Jokainen päivä pikkuvauvan kanssa on (ihanakamala) pyörremyrsky!

..tai vuoristorata-ajelu tai pyykinpesukoneen linkousohjelma. Usein suunnittelen päivämme etukäteen- mittaan ja merkitsen ylös korvikemäärät, sekä mietin vaunulenkkien ja päiväunien aikataulut noin suurinpiirtein. Tarjoan sinulle päivittäin virikkeitä mutta myös omaa aikaa, seurustelen kanssasi, laulan, sylittelen, paijaan, silitän, suukotan, kylvetän, heijaan, keinutan ja hassuttelen. Vaikka teen kaiken ns. oppikirjan mukaisesti ei mikään useinkaan mene niinkuin olen suunnitellut. Toisinaan heräät pirteänä kuin peipponen (joskus pahantuulisena kuin peikko, onneksi harvemmin näin) aamu-kahdeksalta, toisinaan nukut aamusyötön jälkeen makoisia unia puoli yhteen saakka. Joskus sinulla on nälkä ja väsy yhtä aikaa- kun otan sinut rinnalle nukahdat, kun siirrän pesään alat sekunnissa itkeä sydäntäsärkevää huutoitkua. Tämä siirto saattaa toistua kymmenen kertaa eikä minulle missään kohtaa selviä kumpaa haluat enemmän, maitoa vai unta (ehkä molempia yhtäaikaisesti, mutta siihen eivät omat supervoimanikaan valitettavasti pysty). Joku päivä nukut viiden tunnin päiväunia, toisinaan et yksiäkään kunnollisia. Erityisen taitava olet heräämään päiväuniltasi juuri silloin kun mikro kilahtaa merkiksi siitä että päiväni ensimmäinen ateria olisi valmis nautittavaksi (kello on tässä kohtaa usein noin kolme iltapäivällä). Aamukahvini on niinikään ajoitustesi seurauksena miljoona kertaa jäähtynyt kuppiin ja päätynyt viemäriin (ja määrä muuttunut aiemmasta yhdestä kupillisesta lähes pannulliseen). Vaipanvaihdon yhteydessä on enemmän sääntö kuin poikkeus että pissaat sekä päälleni että hoitoalustalle (joka on juuri otettu pyykistä). Syötön jälkeen saan sinut toisinaan ryöhtäisemään minuutissa, toisinaan en vartissakaan- puklun määrä on silti vakio. Päivän ensimmäisen kakan päätät yleensä puskea siinä kohtaa kun olen juuri saanut vaihdettua puhtaat vaatteet yllesi. Päivällä saatat nukkua kirkkaissa valoissa Ruususen unta, mutta illalla pimeässä silmäsi killittävät lautasen kokoisina etkä nukahda millään vaikka olemme koko perhe hiljaa kuin huopatossutehtaassa. Toisinaan naurat pelleilyilleni Naantalin aurinkona, toisinaan säikyt niitä kuin olisin hirvein koskaan näkemäsi kummitus. Välillä sinulle rakkaudella ostamani muumisoittorasian musiikki saa sydämet silmiesi paikoille, välillä reagoit siihen kuin maailman kamalimpaan melusaasteeseen. Joskus imet rintaani höyhenenkevyesti ja hellästi kutitellen, joskus niin lujaa että kyyneleet kihoavat silmiini ja saan mustelman nänniäni koristamaan. Toisinaan pyörit sylissäni kuin hyrrä, toisinaan lepäät siinä autuaan liikkumattomana kuin olisit taivaassa tai peräti paratiisissa. Hoitaessani sinua joudun usein taipumaan suorastaan akrobaattisiin asentoihin (jotta sinun olisi mahdollisimman hyvä olla), ja venymään siten fyysisesti miltei samoihin mittoihin kuin pinnanikin.

Näiden päivittäisten pyörremyrskyjen seurauksena kroppani jokaista lihasta kolottaa (myös niitä joita en edes tiennyt minulla olevan), huonosti artikuloidussa puheessani senat ovat sakaisin kuin seinäkello, hermoni riekaleina, tukkani kuin variksenpelättimellä, ja vaatteeni sekä lakanani hiki&maitotahroista märkiä (pyykkiin ne eivät silti päädy sillä rumpu on jo täynnä sinun vaatteitasi). Jokaista aloittamaani tv-ohjelmaa ehdin ehkä katsoa noin viiden minuutin verran, lauantai-illan pihviateriani jäähtyy lautaselle, ja mieheni kanssa olen viimeksi viettänyt romanttisen hetken- no, en kertaakaan syntymäsi jälkeen. Minun on pitänyt lakata varpaankynnet ja tehdä itselleni kasvohoito joka päivä noin kuuden viikon ajan, paino sanalla pitänyt. Pikkuvauvan äitinä kosmetiikkaa säästyy muuten huomattavasti, särkylääkkeistä ja kylmägeelistä ei voi sanoa samaa.

Toisaalta ihailen taitoasi kiihtyä nollasta sataan sekunnissa, ja ylipäätään itseilmaisusi selkeyttä. Osaat jo nyt nyrpistää nenääsi, kurtistaa kulmiasi, värisyttää alaleukaasi ja heristää nyrkkiäsi; kaikkia näitä korostuneen dramaattisesti jos kaikki ei tapahdu prikulleen juuri kuten haluat, hetkellä kun haluat. Rakastat vaunulenkkejä mutta niihin valmistautumisen pitäisi mielestäsi tapahtua nanosekunnissa. Rintojeni toivoisit ilmeisesti olevan Niagaran putoukset- kuten silmäsi ovat mikäli maitoa ei ala suihkuamaan sekunnin sadasosassa siitä kun olet herännyt päiväuniltasi.

En todellakaan lue sinua kuin avointa kirjaa, ja yleensä aina niin herkät tuntosarveni sojottavat toisinaan kanssasi hämillään minne sattuu. Syntymäsi jälkeen en välttämättä useinkaan ole kokenut olevani ”kuin luotu äidiksi” (tai ainakin joudun etsiskelemään vaistojani yhtenään), ja langat tuntuvat toistuvasti lipeävän otteestani. Välillä olet sylissäni kuin saippuapala, eikä minulla ole aavistustakaan siitä mitä maailman suloisimman pääsi sisällä liikkuu. Silti en halua mitään niin paljon kuin jatkaa salaperäisen arvoituksesi ratkaisemista ja tätä hurjaa pyörremyrsky-ajoa kanssasi ilman turvavöitä tai tienviittoja. Eksyisin kanssasi minne tahansa. Mikään matka vierelläsi ei ole liian hurja tai mutkainen. Siispä tartun käteesi yhä uudelleen ja uudelleen jotta matkaisimme taas- kompastellen ja välillä kipuillen, mutta aina yhdessä. En muuttaisi sinussa enkä hullussa arjessamme mitään. Mennään taas pienokaiseni – pidän sinusta lujasti kiinni, selviämme kyllä!

Ps. Teksti on luonnollisesti kirjoitettu pilke silmäkulmassa ja jopa ihan hiukkasen liioitellen- meillä menee pääsääntöisesti ihan hyvin ja ennen kaikkea super-rakastuneesti!

Pps. Rytmi ja rauha päiviin on  tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen alkanut löytyä paremmin kun olen yksinkertaisesti lisännyt sekä maidon että unen määrää- ja luottanut ennenkaikkea vauvan viesteihin, en niinkään neuvolan (tai ”oppikirjojen”) ohjeistuksiin!

Ppss. Tarinan opetus: perfektionismi joutaa romukoppaan – ei ainoastaan meillä pikkuvauvojen äideillä vaan elämässä ylipäätään!

Perhe Oma elämä Lapset Vanhemmuus

Elämäni aakkoset – ja mitä olen itselleni tärkeistä asioista oivaltanut

Aurinko. Rakastan aurinkoa ennenkaikkea valon takia. Talvessa itselleni pahinta on pimeys, ei niinkään lumi tai kylmyys. Aurinkoa ei kuitenkaan koskaan tulisi ”ottaa” tai ”palvoa”, eikä mikään kemiallinen aurinkosuoja yksinään ole riittävä suojaamaan ihoa haitalliselta uv- säteilyltä – toivottavasti tämä on nykyisin suurimmalle osalle ihmisiä itsestäänselvää. Auringon valonsäteiden lisäksi rakastan ihmisiä jotka säteilevät valoa, ja joiden rinnan alla asuu aurinko.

Bändi. Olen elämäni aikana laulanut mm. irkku- ja bilebändin kuin myös usean humppaorkesterinkin solistina.Varsinaista omaa bändiä minulla ei koskaan ole ollut, mutta haave siitä elää yhä. Jokainen muusikko tietää miten upealta tuntuu musisoida yhdessä toisten kanssa – olla osa elävää musiikkia. Bändi-toiminnassa ihanaa on myös ja ennenkaikkea yhteisöllisyys.

Chili. Chili on ruokarakkauteni jo nuoruudesta saakka. Maustan sillä niin keitot, padat, wokit kuin kastikkeetkin – oikeastaan minkä tahansa. Onnekseni chili on antioksidantteineen myös terveellistä. Etnisistä keittiöistä meksikolainen, intialainen ja thaimaalainen ovat suosikkejani, ja näissä keittiöissähän chiliä ei tunnetusti säästellä.

Delfiini. Kolme lempieläintäni ovat koira, hevonen ja delfiini. Viimeksimainitussa minua kiehtoo älykkyys, lempeys ja leikkisyys; luonteenpiirteet joita itsessänikin mielellään näkisin. Toiveammattini lapsena oli delfiininhoitaja, vaikkakaan näin aikuisena en oikein pysty ymmärtämään eläinpuistoja tai niihin liittyvää eläinten vangitsemista ja erottamista niiden luonnollisesta elinympäristöstä. Ihmisen tulisi aina kunnioittaa eläimiä, eikä koskaan asettua niiden yläpuolelle. Eläimiä ei pitäisi ikinä käyttää minkäänlaisessa viihdyttämistarkoituksessa tai vaikkapa turismiin liittyvissä bisneksissä. Toivon että maailma muuttuu tämän asian suhteen tulevaisuudessa, mielellään jo omana elinaikanani.

Elämännälkä. Buddhalaisuuden oppeihin kuuluu elämänjanon sammuttaminen, ja jollain tasolla pystyn tuon ajatuksen ymmärtämään – jos jotain janoaa tai haluaa liikaa voi se aiheuttaa kärsimystä. Koen kuitenkin, että on hyvä tuntea nälkää elämää kohtaan. Elämännälkä tarkoittaa mielestäni uteliaisuutta elämää kohtaan, sekä uskoa siihen että uusi päivä on aina uusi mahdollisuus. Jos kadottaa elämännälän tarkoittaa se passivoitumista, tylsistymistä ja toivon menettämistä elämän edessä – tämän vuoksi elämännälkä on tärkeä tunne. Ja – Pave Maijasen kappale Elämännälkä on yksi upeimmista koskaan kirjoitetuista lauluista.

Feminiinisyys. Pidän tuoksuista, korkeista koroista, off shoulder – paidoista ja lyhyistä helmoista. Pidän myös naisellisuuden henkisistä puolista; herkkyydestä, pehmeydestä, empaattisuudesta, analyyttisyydestä, tunteellisuudesta, romanttisuudesta, hellyydestä, äidillisyydestä. Naisellisuus, niin henkinen kuin fyysinenkin, on osa identiteettiäni. Toki tässä yhteydessä on pakko korostaa, että tokihan meissä kaikissa sukupuolesta riippumatta on sekä maskuliinisuutta että  feminiinisyyttä, ja hyvä niin. En koe mitään tarvetta korostaa sukupuolten välisiä eroja, mutta koen itse olleeni lapsena hyvinkin tyttömäinen tyttö, ja näin aikuisena hyvinkin naisellinen nainen.

Greippi. Greippi on lempihedelmäni. Allergioiden vuoksi pystyn syömään hedelmistä ainoastaan sitrushedelmiä ja banaania, mutta viimeksimainittu on omaan makuuni turhan makea. Greippi on vakio-osa aamiaistani.

Herkkyys. Aikaisemman blogini ja kotisivujeni nimi oli Päivisusanna – Vahvasti herkkä. Herkkyys on aina ollut osa minua, kuten varmasti ihan jokaista ihmistä (osa vaan piilottaa herkkyytensä muita paremmin). Herkkyys tarkoittaa itselleni sitä, että elää elämää ilman teflonpintaa: läsnäolevana, toisinaan suorastaan vereslihalla. Herkkä ihminen tuntee vahvasti niin ilot kuin surutkin (omansa ja toisten), tai vaikkapa epäoikeudenmukaisuuden ympärillään, mutta usein myös erilaiset fyysiset tuntemukset. Herkkyys ei tee elämästä kepeää tai helppoa, mutta se tekee siitä väkevää, aitoa ja todellista. Minusta on ihanaa olla herkkä!

Inhimillisyys. Tämä liittyy paljolti edelliseen kohtaan. Herkkyys on inhimillistä ja inhimillisyys herkkyyttä. Inhimillisyys tarkoittaa myös ihan konkreettisesti sitä, että ihminen ei ole kone – ei yhtään minkään asian suhteen. Ei työntekemisen, ei jaksamisen muttei myöskään vaikkapa loukatuksi tulemisen suhteen. Inhimillisyys on virheiden tekemistä ja monenlaista epätäydellisyyttä, kantapään kautta oppimista, haavoittuvaisuutta, rosoisuutta ja epävarmuuden tunteita. Rakastan ihmisiä jotka eivät koita peitellä inhimillisyyttään. Ainoa tapa kohdata toinen aidosti on riisua maskit ja olla ihminen ihmiselle.

Juhlat. Elämä on suurimmaksi osaksi arkea, siksi ajattelen että kaikki syyt juhlaan tulee käyttää. Olen itse juhlinut niin 3- kuin 4- kymppisiänikin, ja tällä hetkellä yksi suurimpia arjen ilojani on lapseni tulevan kastejuhlan suunnittelu. Olen myös aina tykännyt viettää – siis juhlia – niin pääsiäistä, vappua, juhannusta, itsenäisyyspäivää, joulua kuin uutta vuottakin.

Kiltteys. Kiltteydestä puhuttaessa sanaan liitetään usein hiukan negatiivinen leima, ja monesti ihmisiä saatetaan kuvailla ”liian kilteiksi”. Itse kuitenkin uskon kiltteyteen: kiltti ihminen ei mielestäni koskaan ole liian kiltti, ainoastaan maailma saattaa olla kiltille liian paha. Kiltteys on hieno ja arvostettava ominaisuus, ja myöskin asia josta olen itsessäni ylpeä. Kiltti ihminen ei kiltteydessään menetä mitään; menettäjiä ovat ne jotka käyttävät toisen kiltteyttä hyväkseen. Pehmeys on kaunista ja hyväätekevää, ja asia jota tulee vaalia. Yksinkertaisimmillaan kiltteys on mielestäni sitä, että haluaa hyvää toisille. Tyhmyyden tai sinisilmäisyyden kanssa kiltteydellä ei ole mitään tekemistä.

Lapseni. Mitä muuta voisin tähän kohtaan kirjoittaa?

Musiikki. Musiikki on ensimmäinen ja suurin rakkauteni. Se on myös lohtuni ja turvapaikkani. Vielä se on väylä itseilmaisulle ja apu rentoutumiseen. Ja paljon enemmän. Ilman musiikkia elämäni olisi tyhjää. Olen onnekas sen suhteen, että saan tehdä työtä musiikin parissa, ja näin ollen toteuttaa työssäni kaikkein syvintä olemustani. Allaoleva kuva on otettu töissä ja suklaapatukka lahja muskari-oppilaaltani.

Nöyryys. Nyöryys on mielestäni elämässä tärkeä ominaisuus ihan jokaiselle. Se ei tarkoita itsekunnioituksen puutetta, vaan sitä että kunnioittaa muita ihmisiä. Aina.

Opettajuus. Lapsena en koskaan haaveillut opettajan ammatista (halusinhan olla delfiininhoitaja), enkä ikinä ole erityisemmin nauttinut ryhmän ohjaamisesta, johtajana toimimisesta tai vaikkapa asioiden organisoimisesta. Opettajan työ ei ole ollut itselleni ns. kutsumus-ammatti, ja koen että persoonassani on paljon sellaista mikä ei varsinaisesti tue opettajuutta. Opettajavuosieni aikana olen kuitenkin kasvanut opettajuuteen, ja oppinut kääntämään mm. herkkyyteni ja lempeyteni opettajuuteni vahvuuksiksi. Arvostan opettajan työtä, ja tiedän olleeni tärkeä monelle oppilaalleni, niin lapselle kuin aikuisellekin. Koen myös olleeni ja olevani monella tapaa hyvä opettaja. Uskon silti etten tule eläkeikään saakka tekemään (pelkästään) opettajan töitä.

Positiivinen energia. Positiivinen energia ei ole lässynläätä tai elämän rankkojen puolien kieltämistä. Se ei myöskään ole defenssi tai pakokeino, ainakaan itselleni. Minulle positiivinen energia tarkoittaa ratkaisujen pohtimista ongelmien pohtimisen sijaan. Se tarkoittaa asioista huolehtimista sensijaan että olisi niistä huolissaan. Positiivinen energiaa tarkoittaa keskittymistä siihen mikä omassa elämässä on hyvin, ja aktiivista otetta asioiden suhteen jotka ehkä eivät ole niin hyvin (älä valita jos voit valita – ja useinhan me voimme). En halua ympäröidä itseäni negatiivista energiaa virtaavilla ihmisillä, sillä he saavat minut uuvuksiin jo sekunneissa. En myöskään itse halua tummentaa kenenkään päivää, vaan tuoda ennemmin valoa toisten elämään; ratkaisuja, rohkaisua, keinoja, toivoa, luottamusta, uskoa, kepeyttä, iloa, huumoriakin.

Rakkaus. Tottakai. Rak-kaus.

Suudelma. Olen aina tykännyt pussailla- niin eläimiä kuin ihmisiäkin- ja uskon ehdottomasti Tommy Tabermannin runon sanoihin ”älä koskaan, koskaan suutele otsalle jos voit suudella suulle”. Tässä maailmassa ei varmasti ole liikaa hellyyttä, läheisyyttä tai lämpöä. Siis – suudellaan!

Tahdonvoima. Tahdonvoima on voimista suurin. Olen itse päässyt sen avulla elämässäni pitkälle, ja juuri niihin paikkoihin mihin olen halunnutkin päästä.

Uskallus. Uskallus on mielestäni yksi tärkeimpiä asioita elämässä. Uskallus muutokseen, uskallus unelmien tavoitteluun, uskallus uuteen, uskallus rakkauteen, uskallus oman itsen haastamiseen, uskallus hypätä tuntemattomaan silloin kun on aika hypätä tuntemattomaan. Elämä on liian lyhyt antaa pelolle valta. Itse olen uskaltanut elämässäni monen monta kertaa, enkä ole koskaan jälkeenpäin joutunut katumaan uskallustani.

Viini. Viini on viisasten juoma, mutta elämässä kuuluu ehdottomasti olla nautintoja – sellaisia kuin lasillinen jääkaappikylmää Rieslingia kuumalla rantakalliolla paahteisena kesäpäivänä, tai karahvissa sopivasti hapettunut mausteinen Malbec kynttilänvalossa ja hyvässä seurassa. Joku on joskus sanonut, että ihmisellä kuuluu olla yksi pahe (vaikkakaan en sanasta tykkää; mitään itselle hyvää tekevää tai iloa aiheuttavaa ei mielestäni ole syytä kutsua ”paheeksi”) – minä kun en tupakoi enkä syö karkkia tai roskaruokaa, niin aion jatkossakin nauttia viinini hyvällä omallatunnolla.

X-asento. Moni ihminen lepää ihan liian vähän. Myös itseni on toisinaan ollut haastavaa löytää aikaa riittävälle levolle (varsinkin nuorempana kun yli-suoritin kaikkea tekemääni, ja toki näin pikkuvauvan äitinä kun jokainen yöuni on katkonainen). Levonpuute on tuhoisaa paitsi fyysiselle niin myös henkiselle hyvinvoinnille. Omasta kokemuksestani tiedän sen myös tehokkaasti tappavan luovuuden. Hyvin nukutun yön jälkeen kaikki murheet puolittuvat (elleivät häviä kokonaan), eikä väsyneenä pitäisi tehdä mitään (suuria) päätöksiä. Levätään enemmän ja eletään hitaammin – ja ihmeitä alkaa tapahtua.

Yhdenvertaisuus. Me olemme kaikki yhdenvertaisia. Ihan kaikki.

Zen. Kaikista suurin toiveeni ja haaveeni elämän suhteen on jo lapsesta saakka ollut onnen ja mielenrauhan saavuttaminen.

Äitiys. Kirjoitin 17-vuotiaana päiväkirjaan haluavani neljä lasta. Sittemmin toiveeni supistui yhteen, kunnes toivo hiipui kokonaan. Viime maaliskuun kolmas päivä minusta tuli äiti, 44- vuotiaana. Lapseni on elävä todiste siitä, että ihmeitä tapahtuu. Hän muutti maailmani tehdessään minusta äidin. Rakkauden ja suojelunhalun määrä sydämessäni on ääretön. En tiedä mitään kauniimpaa kuin oma lapseni ja hänen äitinään oleminen.

Öö-nä oleminen. Tykkään olla öö- nä. Siis – eksyä kauppakeskuksiin, olla nauramatta vitseille joita en tajua, seota yrittäessäni kasata Ikean huonekaluja, parkkeerata auton ruudun päälle, heittää lusikan epähuomiossa pyykkikoriin, vastata unenpöpperössä hiustenkuivaimeen puhelimen sijaan, olla aivan onneton paperihommien- ja raha-asioiden hoidossa, käyttää vieläkin navigaattoria työmatkoilla, kuuden vuoden jälkeen, ja olla keksimättä q- kirjaimella alkavaa elämäni aakkosta. Oltaisiin kaikki useammin rehellisen tyhmiä kuin epärehellisen ja näennäisen fiksuja!

Ehkä tämä kirjoitus sai Sinut miettimään oman elämäsi aakkosia – ja miten voisit jatkossa pitää yhä tiukemmin kiinni itsellesi tärkeistä asioista!

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä