Olenko minä erityisherkkä?

Olenko minä erityisherkkä?

*Kaupallinen yhteistyö Hidasta elämää Kun olin parikymppinen, olin se tylsä tyyppi, joka halusi aina lähteä ensimmäisenä baarista kotiin. Se tyyppi, joka viihtyi mainiosti pienen porukan intiimeillä etkoilla juttelemassa viinilasin äärellä syvällisiä tuntitolkulla, mutta joka ahdistui melko nopeaa sykkivässä ja kuormittavassa yökerhossa. Olin lapsena se tyyppi, jonka ympärillä oli tietynlainen pumpuli, ja joka säästyi villeimmiltä lumipesuilta […]

Sunnuntaiherkku – rahkaräiskäleet!

Sunnuntaiherkku – rahkaräiskäleet!

Tiedättekö ne sunnuntait, kun olo on jotenkin niin raukea, ja aamu tuntuu loputtoman pitkältä? No, en minäkään muutamaan vuoteen. Eilinen sunnuntai oli kuitenkin yllättävän rento ja draamaton, joten otimme iisiti ja vain hengasimme pitkälle aamupäivään kotona yökkäreissä. Olin ostanut viikonlopuksi maitorahkaa jääkaappiin, sillä halusin testata fb:stä bongaamaani Yhteishyvän ohjetta rahkaräiskäleistä eli syrnikeistä. Ovatko syrkinit sulle tuttuja? Helpot ja […]

Keväisiä sisustushaaveita

Keväisiä sisustushaaveita

Haaveilen olohuoneen sisustuksen päivittämisestä keväisemmäksi. Ihastelen hempeitä sävyjä yhdistettynä rouheampiin elementteihin – harmaaseen vivahtavaa roosaa, ruusukultaista metallia yhdistettynä häivähdykseen tummaa harmaata ja pilkahdukseen kultaista. Keveyttä kalusteissa ja arvokkuutta värimaailmassa. Haluaisin kotiin lisää tilaa ja valoa. Ihailen ihmisiä, joilla näyttää olevan sekä pieniä lapsia että kaunis koti. En vain ymmärrä, miten se kombo on mahdollinen. Miten […]

Bette Box – tammikuu 2019 (sis. alekoodin!)

Bette Box – tammikuu 2019 (sis. alekoodin!)

Tammikuun Bette Box* oli kokenut uudistuksen, ja suurella mielenkiinnolla odottelin omaa boxiani. Uudistus yllätti, ja boxi olikin täynnä kaikkea ihanaa ja vaaleanpunaista. Hempeästä värimaailmasta innostuneena kaivoin liinavaatekaapista vaaleanpunaiset lakanat, ja ostin kotimatkalla kaupasta pinkin donitsinkin. Tein oloni mukavaksi, ja aloin tutkimaan boxin sisältöä tarkemmin. Oma pahvinen laatikkoni oli vielä vanhan mallinen, mutta sisältö oli uutta, […]

Toisen huti on toisen hitti!

Toisen huti on toisen hitti!

*Kaupallinen yhteistyö O.O.T.D. Jyväskylä Se, mikä oli toiselle hutiostos voi toiselle olla kallein aarre. Se, mikä osoittautui omalle vartalolle vääränmalliseksi tai väärän väriseksi, istuikin toiselle kuin valettu. Kävin vähän tuntemattomien vaatekaapilla, ja nappasin omaan vaatekaappiini nämä Zizzin ihanan kukkabomberin ja kiiltäväpintaiset leggingsit yhteistöstä O.O.T.D. Jyväskylän kanssa. Kirjoitin viime sunnuntaina O.O.T.D. Jyväskylän nerokkaasta ideasta myydä kierrätysmallistoa […]

Nyt se löytyi, hyvä luonnonkosmetiikan hoitoaine!

Nyt se löytyi, hyvä luonnonkosmetiikan hoitoaine!

Olen jatkanut täydellisen luonnonkosmetiikan hoitoaineen etsintää. Kuulin paljon kehuja MOSSAn mansikkaisesta Vitamin Moisture -sarjasta, ja vaikka shampoo oli hiuksilleni ihan ok, ei kyseisen sarjan hoitoaine sopinut hiuksilleni lainkaan. Se jätti ne vahamaiseksi, likaiseksi ja hamppuiseksi. Hoitoaine tuntui kummalliselta myös käsissä, jättäen niihinkin ihmeellisen vahapinnan. Tuohon MOSSA-postaukseeni sain paljon kommentteja ja vinkkejä. Huomasin, etten ollut yksin […]

Second hand vaatteita plussakokoiselle!

Second hand vaatteita plussakokoiselle!

*Kaupallinen yhteistyö O.O.T.D. Jyväskylä Tuntuuko sinustakin siltä, että haluaisit olla ekologisempi, ja ostaa enemmän käytettyjä vaatteita, mutta kirpputoreilta ei oikein tunnu löytyvän vaatteita plussakokoisille? Minusta tuntuu juuri siltä. En oikein ikinä tee löytöjä kirpputoreilta. Tai siis pojalle löydän vaatteita kyllä, mutta itselleni en. Veikkaan, että syitä tähän on kaksi: kirppiksillä on yleensä tosi vähän kivannäköistä […]

MÜNCHEN PHOTO DIARY

MÜNCHEN PHOTO DIARY

Matkasin elämäni ensimmäistä kertaa Saksaan, kun menimme pienellä porukalla Müncheniin TrendSet -messuille viime viikolla. Lumisia reissukuulumisia luvassa nyt valokuvapäiväkirjan muodossa.  Münchenin nähtävyyksien kiertäminen lumimyräkässä oli haasteellista. Moni kaunis paikka jäi katselematta sään vuoksi. Metro oli helppo ja kätevä kulkuneuvo, ja pelasti pyräkässä taivaltamiselta. Hotellilta messukeskukseen pääsi alle 20 minuutissa. 24 tunnin ryhmälipulla oli hintaa vain vähän reilut […]

Lentoaikamme on tänään 2 tuntia ja 35 minuuttia

Lentoaikamme on tänään 2 tuntia ja 35 minuuttia

Loputtoman pitkältä näyttävä ihmisjono avautuu edessämme, kun pääsemme Münchenin lentokentän turvatarkastuksesta läpi. Ensin ihmettelemme, minne ne kaikki oikein turhautuneina jonottavat, mutta totuus valkenee hyvin nopeasti infotaululta. Siinä ne ovat suorassa rivissä cancelled, cancelled, cancelled. Lento toisensa jälkeen, cancelled. Helsingin lennon kohdalla lukee onneksi 15.30, joten kohautamme hartioitamme, ja lähdemme huolettomasti syömään pizzaa lounaaksi lentokentän kiireiseen ravintolaan. Ravintolassa puhelin […]