Loman käytetyin asu – KappAhlin alemekko

Pakkailin lomalle vaatetta mukaan aika kevyesti. Reissuun suunniteltu kapselipuvusto ehti kuitenkin muuttua muutamalla vaatteella postauksen kirjoittamisen jälkeen. Jätin pitkän ja paksun villatakin kotiin, ja korvasin sen kevyellä kukkabomber-takilla. Koska meillä oli myöhäinen lento, ehdimme käydä syömässä ja pyörimässä Jumbossa Vantaalla. Ja hyvä, että kävimme, sillä Jumbon KappAhlista tarttui myös mukaan kaksi alevaatetta, joista toinen oli loman käytetyin asu!

Törmäsin tähän kevyeen raidalliseen mekkoon netissä muutama kuukausi sitten, kun kesävaatteet tulivat alennukseen. Ihastuin mekkoon välittömästi! Se henki sellaista rentoa merihenkistä beach chic-tyyliä, jollaisesta unelmoin. Halusin näyttää mainoskuvan naiselta; hiukset pään päällä nutturalla, huulissa punaa ja laukku kevyesti keikkumassa käsipuolessa. Täydellinen lomalook!

Olin siinä vaiheessa kuitenkin sitä mieltä, etten tarvi yhtään uutta vaatetta lomalle, vaan menen niillä, jotka kaapista jo löytyy. Mekkoja löytyy kaapista jo riittävän monta. Kun laukku oli pakattu, hiipi mieleeni epäilys siitä, oliko pakannut oikeanlaisia vaatteita, ja oliko niitä tarpeeksi viideksi viikoksi. Päätin Jumbossa pyöriessämme käydä kurkkaamassa, josko siellä olisi sitä ihastuksieni mekkoa vielä myynnissä. Ja olihan siellä, oikeassa koossa ja alelapulla koristeltuna. Mekko oli 50% alessa, ja istui päälle kuin unelma. Näin itseni mekossa kävelemässä rannalla auringon laskuun. Nappiostos!Mekko oli päällä ensimmäisestä lomapäivästä lähtien säännöllisesti aina, kun se oli puhtaana. Monta kertaa ajattelin, että siitä pitäis ottaa asukuvat, mutta aina se unohtui, ja sitten mekko kaipasikin taas pesua. Nämä kuvat on napattu viimeisenä iltana mieheni siskon luona, juuri ennen kuin olin menossa suihkuun. Hiukset ovat likaiset, iho hikisen nahkea, ja mekkokin päivän jäljiltä vähän rytyssä. Silti näistä kuvista paistaa paitsi kaunis ilta-aurinko, niin myös lomalaisen huoleton onnellisuus.

Lomakapselini toimi näiden muutaman lisäyksen johdosta loistavasti! Kaikkia, paitsi yhtä tunikaa tuli käytettyä lomalla, enkä ostanut yhtään uutta vaatetta koko reissulta. Paitsi yhden yöpuvun, mutta sitä ei ehkä lasketa. Mukava huomata, että osasin arvioida käyttämäni vaatteet oikein, sillä mikään ei ole niin rasittavaa kuin raahata viisi viikkoa laukussa vaatteita, joita ei käytä.

Loman säät vaihtelivat sopivasti kuumasta viileään, ja niin pitkille housuille kuin hellemekoillekin tuli tasaisesti käyttöä. Useimmin kuitenkin viihdyin tässä raitamekossa. Se oli mukava päällä autossa istuessa, mutta myös illanvietossa ja rannalla kävellessä.

Tämä olikin viimeinen loma-asu. Seuraavassa asupostauksessa onkin sitten palattu Suomen talveen. Mitä tykkäät mekosta? Onko liian ysäri, vai juuri sopivan ysäri? Oliko sun äidillä samanhenkinen mekko 90-luvulla?

Iloa perjantaihisi! Meillä alkaa tänään joululoma! Tip tap!

muoti paivan-tyyli matkat
Kommentit (1)
  1. On kyllä upea mekko! Ja todellakin istuu sinulle kuin nappi silmään. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *