Lilies, magazines and jewelry

Mä muutan aika helposti mieltäni asioista. Ja aika usein. Ihan silleen koko ajan. Niinkuin mainitsin, en olisi ajatellut kirjoittavani blogia, ja nyt haluaisin ihan joka päivä kirjoittaa jotain. Samoin muistan sanoneeni aikaisemmin, että en kyllä pidä sisustuksesta ollenkaan, en mistään osasta sitä.

Nyt kuitenkin löysin jonkun asian mistä pidän: viimeistely! Siinä vaiheessa kun kaikki on jo valmista, ja joku kaipaa vain viimeistä silausta, niin se viimeinen silaus on niin ihanaa tehdä. Jollain ihan pienellä jutulla saakin huoneesta kodin näköisen. Löysin mun miehen tavaroista vanhoja The New Yorker-lehtiä, ja ne on ihan super sisustaessa! Ne on niin visuaalisesti kauniita (no okei ei tietenkään tää tässä kuvassa, mutta muuten!!).

Samoin viherkasvit tekee ihan todella paljon. Niistä en todellakaan tosin ota kuvaa, koska jostain syystä onnistuttiin ostamaan ihan mini-kasvit, vaikka niiden piti olla isoja. Kyllähän ne tuntui valtavilta, kun niitä pyörällä kuljettettiin kotiin. Tuo lilja muuten ylläolevassa kuvassa on aivan ihana, mutta mun piti siirtää se toiselle puolelle huonetta, kun se haisee ihan kamalalle. Monta päivää yritin jäljittää hajun alkuperää, kunnes tajusin, että se on noi kukat 😀 En suosittele.

Tykkään myös meidän keittiöstä ihan hirveästi, vaikka meillä ei ole vielä edes ruokapöytää (saapuu vihdoin viikonloppuna). Rakastan meidän kahvikonetta, ja sen päällä roikkuvia viinilaseja. Tosin yksi minkä haluaisin vielä keittiöön lisää, pöydän ja tuolien lisäksi, olisi valot tuohon viinilasi-kaappiin, samalla tyylillä kun tuossa oikeanpuoleisessa kaapissa.

Sitten vielä yksi asia joka tuotti mulle niin paljon iloa: valtava korukaappi. Mulla on aika paljon koruja, ja nyt viime vuosina olen myös alkanut käyttämään niitä enemmän. Niitä ei kuitenkaan tule käytettyä jos ne on jossain laatikon pohjilla. Niimpä panostin kunnon korukaappiin, jonne saa tarvitaessa vaikka piilotettua suklaata, koska oven saa lukkoon (meillä usein suklaat katoaa kun nukun). Tämä suuri keksintö tuo mulle niin paljon iloa, vaikka nyt korona-aikaan ei tule hirveästi edes käytettyä koruja, kun tekee kaiken kotoota. Sitä on silti ihana availla ja tuijotella, ja haaveilla ajasta kun niitä voi taas käyttää.

Koti Sisustus Oma elämä Hyvä olo

12-year-old manager

Päädyin IT-alalle oikeastaan aivan vahingossa. Mun veli opiskeli IT:tä, ja siitä jotenkin innostuneena hain lyhyen matikan pohjalta TKK:lle, jonne en kuitenkaan pääasyt. Pääsin Haaga-Heliaan opiskelemaan kuitenkin Business Information Technologya, ja hurahdin siihen aika täysin. Sitä ennen en edes tiennyt mitä koodaus tarkoittaa, ja siellä yhtäkkiä koodailin menemään. Se oli ihanan loogista. En edelleenkään ymmärrä miten päädyin opiskelemaan IT-alaa, mutta olen iloinen tästä hetkellisestä mielenhäiriöstä 18-vuotiaana.

Aloitin ensimmäisessä oman alan työpaikassani 21-vuotiaana, ja siinä viihdyinkin melkein viisi vuotta. Tällöin aloin ensimmäistä kertaa kokemaan itse sitä, että nuorena blondina cheerleaderina elämä IT-alalla ei ole kaikista helpointa. Nyt olen projektipäällikkönä softa-firmassa, missä tuotetaan automaatioratkaisuja.

Onnekseni mun esimiehet ovat aina olleet älyttömän fiksuja, ja heille mun sukupuoli/ikä/blondius ei ole ollut este. Ongelmia on tullut muilta tahoilta, ja tuntuu, että pitää aina todistella itseään tosi paljon. Pitää todistella sitä omaa osaamista, että ”kyllä mä tiedän mitä teen!”. Tässä toki voi olla osaksi sitä omaa epävarmuutta, ja pelkoa siitä, että miten muut kokevat mut. Muutaman kerran joku on sen kyllä sanonut ihan ääneen ja kyseenalaistanut mun osaamisen perustaen sen ikään. Sitä aina miettii, että olisiko samoja ongelmia jos olisi mies? Tai jos näyttäisi ikäiseltään/vanhemmalta?

Ehkä mielenkiintoisin homma tässä nimenomaan onkin se, että kuinka paljon näistä ennakkoluuloista on omassa päässä. Luin juuri jutun Iltalehdestä, jossa nuoret naiset keskustelivat kuinka turhauttavaa on tulla lytätyksi siitä, että on naisellinen nainen. Mä olen miettinyt samaa, jos mulla on kynnet laitettu ja pinkki vihko pöydällä, että miten se vie mun uskottavuutta tai pätevyyttä pois. En haluaisi muuttaa itseäni vain sitä varten että sopisin paremmin ”miesten maailmaan”. Onneksi nykyään on naisia enemmän ja enemmän IT-aloilla – toteutuu jonkinlainen kauhun tasapaino.

Mä rakastan mun työtä, ja rakastan myös pinkkiä ja glitteriä ja koiranpentuja. Kuka vaan voi olla maailman paras omassa työssään, vaikka olisi nuori/vanha, mies/nainen/muunsukupuolinen, blondi/brunette, tai tykkäisi pukeutua glitteripaitoihin.

Työ ja raha Työ Ajattelin tänään Tasa-arvo