Hammaslääkäripelosta

Pelkään hammaslääkäreitä. En osaa sanoa, johtuuko pelkoni siitä, että pelkäisin kipua vai onko ahdistus enemmän henkistä laatua. Todennäköisesti molempia. Olen nyt onnellisena porskutellut hävettävän monta vuotta käymättä hammaslääkärillä, koska pakottavaa tarvetta ei ole ollut. Paitsi, että nyt on.

Takimmaisessa alahampaassa on reikä, jota on enenevissä määrin särkenyt nyt noin viikon verran. Väistämätöntä voi enää estää. Huomenna on soitettava vaikea puhelu. On varattava aika hammaslääkärille. Toivottavasti saan ajan suht nopeasti, sillä melkein yhtä kauheaa kuin itse hammaslääkärikäynti, on odotella kauhulla lähenevää piinapenkkiä. Viime yö meni pyöriessä sängyssä painajaisia katsellen.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että hampaani ovat aina olleet hyvät, eikä pieni laiminlyöminen ole kostautunut reikinä tai muina ongelmina. Ainoa ongelmani on ollut runsas hammaskivi, jonka poisto on suoraa kidutusta. Miten noin 45 minuuttia hammaslääkäärin tuolissa voivat tuntua niin pitkiltä, kun hammashygienisti raastaa ikeniäni verille kammottavalla koukulla. Se on sietämätöntä. On minulla joskus ollut joku pieni reikäkin, joka on paikattu, mutta siitä on varmasti yli parikymmentä vuotta. Silti muistan sen hermoihin saakka viiltävän kivun, minkä pora aiheuttaa puudutuksesta huolimatta. Jo pelkkä hammaslääkärin haju ja poran ääni saavat jalat veteliksi, hampaat vihlomaan ja mielen pakokauhun valtaan.

Nyt täytyy kuitenkin olla rohkea, ja varata aika. Mielessäni kehittelen kauhuskenaarioita, joissa hammaslääkäri kertoo, että hammaskalustoni vaatii monen kerran ja monen tunnin operaatioita. Ja sen jälkeen toruu minua, kuin pientä lasta, siitä etten ole harjannut hampaitani tarpeeksi hyvin tai käyttänyt riittävästi hammaslankaa. Läksytys saa minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi, ja kidutuksen oikeutetuksi. 

Aikaisemmin olen ollut hyvinkin tunnollinen hampaiden hoidossa, mutta koliikkivauvan ja oman uupumuksen myötä homma lähti vähän väärille raiteille. Vauvavuonna olin niin väsynyt, että saattoi mennä parikin päivää etten ehtinyt tai jaksanut pestä hampaita. Sittemmin olen ryhdistäytynyt, mutta aikaisempi huolellinen huolto on jäänyt yhteen päivittäiseen pesuun illalla. (Älkää kertoko kenellellään!) Nyt tämä laiminlyönti sitten kostautui :/

En siis ymmärrä, miksi juuri hammaslääkäri on niin ahdistava paikka. En yleisesti ottean pelkää lääkäreitä, neuloja tai muita tutkimuksia. Eiväthän ne mukavia ole, mutta ne eivät aiheuta kylmää hikeä tai pakokauhua. Paitsi magneettikuvaus. Se on erittäin ahdistavaa. Kipu muualla kehossa ei pelota. Ja luulisi, että kun on synnytyksestäkin selvinnyt, että hammaslääkäri olisi ihan piece of cake. Mutta kun ei ole. Melkein sanoisin, että menisin uudelleen synnyttämään kuin hammaslääkäriin. 

Pelkäätkö sinä hammaslääkäriä? Löytyykö vinkkejä, miten selättää pelko, ja hoitaa hammaslääkärireissu kunnialla?

Pitäkää mulle peukkuja! Jaiks!