36-vuotiaan ikäkriisi ja kuinka se selätetään
Ikäkriisi, mikä se sellainen on? Eihän ikääntymisestä kannata murehtia! Uusi vuosi, uudet seikkailu, eikö?
Mullahan ei ole aikaisemmin ollut minkäänlaista ikäkriisiä, vaan olen ottanut jokaisen vuoden ilolla, tai olankohautuksella vastaan. On ollut ihan mukavaa täyttää 20, 25, 30 ja 35. Viime vuonna fiilikset oli hyvät! Kolmekymppisenä elo ja olo ovat tuntuneet hyvinkin luontevilta. En voinut parikymppisenä ymmärtää yhden ystävän jokavuotiasta ikäkriisiä. Hän ahdistui valtavasti jokaisen syntymäpäivänsä aikoihin, eikä halunnut juhlia synttäreitä mitenkään. En ymmärtänyt, miksi hän koki yleensä iloa herättävän päivän niin ahdistavaksi. Kaksikymppisethän ovat elämänsä kunnossa ja kuolemattomia. Miksi siis murehtia vanhenemista, kun se tuntui niin kaukaiselta ja vieraalta asialta.
Viime aikoina on kuitenkin tuntunut kummalliselta. Olen ollut jotenkin epämääräisesti ahdistunut. Olen kulkenut kulmat kurtussa, ja huonotuulisuus laittoi miettimään, mistä mahtaa olla kyse. Aikani asiaa mietittyäni, ja ryppyisiä kasvoja peilistä tuijotettuani, tulin yllättävään tulokseen – tämä taitaa olla elämäni ensimmäinen ikäkriisi! Nyt ymmärrän, mistä muut ovat puhuneet, kun ovat synttäreiden kynnyksellä kipulleet vanhenemista ja kyseenalaistaneet elämänvalintojaan. Miettineet elämän laittamista uuksiksi. Nyt tiedän.
Syitä yllättävälle 36-vuoden ikäkriisille löysin useampia. Niitä pulpahti pinnalle kuin juoneita kasvoihini viime kuukausina. Ensimmäisenä ja isopimana niistä mainittakoon ikääntyminen. En olekaan enää kuolematon tai ikuisesti samanlainen. Meinasin kirjoittaa nuori, mutta en minä kyllä nuoruutta haikaile. Hetki sitten paljastin blogissakin löytäneeni muutaman harmaan hiuksen, ja nyt niitä on tullut hirveästi lisää! Tai sitten olen syynännyt päätäni viime aikoina entistä tarkemmin. Surullinen hetki oli se, kun oivalsin, että kasvava hius on todellakin harmaa, ja esimerkiksi oman värin kasvattaminen ei olekaan enää mahdollista, kun uusi ”oma värini” onkin harmaa eikä maantienharmaa. Harmaalla ja maantienharmaalla on yhtäkkiä valtava ero. Olen tuomittu joko värjäämään hiukseni ahkerasti, tai elämään harmaahapsena. Tästä ei ole paluuta. Tämän tajuaminen otti yllättävän koville.
Toinen ikääntymiseen (ikääntyminen kuulostaa niin paljon pahemmalta kuin vanheneminen!) liittyvä havaintoni on se, ettei kroppa enää kestä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Loukkasin kantapääni viime vuoden lopulla, eikä se tunnu paranevan. Nyt pelkään hajottavani loputkin jalkapöydästä kävelemällä virheellisessä asennossa kipeän kantapään vuoksi. Ja koska olen tällainen ”ei tässä mitään, kyllä se siitä”-tyyppi, en kehtaa varata aikaa työterveyteen, kun siellä kerran jo kävin tämän asian kanssa silloin viime vuonna. Fiilis on sellainen, että pientä kremppaa ja vaivaa alkaa nyt ilmaantua, ja kroppa alkaa rapistua. Finnit kasvoissa eivät enää parane samantien, vaan jättävät jälkeensä epätasaisuutta. Tuntuu masentavalta. Toki tästä on ikääntymisen lisäksi syyttäminen ihan omia elämäntapoja, ja niiden tuomaa ylipainoa, ruuhkavuosien kroonista univajetta ja liian tiukalle vedettyä elämänrytmiä.
Ilmeisesti tämä ikäkriisi myös aiheuttaa sellaista, että alkaa kyseenalaistamaan omia valintoja ja elämää yleensäkin. Läheinen hyppää rohkeasti tuntemattomaan, ja ryhtyy toteuttamaan unelmiaan. Toinen asuu eksoottisessa maassa, ja lähettää kuvia palmuista ja auringosta. Miksi minä en uskalla hypätä? Mitä minä elämältä haluan? Olenko jumiutunut? Näiden elämänvalintojen kanssako on elettävä elämä loppuun saakka? Olenko onnellinen? Pitäisikö vaihtaa alaa, etsiä uusi työpaikka, pistää puoliso vaihtoon, muuttaa toiselle paikkakunnalle, tai ihan vain poistua maasta jälkiä jättämättä? Vai riittäisikö, jos aloittaisi uuden harrastuksen?
Niin tai näin, positiivista tässä itsereflektoinnissa ja eksistentiaalisessa kriisissä on se, että tuleepahan mietittyä omaa elämää laajemmaltikin. Ravisteltua pölyjä oikein kunnolla. Kyseenalaistettua nykytilaa. Tulee kiinnitettyä huomiota siihen, miten mulla menee, eikä paahtaa sata lasissa selvitytymismoodissa päivien ja vuosien läpi. Toisin sanoen, vaikka tämä kriisi ei aiheuttaisi mitään suuria muutoksia elämässä, tulee ainakin puhdistettua pöytää. Ja pienet (tai suuret) muutokset voivat olla myös hyvä juttu! Joskus elämän täytyy potkia persuuksille, jotta mitään muutosta tapahtuisi. Että elämä menisi eteenpäin.
Ja siihen, miten ikäkriisi voitetaan ei minulla valitettavasti ole vastausta. Tilanne on vielä pahasti päällä. Ajattelin kuitenkin aloittaa varaamalla ajan kasvohierontaan ja johonkin muuhunkin hemmotteluun. Ehkäpä ne siellä saisivat hierottua pois muutaman vuoden ja huolen kasvoistani.
Suuria oivalluksia odotellessa siis! Lupaan raportoida, mikäli valaistun.
Onko sulla ollut ikäkriisiä? Mitä siitä seurasi, jos mitään? Kyselin instan puolella samaa asiaa, ja 74% seuraajista oli kokenut ikäkriisin. Kuulisinkin mielelläni kokemuksianne, ja oivalluksia siitä, miten ikäkriisistä on päässyt yli!
Lempeää perjantaita! Viikonloppuna juhlistetaan (ikäkriisistä huolimatta) synttäreitä :)