisesti. Jaksan kuntoilla paremmin ja oloni on kevyempi. Tunnen itseni naisellisemmaksi ja seksikkäämmäksi, ja on mukavaa kun vaatteet istuvat kauniisti päälle – vaikka ne vähän tiukemmat pikkumustatkin.

 

Kuukautiskivut hävisivät! Tämä on ihmeellistä, sillä ennen raskautta ehdin kärsiä todella voimakkaista kuukautiskivuista noin kolmekymmentä vuotta, joka kuukausi useampana päivinä. Kun olin teinityttö äiti antoi minulle joskus ruokalusikallisen konjakkia kun kärvistelin tuskissani. Pahimmillaan kivut ovat olleet niin kovia että olen joutunut makaamaan lattialla kippurassa ja itkemään. Särkylääkkeet tai vaikkapa kuuma suihku ovat leikanneet ainoastaan kivun terävimmän kärjen pois. Näin ollen kuukautiskipujen häviäminen on todella parantanut elämänlaatuani. Nykyisin minulla on kuukautisten aikana ainoastaan hyvin lieviä tuntemuksia alavatsalla muttei kipua laisinkaan. Olen googlannut ilmiön olevan aika tavallinen, mutta syytä sille en ole löytänyt – olisikin mielenkiintoista lukea kommenteista jos jollain on tarkempaa tietämystä asiasta!

Verenpaineet laskivat! Minulla on aina ollut suhteellisen korkea verenpaine, mikä on osittain tullut sukurasitteena. Raskausaikana verenpaineeni kuitenkin laskivat tasolle alapaine 60-70, yläpaine 90-100, erittäin hyvät ja matalat paineet siis. Yllätyksekseni olen myös raskauden jälkeen mitannut itseltäni matalia paineita – ehkä äidiksi tuleminen on asettanut ennen stressiä aiheuttaneet asiat oikeisiin, pienempiin mittasuhteisiin? Ehkä kotona oleminen kaiken univelan keskelläkin on rentouttanut mieltä? Tai sitten kyse on (myös) jostain fysiologisesta ilmiöstä. Niin tai näin, olen tyytyväinen!

Lopuksi todettakoon vielä että raskausaika ei jättänyt sektioarpea lukuunottamatta mitään näkyviä muutoksia vartalooni. Ei raskausarpia, ei ihon venymistä, ei lantion levenemistä, ei muutoksia rinnoissa (imetin kolme kuukautta). Ymmärrän toki että monelle näitä muutoksia voi tulla ja ne voivat jäädä, eikä asia ole mitenkään naisen itsensä käsissä. Ajattelen myös että kaikki raskauden kehossamme aikaansaama on paitsi erittäin luonnollista niin myös erittäin kaunista. Netissä tunnutaan kuitenkin tuovan usein esille nimenomaan raskauden aikaansaamia hyvin radikaalejakin kehon ja vartaloiden muutoksia – vaikkei asia näin läheskään kaikkien naisten kohdalla ole.

Halusin kirjoittaa kaiken yllämainitun vastapainoksi sille negatiiviselle ja huoltakin herättävälle mitä usein saamme netissä ja ns. yleisessä keskustelussa raskauden ja imetyksen kehomuutoksista lukea. Raskaus ei ole sairaus. Raskausajan ei tarvitse olla kamalaa kärsimystä. Raskauden ei tarvitse pilata naisellisuuttamme ja kauneuttamme. Raskausaika voi päinvastoin edistää omaa terveyttä ja tehdä todella paljon hyvää niin keholle kuin mielellekin. Jos näin kävi minulle, 44-vuotiaalle kaikkiin mahdollisiin riskiryhmiin kuuluvalle ensisynnyttäjälle voi näin käydä myös jollekin toiselle. Useallekin. Ehkä jopa enemmistölle. Raskausajan positiivisista kehomuutoksista ei puhuta niin paljon kuin kaikesta siitä mikä voi ns. mennä pieleen.

Toivottavasti ylläkirjoittamani tuo toiveikkuutta, rauhaa ja positiivista energiaa teille jotka ehkä parhaillaan kannatte uutta elämää sisällänne tai asia on suunnitelmissa. Netin syövereihin ei kannata liiaksi sukeltaa tämän sen enempää kuin monen muunkaan asian tiimoilta kuormittamaan omaa mieltä täysin turhaan. Kaikki voi mennä myös hyvin.

Kaikki voi mennä hyvin.

Ps. Olisi mielenkiintoista kuulla minkälaisia positiivisia kehomuutoksia raskaus on saanut muilla aikaan?

Puheenaiheet Hyvä olo Terveys Raskaus ja synnytys

Kosketuksen voima ja kauneus

Kosketus on ollut minulle tärkeää jo ihan pienestä pitäen. Muistan halailleeni ja pussanneeni äitiä niin paljon että äitiä joskus hävetti. Muistan että saatoin kapsahtaa ventovieraan kaulaan ja muiskauttaa pusun ventovieraan poskelle (jälkimmäistä vain pikkutyttönä, toki). Muistan miten ihmeellisen ihanalta tuntui jos sain opiskelijoiden bileissä opiskelukaverilta hartiahieronnan- miten ihanaa oli se, kun joku halusi hetken ajan keskittyä vain minuun ja vain minulle hyvää tehdäkseen. Muistan kun sain 40v.- lahjana ystäviltäni lahjakortin 1,5h aromaterapeuttiseen hierontaan ja kuinka tuo puolitoistatuntinen oli taivas! Ihan alkuun alastoman vatsan ja pakaroiden hieronta tuntui ehkä hiukan oudolta, mutta jo muutamassa sekunnissa sain juonesta kiinni ja pystyin aidosti rentoutumaan sekä nauttimaan toisen ihmisen kosketuksesta. Muistan että olen aina rakastanut keski- ja eteläeurooppalaisten tapaa poskisuudella. Ja- usein vielä nykyäänkin saatan spontaanisti halata paitsi ystäviäni ja tuttaviani niin myös aikuisia oppilaitani. Parisen viikkoa sitten pyysin erästä artistia yhteiskuvaan ja kun hän laittoi kätensä vyötärölleni läikähti sisälläni lämpimästi (jollekin toiselle tuossa olisi ylitetty seksuaalisen häirinnän raja). Raskaana ollessani minusta oli mukavaa kun ihmiset koskivat vatsaani- koin että he samalla silittävät lastani, mikä tuntui kauniilta, hyvältä ja tärkeältä. Kosketus on minulle terapeuttista ja eheyttävää. Se ei riko henkilökohtaista tilaani eikä tunnu tungettelevalta vaan päinvastoin hyvältä ja lämpimältä- myös ihan vieraan ihmisen kosketus.

Me too- kampanjan aikana hiukan ärsyynnyin siihen liittyvästä sukupuolten vastakkainasettelusta – mielestäni vuonna 2021 kaikenlaisen vastakkainasettelun ajan pitäisi olla ohitse. En pidä miesvihasta siinä missä en naisvihastakaan. Uskon että miehen kosketus voi olla viaton siinä kuin naisenkin. Uskon että naisen kosketus voi olla vihjaava ja häirintää siinä kuin miehenkin. Uskon että voi olla olemassa kaltaisiani ihmisiä, myös miehiä, jotka vilpittömästi pitävät kosketuksesta ilman että siinä on mitään seksuaalista. Minun mielestäni koskettaminen on aina lähtökohtaisesti kaunista- ei rumaa tai rikollista. Merkityksellistä on (vain) se, että kunnioittaa toisen ihmisen rajoja ja henkilökohtaista omaa tilaa. Se että kunnioittaa ”eitä”, se että lopettaa pyydettäessä, se ettei toista ei- toivottua käytöstä. Tilanteet joissa olen itse kokenut toisen ihmisen kosketuksen epämukavana voi kohdallani laskea yhden käden sormilla. Ne liittyvät tilanteisiin joissa vieras mies on koskenut minua yllättäen, pakottaen/voimaa käyttäen, tai selkein seksuaalisin vihjein (tai vaikkapa ollen huomattavan epäsiisti tai tuntuvasti humalassa). Sensijaan minua ei ole haitannut tai loukannut vaikkapa kevyt taputus vyötärölinjan alapuolelle, vaikka ymmärrän että monelle tuollainen kosketus on liikaa ja väärin. Itse ajattelen niin, että kukaan meistä ei ole (tilannetajussaan) täydellinen tai virheetön. Olemme kaikki inhimillisiä ja erehtyväisiä. En jaksa elää elämää tuomitsevien lasien kautta kaikesta mahdollisesta loukkaantuen.  Paljon enemmän kuin epämukavia kosketuksia – paljon enemmän– olen saanut osakseni ihania, helliä, hyvää tekeviä, kauniita, voimaannuttavia ja parantavia kosketuksia. Uskon useimpien ihmisten tarkoittavan ja haluavan hyvää toista koskettaessaan.

Mielestäni kosketuksella on hirvittävän suuri voima. Halaus voi olla ihan huikean lohduttavaa. Silittäminen ihan huikean rauhoittavaa. Läheisyys ihan oikeasti lämmittävää. Meillä on mieheni kanssa tapana istua sohvalla useimmiten käsi kädessä. Samoin meillä on tapana antaa aina sekä lähtö-, että jälleennäkemissuukot. Pieniä suuria asioita. 8- kuukautinen poikamme ei ole koskaan ollut sananmukaisesti sylivauva siinä mielessä, ettei hän pikkuvauvana viihtynyt sylissä makuuasennossa eikä vieläkään nauti sylissä olosta jos istumme paikoillaan. Viljamin rakastama läheisyys on olla sylissä hali-asennossa silloin kun äiti tai isi kävelee- siinä hän viihtyisi varmasti vaikka tuntitolkulla. On tärkeää tietää minkälaisesta läheisyydestä toinen tykkää- lapsi, ystävä, puoliso. Uskon, tiedän, olevani sosiaalisesti riittävän taitava sekä tunne- älykäs (myös ”tuntosarvet” herkillä) etten ahdistele ketään liialla läheisyydellä tai koskemisella- kosken toista vasta kun hän on ensiksi koskenut minua, tai muutoin osoittanut minkälaisen oman fyysisen tilan tarvitsee.

Tämän postauksen myötä haastan toinen toisemme koskettamaan enemmän. Kosketus vapauttaa mielihyvä- hormoneja ja alentaa verenpainetta. Kosketus toimii siltana tilanteissa kun sanoja ei ole. Joskus kosketusta saattaa kavahtaa vain sen vuoksi ettei ole tottunut siihen. Suomalaisessa kulttuurissa koskettaminen ei ole kovin yleistä, mutta onneksi voimme itse luoda omat kulttuurimme. Onko ruudun toisella puolella muita hellyydenkipeitä- teitä jotka tykkäätte yhtä lailla paijata kuin olla paijattavana? Laitetaan hellyys ja hyvä kiertoon – en usko että sitä voi ikinä olla tässä maailmassa liikaa.

Uskon maailmaan joka on hyvä. Uskon ihmisten hyvyyteen. Olisi kamalaa elää uskoen mitenkään muuten.

Uskon kosketuksen voimaan ja kauneuteen.

Hellää ja hyväilevää viikonloppua jokaiselle!

Ps. Kosketuksen arvon tajuaa entistä paremmin nyt, nimeltämainitsemattoman pandemian ja sitä seuranneen eristyneisyyden ajan jälkeen.

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä