pikaiset kuvaterkut

pikaiset kuvaterkut

  muutamaa selfietä lukuunottamatta kameraan on tallentunut viime päivinä pelkästään pentukuvia – ja niitä hieman vajaa tsiljardi. joten päädyin kasaamaan nämä olemattomat  kuvarippeet spontaanisti kollaasiksi. tarkkasilmäiset toki huomaavat, että näistäkin kuvista puolet on nimenomaan  niitä pentukuvia. työviikko on alkanut kerrassaan hienosti. Chloe ei ole moksiskaan jäädessään yksin kotiin, joskin itse tunnen karmeaa eroahdistusta jo pelkästä […]

koiramutsin kuvaterkut

koiramutsin kuvaterkut

  luojan lykky, että joku teistä toivoi pentupostausta. en ole nimittäin vieläkään tehnyt muuta kuin nunnuttanut Chloea – hyvä jos olen suihkussa malttanut käydä. näistä lähtökohdista ajatus päivän asujen kuvaamisesta tuntuu todella etäiseltä asialta – olen viettänyt viikkoni luontopolulla, metsässä, koirapuistossa ja kotona karmeissa rytkyissä ja ystäväni valaisi eilen ulkoista habitustani kertomalla, että näytän asialleen […]

muina kesäkisuina

muina kesäkisuina

  kävin eilen vanhempien mailla ihastelemassa kesää, saunomassa ja syömässä kesäherkkuja – mm. äitini itse kasvattamaa parsaa. ja kuluttamassa sitä kuuluisaa, odottavan pitkäksi käyvää aikaa. huomenna aikaisin aamusta lähden vihdoin noutamaan sorjasäärisen Chloen kotiin. nämä viimeiset tunnit tuntuvat ikuisuuden mittaisilta, enkä keksi oikein muuta tekemistä kuin yhä uudelleen ja uudelleen tarkistella huushollin koiranpentuvalmiutta. kakkapussit ja […]

käärmeissään

käärmeissään

  Atlantastakin löytyi piskuinen Zara, jonka kiersin nopeasti läpi alkuloman ostospuuskassani. matkalaukun häviäminen loman alkumetreillä pakotti ostamaan muutamia käyttövaatteita alusvaatteista nyt puhumattakaan, ja voin kertoa ettei oman garderobin äkillinen uudelleen hankkiminen, edes osittain, ole ollenkaan helppo nakki. en nimittäin alushousuja  lukuunottamatta löytänyt muuta järkevää ostettavaa, kuin tämän kauniin käärmekuosisen huivin. eikä tämäkään ole ollenkaan järkevä, […]

boostia treeniin

boostia treeniin

  ostokseni keskittyivät Atlantassa lähes täysin urheiluvermeisiin. kuvan toppien, shortsien ja kuulokkeiden lisäksi löysin myös muutamia joogahousuja todella huokeaan hintaan Nordstrom Rack – nimisestä Nordstrom tavaratalon outletista – 16$ lahjeparilta alunperin 79 dollarin laadukkaista jumppahousuista oli sen verta hyvä diili, etten tohtinut ohittaa. olen viime päivät pyrkinyt huhkimaan treenien saralla erityisteholla – launataina  saan vihdoin […]