4+1 kirjaa kesään!
Ensinnäkin pahoittelut, että tämä postaus tulee näin myöhään! Olen puhunut tästä jo kuukausia, ja tämä on ollut luonnoksissa yhtä kauan. Olen ottanut aikani näiden valitsemieni kesäkirjojen lukemisessa. Olen lukenut nautiskellen ja inspiroitunut 🙂 Mutta kun tuli aika kirjoittaa tämä postaus, en keksinytkään mitään nasevaa sanottavaa.
Tässä kuitenkin mun 4+1 vinkkiä kesäkirjoiksi! Kesää kuitenkin on vielä jäljellä, eikös? Samoin, kun kesän leffavinkeissä, myös kesälukemiseksi valikoitui vahvoja naisia! Tämä ei ollut tarkoituksellista, vaan hauska sattuma.
Tämän kesän lukulistallani on pääasiassa kotimaisia kirjoja, ja yksi ulkomainen. Lena Dunham pääsi mukaan, koska olen vasta saanut Girls -sarjan katsottua läpi, ja tokihan sarjan luojan omaelämänkerrallinen kirja kiinnostaa! Dunhaminhan sanotaan olevan sukupolvensa äänitorvi.
Kesätunnelmointia
Anna-Leena Härkönen: Juhannusvieras
Taattua Härköstä. Valitisin kirjan nimen vuoksi, sillä halusin alkukesästä päästä kesätunnelmaan. Siihen, missä istutaan laiturilla, ja annetaan viileän veden kutitella varpaita auringon jo laskiessa. Juhannusvieraassa palataan kotiseudulle maalle. Matka tuo mukanaan paluun nuoruuteen ja muistoihin, myös niihin, joita ei haluaisi muistaa. Kirjassa on tumma, hieman raskaskin sävy.
Tove Jansson: Kesäkirja
Olen aina pitänyt Tove Janssonin lempeästä ja kiireettömästä tyylistä kertoa tarinoita. Tämänkin kirjan nappasin kirjastosta alkukesän innostuksessa. ”Kesäkirja kertoo kolmesta ihmisestä, jotka viettävät kesää Suomenlahden saarella. Ennen muuta se on kertomus vanhan naisen ja pienen tytön ystävyydestä.” Kesäkirja on minulla vielä kesken, mutta alku on lupaava! Täydellinen kesäkirja!
Hillittömän hauskaa, raa’an rehellistä ja naisena olon sietämätöntä raskautta
Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä
Hillittömän hauska ja oivaltava kertomus yhden naisen kehitystarinasta parisuhteiden ja sinkkuuden maailmassa. Rönkkönen kertoo seikkailuistaan ronskilla ja avoimella otteella. Suosittelen mökkilukemiseksi, kesäillan iloksi, tai tylsäksi sadepäiväksi. Mutta varoitan, että puna saattaa nousta häveliäimmän lukijan poskille.
Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Tykkään kovasti Pulkkisesta, ja Iiris Lempivaaran maailma on sopivan kevyttä kesälukemista. ”Katsokaa minua, tälläinen minä olen. Olen Iiris Lempivaara. Aina minä kaipaan jonnekin, ja usein olen levoton. Minun sydämeni painaa 300 grammaa. Minulla on reikä sukassa, ja aina uusia suunnitelmia, työ neuvojen jakajana ja uusia kenkiä joka viikko. Minä syön suklaata aamupalaksi ja joskus päivälliseksikin. Minulla on monta hyvää ystävää, kokoisekseni oudon kelpo viinapää ja muutamia ajatuksia siitä, miten olla lempeä ja hellä. Minulla on päiviä. Kukaan ei tiedä, miten monta alkua ihmisellä on. Minulla niitä on ollut kolme. Ja luulen, että niitä on tulossa lisää. Odottakaa vain niin minä kerron.”
Lena Dunham: Sellainen tyttö
Jos pidät Girlsistä, pidät todennäköisesti tästäkin. Dunham on mielenkiintoinen myös yksityishenkilönä, ja kirjaa lukiessani mietinkin, miten kaikki tämä on voinut tapahtua yhdelle naiselle. Dunham kirjoittaa avoimesti, hauskasti ja mukaansatempaavasti. ”Asun asuntolassa, joka vielä vähän aikaa sitten oli vähävaraisen väen vanhainkoti, enkä halua ajatella, missä entiset asukkaat nyt ovat. Kämppikseni on häipynyt New Yorkiin perehtyäkseen lähiruokaan ja lesborakkauteen, joten asustelen ypöyksin pohjakerroksen yksiössämme ja oikeastaam nautin siitä, kunnes eräänä iltana raivostunut rugbynpelaajanainen repäisee oven saranoiltaan ja syöksyy sisään etsien uskotonta tyttöystäväänsä. Minulla on VHS-nauhuri ja ja neulepuikot, ja useimmat illat vietän sohvalla neuloen huivinpuolikasta pojalle josta tykkään ja joka flippasi ja lopetti opiskelut.”
Näillä täytän suloiset kesäillat kotona, kun poika on nukkumassa. Mitä sun kesän lukulistalle kuuluu? Parhaat kirjavinkit jakoon!
Hips! Vielä tänään ehtii osallistua ylläripaketin arvontaan!