Nyt en jotenkin edes tiedä mistä alottaisin. On tosi paljon ajatuksia päässä, mitkä pitää saada kirjoitettua ulos, mutta niiden asioiden jäsentely edes itselle tuntuu vaikealta. Ne asiat ovat myös niin yhteenkietouneita, että niistä ei voi kirjoittaa erikseen. Tiivistettynä ne ovat korona, työt, ja vapaa-aika.

Täällä on meneillään toinen aalto, ja se kurittaa aika pahasti. Tällä hetkellä meillä on noin 8000 uutta tapausta per päivä, ja nyt aloitettiin kahden viikon semi-lockdown. Jos se ei toimi, niin sitten mennään varmaan kokonaan lock-downiin. Vähän ärsyttää, että ei voida laittaa maskipakkoa kaikkialle jo nyt, kun sillä voisi olla suuri vaikutus. Nyt vielä ravintolat voivat kuljettaa kotiin, ja talous pyörii muuten ihan ok, mutta jos tulee total lockdown, niin ei varmasti pyöri enää niin hyvin. Toivoisin niin paljon, että ihmiset voisivat olla hieman epäitsekkäitä, ja pysyä mahdollisimman paljon kotona, ja jättää kaiken juhlimisen pois. Eniten sitä taitaa täälläkin levittää nuoret opiskelijat.

Ennen korona-aikaa, me oltiin mun puolison kanssa aika paljon kirjastolla opiskelemassa yhdessä. Mulla ei ole täällä ihan hirveästi ystäviä, joten se oli ihan ok. Täällä on jotenkin tosi vaikeata saada kavereita, tai sellassia oikeasti ystäviä. En ole itsekään mikään maailman paras pitämään yhteyttä, joten ehkä siinä olisi myös peiliin katsomisen paikka. Mutta anyways, kun korona-aika alkoi, niin oltiinkin kotona vain koko ajan. Mulla oli siinä vaiheessa enää gradu jäljellä, jota tein muutaman päivän viikossa. Muuten mulla ei ollut mitään tekemistä.

Elämä tuntui ihan kauhealta, ja vielä kun lisäsi stressin koronasta, ettei tiennyt mitä tulee tapahtumaan, oonko mä nyt ulkomailla jumissa jos mun perheessä vaikka joku sairastuu, ja mitä jos menenkin suomeen ja mun puoliso ei pääse sinne jnejne. Oli niin paljon ajatuksia päässä jotka ahdistivat, ja oli koko ajan niin epätodellinen olo.

Sitten onneksi aivan sattumalta löysin ilmoituksen mun työpaikasta. Se tuli niin oikeeseen aikaan, ja alotin tekemällä kaksi päivää viikossa. Silti mulla oli vielä noin kolme päivää viikosta kun ei ollut mitään tekemistä. Se ahdisti todella paljon. Meidän pienessä yksiössä ei ihan hirveästi voinut edes tehdä, ilman että häiristi toisen opiskelua. Vaikka mun puoliso sitä aina sanoikin että voin tehdä mitä vaan, ei se silti olisi tuntunut kivalta laittaa elokuvaa pyörimään toisen viereen.

Nyt teen kokopäiväisesti töitä, ja elämä tuntuu taas hyvältä. Tuntuu, että asiat ovat juuri niinkuin pitääkin. Kaipasin tätä vastuuta, ja sitä, että välillä tehdään iltaan asti töitä kun on kiire. Kaipasin eniten ehkä oloa, että mä olen hyvä. Sitä oloa, että mä tiedän mitä mä teen, ja tiedän tekeväni sen hyvin. Totta kai teen virheitä, esimerkiksi yksi päivä yritin auttaa yhtä kollegaa, ja mokailin aivan täysin. Olin jotenkin väsynyt, enkä ymmärtänyt yhtään mitä hän puhui, ja olin huolimaton. Onnekseni tämä kyseinen kollega oli niin kärsivällinen, ja ei hermostunut vaikka joutui käyttämään aika paljon ylimääräistä aikaa mun toilailujen takia, ja vielä kiitti lopussa. Taas muistui mieleen se, kuinka itsekin pitäisi olla kärsivällisempi, ja enemmän kannustaa ja kehua muita.

Tässä tilanteessa sitä sosialisointia muiden ihmisten kanssa ei kaipaa niin paljoa. Tietenkin myös korona-tilanteen takia ollaan jätetty kaikki sosiaaliset tilanteet ihan minimiin, mutta ennen se tuntui pahalta. Nyt kun tekee päivät töitä, niin on ihana illalla vaan katsoa jotain sarjaa ja vaan olla. Ja perjantai on aina ihana. Perjantai on mun sosiaalinen päivä, kun ollaan otettu tavaksi mun yhden ystävän kanssa täällä aina tehdä jotain yhdessä.

Me molemmat nähdään oikeastaan vain toisiamme, niin on myös ihanan turvallinen olo tämän ystävän kanssa. Yleensä me vain jutellaan tunteja juoden viiniä samalla, ja se on niin ihana tapa aloittaa viikonloppu.

Nyt olen löytänyt taas sen tasapainon elämään, on sopivasti työtä ja sopivasti vapaa-aikaa.