luottokampaaja plakkarissa

uudet_hiukset_1_-_mennaan_vaan.jpg

Sain kunnian olla Lilyn oman hiusgurun Meerin ensimmäinen asiakas, kun hän avasi oman liikkeen FOLK helsingin pari viikkoa sitten. Olin pitkään seurannut Meerin ihanaa blogia ja vakuuttunut siitä, että kyseessä on vihdoin kampaaja, jonka kanssa puhumme samaa kieltä.

Olin sinnikkäästi kasvatellut juurikasvuani syksystä lähtien, sillä minulla on ollut pari vuotta hieman epäonnea kampaajareissujen kanssa ja lopputuloksena tukkani oli paljon toivottua vaaleampi ja mielestäni epäluonnollisen näköinen. Halusin siis kunnolla omaa väriä juureen ja raitaa perään kirkastamaan yleisilmettä. Samoilla ohjeilla kaksikin eri kampaajaa sai aikaan mm. täydellisen tukan hamppuuntumisen (kaksi blondausta peräkkäin ensimmäisen epäonnistuttua) ja horisontaaliset raidat (värjäämällä juuren eri väriseksi kuin pituus, jolloin päässä oli latvaväriä, väärää väriä ja omaa väriä). Lähtötilanne oli siis haasteellinen.

”Ennen kuvat” muistettiin ottaa vasta, kun ensimmäiset raidat oli jo sutaistu. Tulipahan ainakin totuus ilmi!

Uudet hiukset 2 - Mennään vaan.JPG

Uudet hiukset 3 - Mennään vaan.JPG

Ja TADAA! Mitä saikaan tuo hiusmaailman taikuri aikaan rehottavasta kuontalostani:

uudet_hiukset_4_-_mennaan_vaan.jpguudet_hiukset_5_-_mennaan_vaan.jpg

Keskustelimme jo alustavasti myös hääkampauksesta. Meeri ei kuulemma tee (osaa tehdä/halua tehdä) niitä entisajan sliipattuja kikkaranutturoita, joita morsiamilla on perinteisesti nähty vaan luottaa luonnollisuuteen myös kampausta tehdessään. Sehän sopii, nimittäin mitään liian jäykkää en osaa pitsisen hääpuvun kruunuksi kuvitellakaan! Me happy.

Oletteko te käyneet läpi hiuskriiseja? Miten lopulta kävi?

P.S. En oikeasti ole ihan noin murhanhimoinen kuin kuvasta voisi päätellä.

P.P.S. Muistattehan että tänään on viimeinen päivä äänestää suosikkianne Wedding Blog Awardseissa! Äänestykseen pääsee täältä.

Muoti Mieli Hiukset Päivän tyyli

Uusi LELU

canon_50mm_2-_mennaan_vaan_0.jpg

Minä olen saanut uuden lelun! Varmaan kovin vaikeaa arvata, mikä se on kun on otettu samasta leivästä kymmenen kuvaa, joten oikeassa olette – uusi objektiivihan se! Mietin pitkään, että mikä avuksi kun bloggausta on vähän vaikea harrastaa kännykkälaatuisilla kuvilla kauhean pitkään. Olin jo ostamassa uutta mikrojärkkäriä tai muuta vempelettä jolla homma hoituisi, kunnes armas poikaystäväni puhui minulle järkeä ja varovasti ehdotti, josko vain opettelisin käyttämään meidän muutaman vuoden vanhaa järkkäriä. Asiaa hetken tuumailtuani totesin tämän olevan paras (ja halvin) ratkaisu ja marssin niiltä sijoiltani ostamaan Canonin 50mm kiinteällä polttovälillä varustetun ”bloggariobjektiivin”. Puhdasta rakkautta ensi painallukselta.

Nyt minä sen tiedän senkin bloggarit, millä te olette ne kuvanne niin ihaniksi aina saaneet ja ruokakuvien taustat sopivan utuisiksi! Minunkin kuvissani on tästä lähtien sopivan utuiset taustat (jep, siihen se taito sitten loppuukin) ja tarpeeksi valoavoimaa! Olen vähän innoissani.

Kuvituksena tässä erään maanantain soppa + syntisen hyvä leipä -kattaus, jota kuvailin niin kauan, että olohuoneesta tuli vieno kysymys – joko me kohta syötäisiin?

Canon 50mm 3- Mennään vaan.JPG

Canon 50mm 4- Mennään vaan.JPG

Canon 50mm 5- Mennään vaan.JPG

Mitäs pidätte kuvista? Vinkkejä ja valokuvausopetusta otetaan vastaan!

Koti Sisustus