Näkyvästi näkymätön.

Näkyvästi näkymätön.

Vaikka sitä päällensä pukisi, puuteria kasvoilleen sutisi, hymyn huulilleen nostaisi, kevyesti naurahtaisi, kohteliaasti tervehtisi, kameran edessä poseeraisi, voisi sitä kuitenkin tuntea ja toivoa olevansa näkymätön, siinä näkyvillä. Toisiaan kumoavia adjektiiveja on paljon, mutta välillä ne saavat syvemmän merkityksen aikaan, kun yhdessä esiintyvät. On eri asia olla täysin näkymätön, kuin tuntea olonsa näkymättömäksi silloin, kun näkyvillä […]

Renkaat ilmassa FLOW:n tahtiin.

Renkaat ilmassa FLOW:n tahtiin.

  Yhteistyössä FLOW festivaalien kanssa.   Nojasin hieman taaksepäin ja pyöräytin nykäisten kelausvanteitani itseäni kohden. Tukipyöräni nousivat ilmaan, kuin kertoen, että olen valmis valokuvattavaksi, kamera laulakoon! Sisäinen bad ass gangstani herää jostain syystä henkiin lähes aina silloin, kun otan tämän poseerausasennon. Mutta toisaalta, jos päälläni oli yksisarvis t-paita, silmilläni hopeiset aurinkolasit, ja musiikin jytkettä korvissani… […]

Havaintoja pyörätuolin kyydistä.

Havaintoja pyörätuolin kyydistä.

Pyykkiä tulee enemmän, kuin kuuden taaperon taloudessa. Vaatteet likaantuvat aina, joka paikasta. Mustat housut eivät ole mustia, varsinkaan katupölyaikaan. Talvella voi takkien hihoista puristella kauppojen lattioille mukavat lammikot vettä, oi lumi! Olet kuin seitsemäs ihme, ainakin kymmenelle ihmiselle joka päivä. Jo yksi pyörätuolinkäyttäjä saa jatkuvasti kommenttia ohikulkijoilta, mutta mikäli kuljet myös pyörätuolia käyttävän ystävän kanssa […]

Langatonta laatua korvillani – Arvonta ja alennuskoodi Sudio Swedenin tuotteisiin

Langatonta laatua korvillani – Arvonta ja alennuskoodi Sudio Swedenin tuotteisiin

Yhteistyössä Sudio Swedenin kanssa Minne tahansa kuljenkin, kulkee musiikki mukanani. Kyse on paitsi nautinnosta, myös turvasta, sekä käytännöllisyydestä. Musiikki herättää erilaisia fiiliksiä eri tilanteissa ja välillä vain tulee tunne, että joku tietty kappale sopisi hetkeen. Tällöin on helppo napauttaa melodiat ilmoille ja nauttia myös kuuloaistin kautta. Soittolistoista ja yksittäisistä kappaleista voi saada myös turvaa sellaisissakin […]

Mitä silmät eivät kohtaa, sitä suun lausua tarvitse ei.

Mitä silmät eivät kohtaa, sitä suun lausua tarvitse ei.

Tunnen katseiden porautuvan kehooni, kuiskauksen supinan kantauvan korviini. Katseeni kääntyy alaspäin ja pälyilen puhelintani, hymyillen vilkuilen sivuilleni. Tuomioita lentelee sieltä täältä, enkä minä voi sormiani napsauttamalla heille tilanteita selventää. Minä häpeän ja anteeksipyytelevän oloisena toivon tilanteen olevan pian ohi.   Sitä sattuu usein, liian usein. Vaikka olenkin jo tottunut ihmisten jatkuvaan tuijotteluun, on joitain katseita, […]