En koe oikein, että muo olis mitenkään erikoisemmin kiusattu. On ollut yksittäisiä tilanteita ja paikkoja, missä on ollut kiusaamista, mutta esimerkiksi koulussa mulla oli aina paljon kavereita. Nämä yksittäiset paikat ovat silti jääneet mieleen. Jotenkin aina se kiusaaminen on kohdistunut harrastuksiin.

Kuorotytöt

Nuorempana meillä oli sellainen oma pieni porukka, jonka kanssa harrastettiin kuoroa, ja osan kanssa cheerleadingiä. Me oltiin aika meneviä, sosiaalisia, nauravaisia, nuoria, ja vähän ”blondeja”. Nämä ominaisuudet ärsytti sitten aika monia. Kuorossa muistan, että meillä ei ollut ikinä kamalasti ongelmia muiden kuorolaisten kanssa, vähän ne vanhemmat tytöt vaan meitä pilkkasi. Isoin ongelma oli niiden kuorolaisten äidit. He pilkkasivat ja kiusasivat meitä, ehkä koska oltiin hieman erilaisia muista kuorolaisista. Kuoron kanssa käytiin matkoilla noin kerran vuodessa, ja äitini kertoi, että ennen yhtä kuoromatkaa itkin, etten halua lähteä, kun aikuiset kiusaa.

Nyt kun miettii tätä, niin tuntuu aivan käsittämättömältä, että AIKUISET IHMISET ovat kiusanneet teinityttöjä. Mikä ihme siinä on ollut motiivina?

Cheertytöt

Toinen harrastus oli cheer. Me taidettiin jossain vaiheessa olla seniori-joukkueen nuorimmat, ja taas taisi samat piirteet meissä ärsyttää vanhempia tyttöjä. Meitä kiusattiin siellä ihan kamalasti, ja muistan, että lopulta yhtien treenien päätteeksi otettiin asia puheeksi. Itkettiin sitä, kuinka pahalta se tuntui. Se taisi sen jälkeen kyllä helpottaa.

Jatkoin toisella paikkakunnalla cheeriä, ja siellä tuli taas sama tilanne. Aikuiset naiset ottivat minut silmätikuksi, ja olivat ihan kamalan ilkeitä. He tietoisesti jättivät kutsumatta joukkueen illanistujaisiin, face-ryhmiin jne. Meinasin lopettaa varmaan sata kertaa, ennen kuin taas otin asian puheeksi valmentajan kanssa. Se kiusaaminen loppui oikeastaan kuitenkin vasta silloin, kun porukka vaihtui totaalisesti. Silloin mietin, että mikä itsessä on sellaista, mikä laittaa muut kiusaamaan.

Miksi?

Loppujen lopuksi olen päätynyt siihen, että mussa ei ole mitään vikaa. Ei ole mitään, mikä oikeuttaisi muiden kiusaamisen. Se kiusaaminen lähtee niiden kiusaajien epäitsevarmuudesta. Jos joku kiusaa jotain muuta, se johtuu siitä, että heillä ei ole kaikki asiat hyvin.

Thank god mulla on myös aina ollut aika hyvä itsetunto (kuten myös kaikilla sen mun pienen porukan tyypeistä), ja otettiin aina se kiusaaminen esille, eikä siedetty sitä. Tämän takia en koekkaan itseäni kiusatuksi, kun se ei ole sattunut niin syvälle, tai tehnyt mitään pysyvää jälkeä muhun. Totta kai sitä itkettiin ja harmiteltiin monet kerrat, mutta se ei ollut mun vika. Muo käy myös vähän sääliksi ne ihmiset joiden pitää haukkua ja loukata muita pönkittääkseen omaa itsetuntoaan.

En itsekään ole täydellinen, enkä ole aina kohdellut muita niinkuin toivoisin itseäni kohdeltavan. Silti nykyään niitä omia sanomisiaan ja tekemisiään miettii vielä enemmän, ja yrittää sanoa asioita ainoastaan jos on jotain positiivista sanottavaa. Ei se aina helppoa ole, mutta tärkeintä että yrittää.

People who love themselves, don’t hurt other people. The more we hate ourselves, the more we want others to suffer.     

Dan Pearce