eihän tosta niin paljon pisteitä tullu.

Haluaisin kirjoittaa eräästä viime päivinä minua askarruttaneesta asiasta. Kun joku paljastaa kärsivänsä mielenterveysongelmista, seuraa yleensä keskustelussa vastapuolen täydellinen jäätyminen. Se yritetään mahdollisesti peittää huomaamattomasti eli sitä seuraa kömpelö kommentti aiheesta. Uskon että yleensä syy on asian vieraus ja tuntemattomuus. Vieras aihe voi olla pelottava, tai yllätys voi olla niin suuri ettei tiedä miten pitäisi olla. Muista silti että kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Olen kohdannut itse monenlaisia vastaanottoja kun olen ottanut omat ongelmani puheeksi. Osa hetkistä on ollut onnistuneita ja osa taas ei. Haluan jakaa teille mielipiteeni siitä mitä haluaisin, että keskutelussa on/ei ole ja mikä on mielestäni tärkeintä siinä hetkessä kun toinen paljastaa herkän ja mahdollisesti häpeämänsä asian, ehkä joskus juuri sinulle.

1. Älä vähättele

Tähän olen yllättäen törmännyt ammattilaisten keskuudessa. Ne tahot joita olen tavannut vain satunnaisesti hoitosuhteessani ovat kokeneet minun olevan hyvinkin terve. Tämä luultavasti siksi että arkinen osani osaa toimivasti luovia arjessa. Silti ”tän testin mukaan oot ok” kommentti saa vereni kiehumaan. Mikään paperi ei osaa määritellä miltä minusta tuntuu. 

2. Älä myöskään suurentele 

”Kauheeta, miten sä oikeesti pärjäät ton kans?” tyypillinen kommentti ihmisiltä joille taustani on ollut tuntematon. Silti tämä on minulle arkipäivää. Oli se miten sekavaa, uskomatonta tai mielestäsi kamalaa tahansa haluan uskoa että joku kaunis päivä ongelmat ovat hallinnassa. Yleisen paniikin lietsonta ei tue tätä unelmaa.

3. Kuuntele, oikeasti

Läsnäolo. Se on se avainsana. Ei tarvitse tietää oikeita vastauksia. Ei aina tarvitse edes tietää mitä sanoa. ”En oikein tiedä, mut mä oon tässä.”

4. Tee rajasi selväksi

Sinun ei ole tarkoitus olla minulle ammattiauttaja. Sinun on tarkoitus olla ystävä. Jos kuulemasi on sinulle liikaa, kerro se avoimesti.

 

Millaisia kokemuksia teillä on vastaavista tilenteista?