Arkikuvia puhelimesta

Elämä tapahtuu yleensä blogin ja sosiaalisen median ulkopuolella. Blogiin päätyy vain se tarkkaan valittu ja kauniisti stailattu sisältö. Vaikka oma blogini on melko elämänmakuinen (ja hyvä niin), niin oikea arki löytyy kuitenkin somen ulkopuolelta. Ajattelin kertoa kuulumisia arkisten puhelinkuvien takaa. 20181211_184200.jpgVaikka emme vietä joulua kotona, enkä siksi juurikaan koristele kotia, ostin itselleni joulukukan. Olimme Plantagenissa ostamassa ihan muita juttuja, kun tämä kivannäköinen hyasintti hyppäsi eteeni 🙂 Meillä on nyt vieraita käymässä ihan urakalla tällä viikolla, joten siinäkin mielessä oli mukava saada tunnelmaa kotiin.

20181211_124257.jpg

20181211_125941.jpgKävimme miehen siskon vierailun kunniaksi pikalomalla Peurungan kylpylässä. Pikaloma sisältää pääsyliput kylpylään ja buffet-lounaan. Peurungan joululounas oli ihan täydellinen! Jälkiruokapöydästä piti tottakai maistaa kaikkea tarjolla ollutta 😀

20181208_175236.jpgOlen niin ylpeä tästä poikani ensimmäisestä ihmistä muistuttavasta piirroksesta, että siitä piti ihan ottaa kuva, ja lähettää mummulle ja vaarille nähtäväksi. Pojan aikaisemmat teokset ovat olleet melko abstrakteja, joten ilahduttaa, että jotain edistystä tapahtuu! Vaari tuumasi, että taitaa olla kuva vaarista, kun on niin vähänlaisesti hiuksia päässä. Poika kuitenkin kertoi muotokuvan olevan iskästä.

20181207_120307.jpg”Täällä on tapahtunut pieni tapaturma..” Viime viikolla sain juuri sellaisen soiton päiväkodista, jollaista kukaan vanhempi ei halua saada. Poika oli liukastunut leikkiessään jäisellä pihalla, ja silmäkulma oli ottanut osumaa metallisen kaivurin kanssa. Työpäivä vaihtuikin terveyskeskusvierailuun ja pojan silmäkulman paikkaukseen. 

20181206_094406.jpgHetken aikaa oli pakkasta sen verran, että mies otti innoissaan ämpärit esille ja laittoi jäälyhdyt jäätymään ulos. Itsenäisyyspäivänä ihailimme jäälyhtyjen kaunista valoa takapihalla. Nyt nuo lyhtyraukat ovat jo sulaneet.

Minkälaisia tarinoita sun puhelimen viimeisimmät kuvat kertovat?

Iloa keskiviikkoosi!

Kommentit (2)
  1. Ihana piirrustus pojalta! Lasten piirrustukset on niin aitoja ja yksilöllisiä, mahtavia taideteoksia 🙂
    Taidan itsekin toteuttaa joku päivä tälläisen arkipostauksen, nämä on niin kivoja. 😀

  2. Mäkin tein pitkästä aikaa kunnon kuulumis-postauksen kuvineen just! 😀 Niitäkin on kiva välillä lukea. 🙂

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2018/12/12/kuulumisia/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *