Lahja päiväkodin aikuiselle

Nyt on taas käsillä kevään haikeimmat päivät, kun kesälomat kutkuttelevat ovella, ja päiväkodin ihanille aikuisille on sanottava heipat. Erityisen haikeaa tilanteesta tekee meille se, että pojan hoitajista kaksi kolmesta jatkaa syksyllä uusiin ryhmiin, joten elokuussa emme enää näe.

Lahjat päiväkodin aikuisille tai koulun opettajille ovat selvästi myös monen mielessä tällä hetkellä, sillä viime vuotinen lahjapostaus hauskasta piknik-kassista sekä toissavuotinen lahjapostaus käsirasvasta ovat viime viikkoina saaneet paljon lukijoita. Siispä ajattelin esitellä pienet muistamiset, jotka tänä vuonna ostimme kiitokseksi lämpimästä ja hyvästä hoidosta.Kun mietin lahjaideoita, muistin, että Desingkavereiden Iloinen lahjakauppa oli täynnä kivoja kotimaisia lahjaideoita. Niimpä menin sieltä, missä aita on matalin, ja missä joku toinen on ideoinut parhaimmat ja persoonallisimmat lahjat kauniisiin paketteihin. Suuntasin lahjakauppaan viime  hetkillä viime viikolla etsimään jotain pientä, mutta ihanaa. Lahjakauppa on siis nyt jo valitettavasti sulkeutunut tältä keväältä, joten matti myöhäsille siitä ei enää ole iloa.

Pojalle tärkeitä aikuisia on päiväkodissa ollut tänä keväänä neljä, joten en raskinut käyttää yhteen lahjaan suuria summia. Ihastuin kotimaisen Wild from Arctic -merkin käsintehtyihin puolukkavaahtokarkkeihin, joten nappaisin niitä lahjoiksi. Miten suloiselta itsetehdyt vaahtokarkit puolukanmakuisina kuulostavatkaan! Olisi pitänyt ostaa yksi pussi itsellekin, jotta olisi päässyt maistelemaan 😀

Kortteihin halusin tekstin, joka kertoisi tavalla tai toisella kiitoksemme hyvästä ja tärkeästä työstä. Sopiva kortti löytyi Helle Visualsin valikoimista. Yksinkertainen ja herttainen kortti sanoo sen kaikkein oleellisimman. ”Kiitos, että olet”, kiitos, että olet ollut mukana lapseni arjessa häntä kannustaen ja hänestä välittäen. Yhdessä nämä muistamiset luovat pienen, mutta persoonallisen lahjan. Lahjan, joka on kiva antaa, ja toivottavasti myös kiva saada.Muistetaanko teillä päiväkodin tai koulun aikuisia? Mitä teillä ostetaan tai tehdään muistamiseksi?

Ihanaa keskiviikkoa! Minulla on tämä viikko ja ensi viikko buukattuna vähän liian täyteen kaikenlaista, joten hieman hirvittää ja hengästyttää jo tässä vaiheessa(vaikka toki kivoja juttuja suurin osa onkin)! Ehkä ensi viikon aikana tai sen jälkeen olisi pieni blogilomakin paikallaan, ettei mene ihan uupumuksen puolelle tämä elämä.

Perhe Vanhemmuus Ostokset

Järvellä meloessa silmä lepää ja mieli virkistyy

Kotikaupunkini Jyväskylä on tunnettu silmiä hivelevistä järvimaisemistaan. Vehreä yliopistokaupunki näyttäytyy erilaisena vesiltä käsin kuin maalla tallustellessa. Visit Jyväskylän IhanNaiset matkalla pääsin kokemaan kotikaupungin taas hieman eri vinkkelistä, sillä pääsin kokeilemaan melontaa ensimmäistä kertaa ikinä!

Matkasuunnitelma ei paljastanut, millaisella menopelillä melominen tulee tapahtumaan, joten jännitin kovasti etukäteen, joudunko umpinaiseen kajakkiin, joka ympäri pyörähtäessään jättäisi minut pinnan alle loukkuun. Saimme kuitenkin onneksi valita kulkuvälineemme Tavinsulan valikoimista. Saimme myös vakuuttelun, että menopelimme ovat tukevia, eikä kukaan meistä joutuisi uimaan.

Tavinsulalta löytyy niin kanootteja, kajakkeja kuin SUP-lautojakin. Koska oli viileä sää, ja vettäkin satoi, jätimme suosiolla suppailun toiseen kertaan, ja valitsimme kanootit. Vain Katja rohkeana halusi testata kajakkia.Tavinsulka on Tuomiojärven rannasta löytyvä vesiaktiviteetteihin ja luonnossa liikkumiseen erikoistunut palvelujen kehittäjä. He järjestävät kursseja sekä retkiä välinevuokrauksen lisäksi. Et siis tarvitse aikaisempaa kokemusta tai taitoa mennäksesi melomaan tai vuokrataksesi SUP-laudan. Matalan kynnyksen paikka siis.

Voit vuokrata menopelin omatoimimelontaan vaikka vain tunniksi tai pariksi, tai varata esimerkiksi useamman yön opastetun melontaretken upeissa UNESCOn kohteiden maisemissa Petäjäveden ja Jämsän kautta Jyväskylään.

Mahtava oppaamme Béla Pavelka kävi perusasiat ensin läpi kanssamme ja saimme varusteet.  Hän kertoi meille Tavinsulan toiminnasta sekä Tuomiojärven alueen historiasta.Kahden hengen kanooteissa lähdimme melomaan Tuomiojärveltä Palokkajärven kautta Tourujoelle Bélan opastuksella. Tuomiojärven vehreät maisemat ovat kauniita sateellakin. Matkalla alitimme muutaman hauskan sillan, jonka yli kulkee liikennettä. Retkellämme vettä tuli niin rankasti, että kuvaussaldo jäi hyvin vähäiseksi. Tourujoen sympaattiset mutkat jäivät siis valitettavasti täysin kuvaamatta. Videomateriaalia reissulta löytyy insta stoorien kohokohdista, joten sieltä voi käydä kurkkaamassa melomista in action.

Täytyy kyllä antaa kiitos loistavasta ja lämpimästä palvelusta Bélalle ja Tavinsulalle! En nimittäin melonut yksin, vaan koko perheeni pääsi mukaan kokemaan retken Tourujoelle. Mieheni ja poikani ajattelivat tulla kuvaamaan melomistani vapaapäivänsä ratoksi. Heidän oli siis tarkoitus seurata menoa rannalta käsin. Béla kutsui kuitenkin heidät heti mukaan testaamaan melomista. Hetken empimisen jälkeen pojat päättivät hypätä kanoottiin ja tulla mukaan seikkailuun.

Ja voin kertoa, että tämmöiset pienet ystävälliset eleet vaikuttavat todella paljon siihen mielikuvaan, minkä yrityksestä ja palveluista luo! Meidän koko perhe innostui melonnasta, ja mietimmekin, että tulemme kesälomalla uudestaan! Ja Tavinsulkaa voin todellakin suositella niin teille lukijoille kuin ystävillenikin.Itse melonta oli yllättävän helppoa. Tosin kanootin ohjaaminen haluttuun suuntaan meinasi allekirjoittaneella väillä unohtua, ja jotenkin kanootti meinasi mennä aina vasemmalle. Onneksi mies osasi ohjaamisen paremmin, ja pienellä siksakilla pysyimme reitillä ja muiden perässä 🙂 Kahden tunnin aktiivinen melominen kävi ylävartalotreenistä, ja seuraavana päivänä oli hartiaseutu hieman kipeänä.

Vesi on rauhoittava elementti. Hidas lipuminen kanootilla ja laineiden liplatus saa mielen lepäämään. Melonta onkin loistava tapa rauhoittua ja antaa silmän levätä järvimaisemassa. Kameran ja puhelimen jätän kyllä seuraavalla kerralla kotiin!

Kiitos Visit Jyväskylä ja Tavinsulta mahtavasta iltapäivästä! Luitko jo matkani ensimmäisen osan illallisesta Pöllöwaarissa?

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Matkat