Riippuvuus

Riippuvuudet. Ne hallitsevat elämää niin helposti. On paljon asioita joihin itsensä voi koukuttaa. Alkoholi, pelit, tuhlaus, tupakka, kofeiini, sokeri… lista on loputon. Minun elämässäni näyttäytyy (kofeiinin lisäksi) läheisriippuvuus. Ja vieläpä sellaiseen yksilöön jolta en tule koskaan saamaan mitään vastakaikua tai ymmärrystä tälle addiktiolle. Puhun täällä jo aiemmin mainitusta henkilöstä F. Koen syvää hylkämisen pelkoa. Terapeuttini mukaan se on yksi syvimmistä peloista. Silti hakeudun aina uudestaan tilanteeseen jossa minut 99% varmuudella jätetään yksin. Eihän tässä ole mitään järkeä?

Riippuvuuksissa harvemmin on. Olen itsekkin todella kyllätynyt kulkemaan tätä tietä näillä valinnoilla. Minulla on kaikki mitä tarvitsen ja kaikkea mitä en niin edes tarvitsisi. Silti se vetää puoleensa magneetin lailla yhä uudestaan ja uudestaan. Valotetaan hieman tilannetta tarkemmin.  F:n olen tuntenut kymmenisen vuotta. Niistä yhdeksän on kovin draaman täyteisiä ja höystetty kunnon itkupotkusäetvälitämustaraivareilla. Se mikä ylläpitää tätä riippuvuutta on se että käsittelemättömiä asioita mahtuu näihin vuosiin ehkä miljoona. Asioita joista ei vaan ole puhuttu ikinä. Olen kyllä yrittänyt, mutta yksin se on tuhat kertaa vaikempaa. Nuorempana sekoitin nämä oireet rakkauteen. Jos ihminen pyörii sun mielessä 24/7 niin etkös silloin ole rakastunut? No periaatteessa… et jos kärsit dissosiatiivisesta häiriöstä. Tämä salakavala tauti myös aiheuttaa sen että se peittää kaikki muistot sellaiseen epätodelliseen glittersateeseen että et muista millaisen tyypin kanssa olet oikeasti tekemisissä. Eli näet tilanteen seuraavasti:

Olet menettänyt hyvän ystävän jonka kanssa sinulla on hauskaa. Ajattelet tyyppiä tosi paljon. Olet hieman ylireagoinut viime tapaamisella ja haluat pyytää anteeksi.

Mutta todellisuus on lähempänä tätä:

Olet häiriköinyt vuosia tyyppiä joka ei ole sinusta kiinnostunut. Olet hakannut päätäsi seinään koska hänellä ei ole mitään intressejä puhua kanssasi  oikeista asioista. Flippasit totaalisesti tähän epäkypsään käytöseen. (vaikket itse ole käyttäytynyt yhtään kauniimmin) kirosit tyypin alimpaan helvettiin. Koet että sinut on hylätty ja päätät itse hylätä tyypin ensin.

Miten sokea ihminen voi olla? No hieman lohduttaa että tästä on ihan diagnoosi paperilla ja minun kohdallani puhutaan obsessio oireista. Helpottaa siten, että sen rakkauden voi tunkea sinne minne ei päivä paista. Vaikka kyllähän minä aina häpeän käytöstäni.

Siksi kaipaankin apua. Miten tästä noidankehästä pääsee irti? Pitääkö riippuvuus korvata toisella vai löytyykö vastaus minusta itsestäni? Pitäisikö tätä käsitellä sairautena vai yrittää vaan päästä ihmisestä yli?

Jos sulla on mielipide tai kokemus miten riippivuudesta pääsee irti kuulisin sen mielelläni.

Terveisin,

Se jolta löytyy kaikki mahdollisest self-help oppaat hyllystä ahdistuksen hoidosta tunnelukkoihin.