Epävarmuus valtaa mielen
Olen itselleni hyvin kriittinen. Haluaisin pärjätä hyvin kaikessa mihin ryhdyn ja koulussa olen varsinainen suorittaja. Tämä kaikessa onnistuminen ei kuitenkaan ole realistista tai mahdollista elämässä. Silti minulla on suorituspaineita monistakin asioista. Voin sanoa että olen itseni pahin kriitikko. Voisi tietysti miettiä miksi itseään kohtaan olen niin ankara kun en ole sitä muillekkaan. Olen sitä mieltä että muut pitäisi hyväksyä vikoineen eikä ihmistä kannata yrittää lähteä muokkaamaan mieleisekseen, sillä se ei onnistu. Miten minä eroan tästä ajatuksesta?
Olen aina vihannut äänen korottamista ja riitelyä. Tavallaan pelkään suututtavani muut käytökselläni. Tämä ajatus saattaa olla sivujuonne dissosiaatiosta tai ihan pelkkää epävarmuutta itsestä. Jotkut osani ovat hyvinkin itsevarmoja ja toiset taas kovinkin epävakaita tämän asian suhteen. Esimerkkinä voisin antaa sellaisen asian kuin naapurit: Meillä on mukavia naapureita. Silti joskus minut valtaa tunne etten voi mennä rappukäytävään. Olenko metelöinyt liikaa? Käynyt suihkussa keskellä yötä? Imuroinut kuudelta aamulla ja herättänyt kaikki? Nyt naapurit saattavat olla vihaisia minulle. Hölmöä sillä tiedän etten ole tehnyt mitään noista. Olen silti saanut rohkaistua itseni ja lähtenyt ulos kotiovesta. (Tästäkin voisi kai onnitella itseään.)
Nyt voisinkin kyseenalaistaa onko kyse muiden mielipiteistä vai omistani? Veikkaan jälkimmäistä. Kyllähän tähän asiaan vaikuttaa se mitä muut ovat minusta mieltä ja kuinka he käyttäytyvät. Välillä tuntuu että jotkut ovat kadottaneet empatiansa kokonaan ja käyttäytyvät hyvin epäkypsästi. He eivät minusta tiedosta tekojensa vaikutusta vastapuoleen. Se miten muita kohtelet heijastuu väistämättä omaan elämääsi ja vaikutukset vastapuolella voivat olla suuria. Sanojen merkitys elämässä on valtava ihmiselle sillä olemmehan sosisaalisia ja elämme myös muiden kautta. Tällä tarkoitan lähinnä ihmisen sosiaalisia tarpeita ja yksinäisyyden tuhoavaa vaikutusta.
En hae ajatusta että tarvitsisin sääliä, päinvastoin haluan tulla kohdelluksi ihmisenä. Mutta se vaatii myös sen että opin arvostamaan itseäni siinä missä muitakin. Se prosessi on alkanut mutta on kesken vielä. Eräs tuttuni oli ottanut tavakseen joka aamu mennä pelin eteen ja hymyillä itselle ensimmäisenä tekonaan joka aamu. Ihana ajatus. Omalla kohdalla teko saattaisi tuntua teennäiseltä mutta jokaisella on omat keinonsa arvostaa itseään. Jotkut arvostavat kroppaansa, jotkut ruokkivat henkistä puoltaan. Kai minussakin on hyviä puolia, kaikkissa on.
Tämä blogi esimerkiksi on jo kasvattanut minua ihmisenä. Voisin sanoa itselleni että olen mahtava kun sain ajatuksen alkaa kirjoittamaan ja lähdin toteuttamaan sitä. Hyvä minä!