Huono äiti, hyvä sunnuntai

Sunnuntai tuntui paremmalta kuin pitkään aikaan. Ironista asiassa on se, ettei sunnuntain olisi pitänyt tuntua hyvältä, koska dagen efter. Tuntui kuin olisin saanut ”vapaudut krapulasta”-kortin. Toisaalta ehkä juuri edellisen illan iloinen tunnelma ja pieni irtiotto omasta arjesta sai mielen keventymään. Monta lasillista viiniä, naurua ja iloista seuraa sai minut hetkellisesti muistamaan sen huolettoman lauantai-illan fiiliksen, kun kaikki tuntui mahdolliselta, ikä alkoi kakkosella, ja kun sunnuntaina ei tarvinnut herätä ennen seiskaa.

Sunnuntai tuntui lempeältä. Kiireettömältä. Iltapäivän tunnit olivat pitkiä ja raukeita. Menin siitä missä aita on matalin, enkä tuntenut huonoa omatuntoa laiskottelusta, tai siitä etten ollut koko aikaa perheelleni läsnä. Makuuhuone kylpi ihanassa valossa, ja makasin sängyssä uusi lempimekko päällä monta tuntia. Annoin pojan pelata tabletilta Pikku Kakkosen pelejä sen jälkeen kun hän oli kyllästynyt leikkimään yksin legoilla. Kelluskelin joutilaisuudessa ja samalla luin loppuun Riikka Pulkkisen uutuuden Lasten Planeetta. Kirja on ollut minulla kesken monta kuukautta, sillä aihepiirin ahdistavuus yllätti, enkä pystynyt lukemaan sitä aikaisemmin loppuun. Tänä sunnuntaina kuitenkin nautin kirjasta raskaasta teemasta huolimatta. Ehkä oma kevyt olo kompensoi aiheen painavuutta. Riikka kirjoittaa niin hämmästyttävän kauniisti ja taitavasti, että tekstiensä lukemisesta ei voi olla inspiroitumatta.

Kun sain kirjan luettua, suljin silmäni ja nukahdin. En muista, koska viimeksi olisin nukkunut päikkäreitä. En pysty rauhoittamaan aivojani keskellä päivää niin paljon, että ne nukahtaisivat. Nyt kuitenkin nukuin koiranunta varmaankin puoli tuntia käyden välillä tajunnan rajamailla kuullessani jonkun ping tai pong äänen pojan pelistä. Pysähtynyt sunnuntai tuntui niin hyvältä. Kun heräsin, näytti kello illallisaikaa. Olisin halunnut syödä illalliseksi sipsejä ja dippiä. Jos en olisi perheenäiti, olisin syönyt illalliseksi sipsejä ja dippiä. Nyt kuitenkin kuulin oman äitini äänen jossain takaraivossa muistuttamassa kunnollisen ruuan tärkeydestä. Ja niimpä minä ryhdistäydyin, ja tein perheelleni chili con carnea. Ja pidin sipsipussin tiukasti kaapin perällä.

Illallisen jälkeen passitin pojat vielä hetkeksi ulos. Katsoin ikkunasta auringonlaskua ja heidän leikkejään, ja laiskottelin lisää. Kummallista, miten päivä oli sellainen, että ajatukset mahtuivat päähän, ja ehdin ne jopa ajatella loppuun. Ajattelulle oli tilaa. Tiedän, etteivät kaikki sunnuntait voi olla tällaisia. Ettei kaikkien sunnuntaiden kuulu olla tällaisia. Mutta tieto siitä, että tällaisia täydellisiä sunnuntaita on vielä olemassa omassa elämässäni. Se riittää. 

Kuvat eivät ole sunnuntailta, vaan viikon takaa. Maija leikkasi ja värjäsi hiukset taas uuteen uskoon. Lämmintä ruskeaa pienellä twistillä. 
 
Lempeää maanantaita! Miten sun viikonloppu meni?