Lindexin alen parhaat!

Lindexin alen parhaat!

Mekkoja, mekkoja, mekkoja! Tuleva kevät ja taivaalla pilkistelevä aurinko saa haikailemaan mukavia, mutta lämpimiä neulemekkoja. Silmää miellyttää tänä keväänä aina klassinen harmaa ja pirteät raidat. Mikä olisi helpompi arkivaate kuin hyvinistuva neulemekko? Kevään ostoslistalla on myös kaunis ja leikkisä paitamekko. Paitamekkoa voi käyttää sukkahousujen kanssa, mutta se muuntautuu myös tunikaksi farkkuleggingsien kanssa. Kokosin Lindexin alen […]

Uusi vuosi alkaa Saksalla ja saukolla!

Uusi vuosi alkaa Saksalla ja saukolla!

”Guten Tag!”, olen viime päivinä tervehtinyt peilikuvaani. Ei, en ole tulossa hulluksi, vaan olen matkustamassa Saksaan! Paljastan nyt pienen salaisuuden, en ole koskaan käynyt Saksassa. Vaikka moni Euroopan maa on tullut koluttua, en ole jalallanikaan astunut Saksanmaalle. Nyt tähän vääryyteen tulee kuitenkin iloinen ja yllättäväkin muutos, sillä sain mainion mahdollisuuden päästä seuraneidiksi perheeni yrittäjien mukaan Müncheniiin. Siellä […]

Vuoden luetuimmat postaukset!

Vuoden luetuimmat postaukset!

Vuosi vaihtuu, ja on aika kurkata, mitä postaukset kiinnostivat teitä lukijoita eniten vuonna 2018. Itse käyn tasaisin väliajoin katsomassa, mitkä postaukset ovat luetuimpia, jotta tiedän, minkälaista sisältöä tykkäätte lukea. Kiinnostaako sinua tietää, mitkä jutut ovat luetuimpia? Kymmenessä luetuimmassa postauksessa näkyy aika hyvin se koko kirjo, josta tykkään kirjoittaa, mutta vuoden suosituin postaus on hieman yllättävä, […]

The Body Shop joulukalenteri – hitit ja hudit

The Body Shop joulukalenteri – hitit ja hudit

Tämän vuoden joulukalenterini oli Iinan blogin arvonnasta voitettu The Body Shopin 24 Days of the Enchanted Advent Calendar. The Body Shop on eteenkin nuoruudesta tuttu, ja vaikka en siellä kovin usein asioikaan, olin innoissani monipuolisen ja kauniin näköisestä kalenterista. Olen availlut joulukalenterin luukkuja instan puolella päivittäin, joten instaseuraajani ovat päässeet kurkkimaan luukkuihin kanssani. Kyselin, kiinnostaisiko teitä […]

Kadonneen uimapuvun tarina ja alevinkki!

Kadonneen uimapuvun tarina ja alevinkki!

Muutama viikko sitten kävimme uimassa Peurungan kylpylässä, kun miehen sisko oli meillä vierailulla. Peurungan päivän miniloma on mainio konsepti, jossa samalla hinnalla saa sekä kylpeä sielunsa kyllyydestä sekä nauttia todella hyvän buffet-lounaan. Vietimme kivan aamupäivän polskien ja syöden monipuolista joululounasta. Kävi sitten kuitenkin niin ikävästi, että mies unohti omat sekä pojan uikkarit kylpylän suihkutiloihin. Huomasimme tämän […]

Musta jakku on vaatekaapin kulmakiviä!

Musta jakku on vaatekaapin kulmakiviä!

Kaupallinen yhteistyö: Kekäle Olen alkanut viime aikoina rakentamaan omaa vaatekaappia ajatuksella ”harkitummin ja laadukkaampaa”. Kun ihan kivoista ja ehkä vielä joskus mahdun tähän -vaatekappaleista on raskinut luopua ja laittaa ne kiertoon, onkin hyvä aika alkaa miettimään niitä vaatekaapin kulmakiviä. Parhaat vaatekaapin kulmakivet ovat sellaisia vaatekappaleita, jotka ovat monikäyttöisiä, pitkäikäisiä ja kestävät katseita vielä vuosienkin päästä. Minulta löytyy musta […]

Joulukalenteri – 6.luukku (Hidasta tahtia ja voi paremmin)

Joulukalenteri – 6.luukku (Hidasta tahtia ja voi paremmin)

Mitä, jos hiljentäisit tahtia? Jos hengittäisit oikein syvään, ja ottaisit hetken aikaa itsellesi. Mitä sinulle oikeasti kuuluu? Voitko hyvin? Kun intensiivinen työrupeama ja joulukiireet viimein hellittävät, ja on aikaa rentoutua, alkaa usein miettimään elämäänsä syvemmin. Tai näin ainakin itselleni käy. Joululomassa parasta on ehdottomasti se pysähtyminen. Vuoden viimeisinä päivinä aika tuntuu melkein pysähtyvän. Siksi minusta maisemanvaihdos, […]

Joulukalenteri – 5.luukku (Havukranssi)

Joulukalenteri – 5.luukku (Havukranssi)

Vaikka kaupat ovat pullollaan mitä kauniimpia ovikransseja, halusin tehdä sellaisen itse. Itsetehty havukranssi virittää joulutunnelmaan, kun pääsee itse väkertämään. Ja vaikka lopputulos ei ole niin siloinen ja kaunis kuin kaupan kranssissa, on itsetehdyllä kranssilla enemmän tunnearvoa. Itse tekemällä säästää myös rahaa. En ole askartelun mestari, mutta olen ihan tyytyväinen aikaansaannokseeni 😀 Tässä lyhyet ohjeet havukranssin […]

Katso nämä joululomalla!

Katso nämä joululomalla!

Jouluna on ihanaa, kun (ja jos) voi hetken levätä ja rauhoittua. Omiin lempipuuhiini joululomalla kuuluu sarjojen tuijottelu läppäriltä, kun poika on saatu illalla untenmaille ja talo hiljenee. Linnottaudun yökkäreissä sohvalle kaverinani muki kuumaa glögiä ja konvehtirasia. Tämä joulu on sarjafanien juhla-aikaa, sillä niin suoratoistopalveluista kuin kaikille avoimelta Yle Areenaltakin löytyy runsaasti loistavaa tarjontaa moneen makuun. Listasin […]