Helppoa tarjottavaa: ruistikut ja ruohosipulituorejuusto!
Viikonloppuna on kiva napostella jotain pientä suolaista, eikö? Iltaisin on kiva herkutella samalla, kun nyhjää sohvannurkassa netflixiä tuijottaen. Rakastan sipsejä, mutta niitä tulee ostettua nykyään harvoin. Mietin aina terveellisempiä vaihtoehtoja.
Maistoin uppopaistettuja ruisleipätikkuja Rossossa, ja ne olivat niin hyviä, että päätin testata niitä myös kotona. Tämä idea ei siis ole omani, vaan törkeästi kopioitu Rossolta 😀 Ajattelin kuitenkin jakaa tämän helpon ja nopean snacksin teidänkin kanssanne, sillä meillä tästä tykättiin!
Rouskuvat ruistikut on helppo tehdä, ja niistä saa mainion alkupalan tai pienen suolaisen tarjottavan vieraille!
Tarvitset vain Real-ruisleipää, makusi mukaista tuorejuustoa tai kermaviiliä, ja halutessasi valkosipulia tai yrttejä. Itse käytin ruohosipulituorejuustoa ja tuoretta ruohosipulia.
Tee näin:
– Pilko ruisleivät tikuiksi ja kuumenna pienessä kattilassa muutama sentti öljyä.
– Paista leipätikkuja kiehuvassa öljyssä noin 1-2 minuuttia, ja asettele tikut talouspaperin päälle kuivumaan. Mitä kauemmin paistat, sitä rapeampia tikuista tulee. Itse tykkään, jos tikut ovat päältä rapeita, mutta hieman pehmeitä sisältä.
– Jos haluat lisäpotkua, halkaise yksi valkosipulin kynsi puoliksi, ja hankaa sillä juuri paistettuja leipätikkuja. Valkosipulista jää sopivasti mkua viel öljyiseen tikkuun. Kuuman öljyn kanssa kannattaa olla supervarovainen! Jos et uskalla uppopaistaa tikkuja, voit kokeilla paahtaa ne uunissa.
– Tarjoile vielä hieman lämpimänä valitsemasi dipin, tuorejuuston tai esim. keiton kanssa! Koristele annos esimerkiksi ruohosipulilla.
Helppoa kuin heinänteko!
Maistuisiko rapea ruistikku sinulle? Millä sinä herkuttelet viikonloppuisin?
Maistuvaa uutta viikkoa! Kyllä se tästä taas lähtee käyntiin!
Psst! hattaraisen ystävänpäiväarvonnan voitti instan puolelta @sandrasaarinen! Onnea! Ja kiitos kaikille osallistumisesta 🙂
Kävin ostamassa tämän ihanan pikkujoulumekon Sepän kauppakeskuksen avajaisiin, ja muihin loppuvuoden juhliin. Avajaispäivänä kävin kampaajalla, joten kampaus ja meikki oli kohdillaan! Olin kuitenkin varannut liian vähän aikaa kampaajan ja itse tilaisuuden väliin, ja perheen pojat olivat sotajalalla, joten asukuvia ei ehditty ottaa. Tämä kuva onkin otettu vasta seuraavana päivänä, jolloin kampaus ei enää ollut täydellinen, enkä jaksanut panostaa meikkiinkään ihan täysillä. Kuvan jälkeen ripustin mekon takaisin kaappiin, ja pesin meikit pois 😀
Olin saanut vision ihanasta supersuklaisesta ystävänpäivänpirtelöstä, jonka halusin esitellä blogissa. Pirtelöstä tulikin tosi hyvää, mutta pirtelön stailaaminen kuvauskelpoiseksi osoittautui hankalammaksi kuin odotin. Ostamani sydänkarkit upposivat kermavaahtoon, eikä suklaakastikkeesta tehdyt raidat näyttäneet hyviltä. Tämä kuva on kolmas versio pirtelölasista. Kaksi ensimmäistä eivät toimineet, ja olin jo valmis heittämään kirveen kaivoon. Tässä viimeisessä versiossa on aivan liikaa kermavaahtoa, joka alkoi jo sulaakin kuvausvaiheessa. Kuva oli kuitenkin onnistunut, ja minä tyytyväinen. Ennen juomista jouduin kauhomaan liiat kermavaahdot pirtelöstä. Ne sydänkarkitkin ovat tuolla pirtelön uumenissa, vaikka niitä ei näy.
Yövyimme siskon kanssa Helsingin minilomallamme upeassa Clarion Helsinki-hotellissa, jossa on huikea kattouima-allas! Uima-allas on siis ulkona, vaikka lasiset seinät ja katto onneksi löytyy. Tammikuinen hyytävä viima teki leppoisasta aamu-uinnista lempeän lillumisen sijasta pikaisen pyrähdyksen. Onneksi vesi oli sentään lämmitetty! Sisko raukka värjötteli muutaman minuutin urheana ulkona kylmässä pelkässä pyyhkeessä nappaamassa minusta muutamat kuvat.
Nämä täydellisessä valossa otetut kuvat viljapellossa ovat edelleen omia lemppareita! Olin ollut kovassa flunssassa, ja edelleenkin olin ihan kipeä näitä kuvia otettaessa. Mies oli bongannut täydellisen kuvauspaikan, ja ehdotti pikaista kuvauskeikkaa auringonlaskun aikaan. Nappasin mekon, joka on hieman liian pieni, läisikin vähän meikkiä punaiseen nassuun, ja menoksi. Kuvat onnistuivat yllättävän hyvin punanenäisenä, ja pienessä kuumeessa. Poika juoksi viljapellossa niin innoissaan, että hukkasi toisen tennarinsa. Siellä sitten juoksimme kilpaa katoavan valon kanssa etsimässä tennaria. Onneksi se löytyi, ennenkuin tuli pimeää!
Joskus, kun iskee inspiraatio, niin silloin on kuvattava. Tämä, ehkä paras ruokakuvani ikinä, syntyi juuri niin. En ollut suunnitellut tekeväni tätä postausta, vaan valmistauduin vain laittamaan pikaisesti helppoa tonnikalapastaa. Innostuin kuitenkin messuilta löytämästäni cheddarista, ja niin päätin tehdä annoksesta kauniimman kuin mihin yleensä jakasan panostaa, ja nappasin kuvat muutamassa minuutissa ennen syömistä. Ja kuvista tulikin ihan täydellisiä!