Helpotusta helteeseen – raparperimehujää

Nyt on lomafiilistä ilmassa, vaikka töitä on vielä muutama viikko jäljellä! Lämpölukemat huitelevat 25:ssä, ja takapiha on muuttunut viikossa viidakoksi. Varsinkin raparperit ovat ottaneet melkoisen kasvuspurtin. Eilen kävimme miehen kanssa pitkästä aikaa treffeillä, ja päälle sai valita hellemekon. Ai että, kyllä nyt kelpaa! Mies keitteli perjantaina ison kattilallisen raparperimehua, ja keksi kokeilla lämpäaallon kunniaksi tehdä mehusta raparperimehujäätä.

Raparperimehujää

6-8 isoa raparperin vartta

2 litraa vettä

2 dl sokeria

dl sitruunamehua

Tee näin:

  • pilko raparperin varret pieniksi paloiksi ja laita kattilaan
  • lisää vesi, sokeri ja sitruunamehu
  • anna kiehua noin tunti, ja siivilöi sitten mehu ohuen pyyhkeen läpi isoon kannuun, kulhoon tai pulloihin.
  • kaada jäähtynyttä mehua mehujäämuotteihin ja annan jäätyä tunti tai pari

Hauskat mehujäämuotit on ostettu Ikeasta, mutta vastaavia löytyy varmasti jokaisesta isommasta marketista. Mehuun voi heittää mukaan nuupahtaneet tuoreet mansikat. Meillä ei tällä kertaa ollut parhaat päivänsä nähneitä mansikoita, joten menimme pelkällä raparperilla. Mehujäätä voi piristää lisäämällä muotteihin mansikan palasia ennen mehun jäädyttämistä.

Miltä kuulostaa raparperimehujää? Instan puolella kyselin kiinnostusta, ja kaikki vastanneet olivat kiinnostuneita. Meillä raparperimehujää oli hitti. Raparperimehu oli juuri sopivan kirpeää, mutta kuitenkin makeaa mehujäähän. Meillä ei hirveästi syödä mehujäitä, mutta raparperimehu oli juuri sopivan erilaista ja siksi hauskaa vaihtelua.

Mehua meillä tehdään kesäisin aika usein. Mehuun janojuomana lisään yleensä vähän vettä, sillä mies keittää aika makeaa mehua. Toivottavasti saamme pitkän ja lämpimän kesän! Mehujäistä innostuneena haluaisin seuraavaksi testata vesimelonimehujäätä.

Kivaa sunnuntaita! Meillä on tänään tarkoituksena käydä heittämässä talviturkit ja järjestää pienen pizzabileet!

Lue myös: Juhannuksen hauskin virkistäjä – raparperimansikkajääjuoma, Raparperiunelmia – kesän paras jäätelö ja Mehevä raparperi-omenapiirakka

Koti Ruoka ja juoma