Mitä vuoden 2021 tavoitteille kuuluu 2/4
Koska vuodesta 2021 on kulunut jo 2/4 on aika tarkastella vuoden 2021 tavoitteiden edistymistä! Tavoitteeni vuodelle 2021 olivat:
▪️NO BUY -vuosi
▪️5 000€ säästöön ja sijoituksiin
▪️Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu
Tavoitteista voit lukea tarkemmin tästä postauksesta ja vuoden ensimmäisestä neljänneksestä täältä.
Ostolakko
Ostolakko on edelleen pitänyt kutinsa, enkä ole oikeastaan ostanut mitään ylimääräistä viimeisen 3 kuukauden aikana. Raha on mennyt pakollisiin menoihin eli ruokaan, rullaluistinten jarruihin ja suojiin sekä auton renkaisiin. Ainoat asiat, jotka olisi voinut jättää ostamatta olivat C-More ja Disney+ tilaukset yhdeltä kuukaudelta. Myös ruokabudjetti on pitänyt hyvin, sillä 230 euron budjetista ruokaa on tullut näinä kuukausina ostettua noin 210-230 euron edestä. Mitään suurempiä yllättäviä menoeriä kuukausien aikana ei ole ollut.
Säästöt
Tällä hetkellä olen onnistunut säästämään tämän vuoden aikana yhteensä 2505 euroa. Viimeisen kolmen kuukauden aikana säästöä on siis tullut 1505 euroa, mikä on enemmän kuin ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Olen siis aivan aikataulussa säästämiseni suhteen!
Suoraan sanottuna olen hieman yllättynyt, että säästöä on tullut näinkin paljon. Olen ollut hieman skeptinen näiden kuukausien aikana, pääsenkö lähellekään tavoitettani. Kuitenkin nyt tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että jos saan suunnitelmien mukaan säästettyä, tavoite täyttyy vuoden loppuun mennessä.
Taloudellinen riippumattomuus
Koska säästämiseni on sujunut sen verran hyvin, olen taas ollut hieman toiveikkaampi taloudellisen riippumattomuuden suhteen. Minulla on suunnitelmissa ostaa puolikas sijoitusasunto ensi vuonna, ja tämä tavoite on saanut taas tuulta siipiensä alle. Odotan jo innolla ensi vuotta, kun pystyn toivon mukaan toteuttamaan yhden suurimmista haaveistani.
Muuta sijoittamista viimeisen kolmen kuukauden aikana ei olekaan ollut, vaan olen säästänyt rahaa lähinnä puskuriin ja ASP-tilille. Tämä siitä syystä, että haluan kerryttää varallisuuttani, jotta voin myöhemmin tehdä isoja sijoitusratkaisuja. Lisäksi koen osakkeiden olevan tällä hetkellä sen verran korkealla, että haluan säästää rahaa ns. pahan päivän varalle eli minulla olisi siis pääomaa sijoitettavaksi, kun osakkeiden hinnat taas laskevat. Toistaiseksi puskurin kerryttäminen on tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, ja se on antanut myös taloudellista mielenrauhaa, kun olen konkreettisesti nähnyt säästämisen tuloksista pankkitililläni.
Itsekin aloin säästämään kunnon motivaatiolla. Tavoitteena on, ettei tarvitsi ottaa opintolainaa sitten kun pääsee yliopistoon – ei ainakaan niin paljoa. Tässä kuussa noin 1000 € (puolet veronpalautuksista, ja puolet palkasta). Maksoin tarkoituksella liikaa veroja, etten vahingossakaan käytä niitä rahoja mihinkään. Ennen kesätöitä olen ollut koronan takia lomautettuna, joten nyt kun sain täyden palkan, niin siitä sai mukavasti sivuun, koska elän edelleen tarkoituksella kuin tukien varassa.
Toki osa noista mun säästöistä menee lainanlyhennyksiin, jotta saan sen lainan maksettua nopeammin ja jotta voin kuukausittaista summaa alkaa maksamaan itselleni. Laskujeni mukaan kuukausimaksamalla itselle kyseisen säännöllisen menoerän säästäisi vuodessa 540, todellisuudessa ylikin sen, kun ottaa huomioon korot ja tilinhoitomaksut.
Lisäksi tulen jatkossa saamaan mukavasti sivuun, kun saan joulukuussa maksettua viimeisen opintolainalyhennyksen. Kun lisäksi huomioi tämän, niin mun pitäisi vuodessa pystyä säästämään yli 1000 € sillä oletuksella, että tulot eivät nouse.
Kuulostaa hyvältä! Tsemppiä säästämiseen 🙂