How I Met Your Father, part 2

Seuraa jatkoa jännitysnäytelmälle Lontoon kesäyössä. Ensimmäinen osa löytyy täältä.

Olin siis nuori, vapaa ja kokeilin ensimmäistä kertaa omia siipiäni. Ja mikäs sen hienompi paikka tähän kuin elämää sykkivä Lontoo, jonne olin muuttanut suoraa kotoa äidin helmasta. Olimme kauniina kesäiltana tyttöporukalla viettämässä iltaa pubissa. Lontoon pubeissa ja kaupoissa popitettiin Atomic Kittenin Whole Again-hittiä ja Sophie Ellis-Bextorin Murder on the Dancefloor-biisiä. Tyttö- ja poikabändit olivat kaikkien korvissa. Olin ollut Lontoossa vasta viikon, kun tämän kohtalokkaan illan aikana eräs mies tuli tarjoamaan minulle juomaa sillä välin, kun seuralaiseni olivat vessassa.

En muista, miksi en kieltäytynyt juomasta. Ensimmäinen ajatushan toki oli ollut, etten halua pilata tyttöjeniltaa jumiutumalla juttelemaan vieraan miehen kanssa. Mies kysyi, mikä juoman halusin, ja muistaakseni vastaukseni oli hyvinkin suomalainen ”vodka and coke”.

Vastoin odotuksiani mies ei kuitenkaan tuuppautunut juttusille, vaan minulle juoman annettuaan, huikkasi huolettomasi kääntyessään, että ”olen tuolla nurkassa kavereideni kanssa, tule juttelemaan, jos haluat”. Olin ihan ihmeissäni, että mitä tässä juuri tapahtui. Joku tarjosi minulle juoman,  ja häipyi saman tien taakseen katsomatta. 

Tytöt tulivat takaisin vessasta, ja lasiani osoitellen selitin heti tapahtumien kulun heille. Kaikki yritimme kurkkia ihmismassan yli nähdäksemme, missä mies kavereineen oli. Mikä tyyppi tämä tämmöinen on? Viekas pirulainen sai kuin saikin kiinnostukseni heräämään, ja puoliksi tyttöjen patistamana menin juttelemaan hänelle. Varsin toimiva iskutekniikka siis. 

Mies esitteli minulle ystävänsä, ja koska pubissa oli niin kova melu, siirryimme juttelemaan pubin terassille. Juttelimme pitkään pimenevässä illassa pubin pihalla olevan puupöydän päällä istuen. Muistan, että minulla oli vaikeuksia saada selvää miehen puheesta tämän aksentin vuoksi. Tässä vaiheessa iltaa muisti on hieman alkoholin ja ajan hämärtämä, joten en muista ollenkaan mistä juttelimme. Muistan kuitenkin, että ennenkuin hipsimme tyttöjen kanssa aamuyöstä kohti asutolaamme, vaidoimme miehen kanssa sekä suudelmat että puhelinnumerot.

2000-luvun alussa ei vielä ollut älykännykoitä, facebookia tai WhatsAppia, joten ihmiset vaihtoivat keskenään ihan puhelinnuomeroita, joihin sitten joko soitettiin tai laitettiin tekstiviestiä. Hah! Nuorten naisten elämä Lontoon villissä (yö)elämässä jatkui. Paljon vettä ehti virrata Thamesissä, ja ehdimme kiertää monta pubia, juoda monta siideriä, nauraa monet naurut sekä syödä monta hyvää ateriaa ennen kuin vitosen pubissa tapaamani mies viimein soitti minulle.

Ehkä viikko tapaamisestamme puhelimeni soi, ja mies pyysi minua treffeille. Koska mies oli tehnyt niin hyvän vaikutuksen symppiksenä ja huomaavaisena tyyppinä, suostuin treffeille. Treffit sovittiin seuraavalle illalle. Ja koska suunnistustaitoni muutaman viikon Lontoossa asumisen jälkeen eivät olleet vielä ihan terässä, sovimme, että mies tulee hakemaan minua asuntolani edestä. Ja niin hän seuraavana iltana saapui treffeille mukanaan 12 valkoista ruusua. Nolostuneena tästä herrasmiesmäisestä eleestä tökkäsin ruusut huoneestani löytyneeseen puolen litran kaljatuoppiin. Classy!

Mies vei minut syömään jokinäköalalla varustettuun tyylikkääseen Pizza Expressiin. Hermoilin tilaukseni kanssa, koska en ollut tottunut hienompiin ravintoloihin, enkä tiennyt, mitä pitäisi tilata 😀 Kävelimme ravintolasta takaisin asuntoani kohti, ja keskustelumme kääntyi seurusteluun. Mies ilmoitti kantansa heti suoraan. Hän ei etsi mitään vakavaa suhdetta. Nyökkäilin vieressä, että en minäkään. Tarkoitukseni oli olla Lontoossa töissä vuoden, ja palata sitten Suomeen opiskelemaan. En todellakaan etsinyt mitään suhdetta.

Ja miten tässä tarinassa sitten kävi? Tällähän me asumme Jyväskylässä, olemme naimisissa ja pienen pojan vanhempia. Mieheni sanoin olemme hyvinkin ”stuck together”.

Molempien postausten kuvat ovat vuodelta 2013 Lontoosta, vanhoilta rakkailta kotikulmiltani Russell Squarelta.