Mehevät raparperimuffinsit
Vielä on raparperikesää jäljellä. Myönnän, että tänä kesänä en ole ollut niin innokas testaamaan eri raparperireseptejä kuin muutamana viime kesänä. Jotenkin se vain on jäänyt. Takapihan rehottava raparperipuska kuitenkin katsoi minua eilen syyllistäväsi, ja niimpä laitoin hihat heilumaan ja leivoin meheviä raparperimuffinsseja.
Tykkään muffinseista. Lontoossa asuessani olin töissä hotellin ravintolassa, ja minusta tuntui ihan syntisen nautinnolliselta, että siellä sai syödä tuoreita muffinseja aamupalaksi. Syntiseltä se tuntui siksi, että olin kuuliaisena suomalaisena tottunut perinteiseen tuoremehu/ruisleipä/jogurtti/puuro -tyyliseen terveelliseen aamupalaan. Muffinssirintamalla suosikkini on mehevät mustikkamuffinsit sekä tietenkin suklaamuffinsit suklaahipuilla.
Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että pitäisi testata raparperia muffinseissa. Monesti olen käyttänyt kaupasta saatavia Sunnuntain valmiita muffinssimixistä, mutta nyt halusin testata jotain parempaa. Törmäsin facebookissa Annin uunissa-blogin parhaat mustikkamuffinsit-reseptiin, ja päätin kokeilla sitä. Annin reseptissä on mukana jogurttia, joka tuo muffinseihin ihanaa täyteläisyyttä.
Mehevät raparperimuffinsit n.12kpl (muokattu Annin reseptistä)
- 3,5 dl vehnäjahoja
- 2 dl sokeria
- 1,5 tl vaniljasokeria
- 0,5 rkl leivinjauhoa
- 100 g voita
- 1,5 dl maustamatonta jogurttia
- 2 munaa
- 2 dl raparperia
- 0,5 dl fariinisokeria
- Sulata voi ja anna jäähtyä.
- Pilko yksi raparperi ohuiksi siivuiksi. Ripottele fariinisokeri palojen päälle. Lämmitä raparpereja muutama minuutti mikrossa niin, että ne pehmenevät.
- Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
- Sekoita sulatettu voi, jogurtti ja munat keskenään toisessa kulhossa.
- Yhdistä voimunaseos ja jauhoseos.
- Sekoita taikina tasaiseksi kuitenkaan vatkaamatta sitä.
- Kääntele lopuksi pehmennyt raparperi taikinaan nuolimella.
- Asettele paperiset vuoat muffinipellille ja jaa taikina vuokiin.
- Muista jättää kohoamisvaraa.
Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Raparperi sopii Annin mehevään reseptiin mainiosti! Inhoan kuvia muffinseja, ja tämä resepti jättää muffinsit ihanan kosteiksi. Tarjoilin muffinssit vanilijajäätelön kanssa, johon ripottelin päälle hieman ylijäänyttä raparperitäytettä. Toki muffinssit maistuvat vallan hyvin sellaisenaankin. Ovat vain hieman vaatimattoman näköisiä ja kaipasivat kuviin kavereita 😀 Ensi kerralla sitten testaan Annin alkuperäisen reseptin mustikoiden kera.
Miltä kuullostaa raparperi muffinsseissa? Jos sullakin on raparperia enemmän kuin ehdit käyttää, niin joko testasit raparperijäätelöä, raparperi-omenapiirakkaa tai raparperi-mansikkajääjuomaa?
Makeaa sunnuntaita! Tänään taitaa olla näillä näkymin viimeinen rantapäivä, sillä ensi viikolla sää taas viilenee. Pakkaamme muffinssit ja mehut kylmälaukkuun, ja suuntaamme biitsille pulikoimaan!