Ajattelin kirjoitella kuulumisia. Asioita, jotka ovat olleet mielen päällä viime aikoina. Olen onnellinen, että tämä vuoden raskain kuukausi on pian saatu rämmittyä läpi, ja toivon mukaan marraskuu on jo vähän armollisempi. Taputan itseäni olalle, että selvisin taas yhdestä lokakuusta! Kohta on jo pikkujouluja, joulukuu, lunta, ja kevät ihan kulman takana! Kohta on taas valoa!Työn haasteiden lisäksi haastetta on ollut viime aikoina myös kotona. Poika on pistänyt uhmassa uuden isomman vaihteen silmään, ja omien rajojen testaus on melkoista. Toivon, että tämä on se uhman huippu, mistä päiväkodissa puhuttiin. Että tästä olisi matka pikku hiljaa kohti tasaisempaa arkea. Olen ottanut nyt tiukemman otteen, sillä välillä tuntuu, että poika vie äitiä kuin pässiä narussa voimakkaan tahtonsa kanssa. Lauhkeana lampaana minun on hankala olla se tiukka vanhempi, joka vetää rajat ja pysyy niissä, vaikka mikä kiukkukohtaus tulisi. Sydän särkyy joka kerta, kun toinen itkee hillittömästi, ja tekisi vain mieli antaa periksi. Mutta en anna!

Hyvästä nukkujasta on uhman tai jonkun muun kehitysvaiheen seurauksena kuoriutunut yökukkuja, joka vaeltelee pahimmassa tapauksessa 15 kertaa yön aikana pitkin asuntoa. Tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta palauttaa pieni seikkailija viidennettätoista kertaa sänkyyn saman yön aikana. Hyvä, kun saa oman päänsä painettua tyynyyn, niin yksi lähtee jo uudelle kierrokselle. Miksi se ei vain voi nukkua!?! Onko teillä muilla ollut tällaista yhtäkkistä yökukkumista? Meneekö tämä joskus ohi?

Sama, aikaisemmin sopuisasti päiväunille ja yöunille mennyt tyyppi, vastustaa molempia nyt henkeen ja vereen. Tämä on niitä asioita, joissa olen vanhempana ihan hukassa – pakottaakko päiväunille (ja pysyä kannassaan) vai luovuttaakko, ja antaa lapsen valvoa? Jos annan lapsen jättää päikkärit väliin, annanko vain periksi asiassa, jossa minun olisi tullut pitää linjani? Toisaalta on hankala pakottaa nukkumaankaan. Voihan olla, että hän ei enää tarvitse päikkäreitä. Otan mielelläni vastaan kokemuksia siitä, missä iässä lapsi on jättänyt päiväunet pois! 

Kuvat: Milla / Laiska Sunnuntai

Olo on kuin pahaisella zombiella tällä hetkellä näiden yöheräilyjen kanssa. Ja kun itse olen vielä niin herkkä nukkuja, että valvon monesti ne välitkin, kun jään kuuntelemaan, koska pienet jalat lähtevät taas liikenteeseen. Toivon, että tämä on hyvin lyhyt ja hyvin nopeasti ohi menevä vaihe.

Oma jaksaminen ja parisuhde on siis ollut koetuksella. Ja tästä hyvänä aasinsiltana päästään niihin otsikossakin mainittuihin treffeihin! Olen ottanut asiakseni järjestää kerran kuussa kahdenkeskiset treffit miehen kanssa. Parisuhteen hoitoaikaa! Viimeksi kävimme katsomassa uuden Blade Runnerin (loistava!), ja nyt olemme menossa ensi viikonloppuna ravintolaan syömään. Olen alkuempimisen jälkeen rohkaistunut käyttämään MLL:n lastenhoitoapua! Sieltä löytyi hoitaja, josta poika tykkää tosi paljon, ja jonka kanssa meidän vanhempienkin kemiat natsaa 🙂 Ihan huippua! Pieni kahdenkeskinen aika tekee ihmeitä!

Miten sulla menee? Onko lokakuu ottanut koville?

Mitä sanotte tällaisista ajatuksenvirta-postauksista – lisää, vai pysy hyvä nainen mielummin asiassa?

Joko kävit osallistumassa vapaavalintaisten NUNU-korvisten arvontaan?

Lempeää tiistaita!