Kuolleiden runoilijoiden kerho on sarja, jossa tutustutaan yhteen kuolleeseen runoilijaan kerran kuukaudessa hänen kuolinpäivänään. Lokakuussa vuorossa on Anne Sexton, joka kohtasi viimein kuolemansa 4. lokakuuta vuonna 1974. 

Kuolema

Anne Sexton ei yrittänyt itsemurhaa ensimmäistä kertaa. Hän oli kokeillut jo viidesti, mutta lokakuun alussa vuonna 1974 hän päätti antaa kuolemalle jälleen uuden mahdollisuuden.

Aiemmin kuolinpäivänään hän oli tavannut ystävänsä ja keskustellut hänen kanssaan viimeistelyä vailla olevasta runokokoelmastaan. Sen jälkeen hän palasi kotiinsa, kaatoi itselleen lasin vodkaa ja puki ylleen äitinsä turkin. Hän lukittautui autotalliin, käynnisti autonsa ja menehtyi häkämyrkytykseen.

Elämä

Anne Sexton syntyi pikkukaupungissa Massachusettsin osavaltiossa mutta vietti suurimman osan nuoruudestaan Bostonissa. Valtaosan elämästään hän kamppaili mielenterveytensä kanssa. Hän sai parikymppisenä diagnoosikseen kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja vietti aikaa sairaalassa.

Sairaalassa Anne Sexton tapasi psykiatrin, joka kannusti häntä runouden pariin. Hän ei millään olisi uskaltanut mennä ensimmäiseen runotyöpajaan ja pyysi sinne ystävää tuekseen. Yllättäen hän alkoi pian menestyä runoilijana.

Sextonin runoja julkaistiin lehdissä, kuten Harper’s Magazine ja New Yorker. Hän pääsi opiskelemaan kirjallisuutta yhdessä muun muassa Sylvia Plathin ja George Steinbuckin kanssa. Taiteellinen ura otti tuulta alleen, mutta sairaus ei milloinkaan hellittänyt häntä otteestaan.

Perintö

Anne Sextonin runoja ei ole suomennettu ennen tätä syksyä. Savukeidas julkaisi vastikään häneltä valittuja runoja kokoelmassa Elä tai kuole. Kokoelman on suomentanut Anni Sumari. On ilahduttavaa, että Sextonin runoja saatiin näin pitkän ajan jälkeen viimein suomeksi.

Olen itse tutustunut ensimmäistä kertaa Anne Sextoniin, kun hurahdin Sylvia Plathiin lukioikäisenä, ja lukenut häntä englanniksi. Olen monesti miettinyt, miksei Sexton ole saavuttanut samanlaista asemaa kuin Plath. Tällä kertaa kyse ei voi olla edes siitä, että vain traagisesti kuolleet muistettaisiin.

Sextonin runot ovat henkilökohtaisia ja tunnustuksellisia. Hän kirjoitti suorasukaisesti esimerkiksi seksistä, masturbaatiosta, kuukautisista, addiktioista ja halusta kuolla. Runojen aiheet ja tapa kirjoittaa niistä hätkähdyttivät ensimmäisellä kerralla. Ja oikeastaan hätkähdyttävät edelleen.

I could admit
that I am only a coward
crying me me me
and not mention the little gnats, the moths,
forced by circumstance
to suck on the electric bulb.
But surely you know that everyone has a death,
his own death,
waiting for him.
So I will go now
without old age or disease,
wildly but accurately
knowing my best route,
carried out by toy donkey I rode all these years,
never asking, ”Where are we going?”
We were riding (if I’d only known)
to this.
(Katkelma runosta Suicide Note)

Jotain erityistä Sextonissa on. Hänen runonsa eivät suoraan vertaudu Sylvia Plathiin tai muidenkaan tuntemieni runoilijoiden töihin. Sextonilla on kokonaan oma kielensä. Hän kerjää huomiota, levittelee kaiken auki ja tihkuu erinäisiä eritteitä. Jokin siinä usein ärsyttää mutta myös puhuttelee.

Aiemmat Kuolleet runoilijat:

William Butler Yeats, 28.1.
Wislawa Szymborska, 1.2.
Anna Ahmatova, 5.3.
Allen Ginsberg, 5.4.
J. L. Runeberg, 6.5.
Edith Södergran, 24.6.
Eeva-Liisa Manner, 7.7.
William Blake, 12.8.
Pablo Neruda, 23.9.