Unista ja ystävyydestä

Näin tv:stä postin mainoksen ystävänpäiväkorttien lähettämisestä. Aina en ole muistanut tai jaksanut lähettää ystävänpäiväkortteja, vaikka ajatus onkin mielestäni tärkeä. Jotenkin sitä ajattelee, että kyllä he tietävät, että ovat tärkeitä ja ajatuksissani ilman korttejakin. Kiire, ja niin edelleen.Olen saattanut soittaa, tai laittaa tylsän tekstiviestin.

Tänä vuonna tuon postin mainoksen nähdessäni fiilis oli eri kuin aikaisempina vuosina. Jotain on muuttunut. Jotain minussa on muuttunut. Menetin tärkeän ystävän yllättäen loppuvuodesta. Lapsuudenystävän, jonka kanssa kuljimme yhdessä aikuisuuteen saakka. Tärkeän ystävän, jonka tärkeydestä minulle ehdin onneksi (vuosia sitten) kertoa hänelle. Monta vuotta sitten tiemme erosivat, kun molemmat muutimme eri kaupunkeihin. Tuli opiskeluja, töitä ja muuttoja ulkomaille. Elämämme alkoivat kulkea eri polkuja, eikä yhteyttä tullut pidettyä muutamaa facebook-viestiä enempää. Ja yhtäkkiä hän oli poissa. Tuntuu epätodelliselta.

Viime kuukausina olen pohtinut paljon tätä ystävää, ja yhteistä taivaltamme. Näen paljon unia, ja olen kiinnostunut unien merkityksistä, ja niiden tulkinnasta. On harvinaista etten muistaisi aamulla viimeisintä untani. Olen miettinyt, mitä se kertoo, että tämä kyseinen ystävä on aina ollut paljon unissani. Hän vierailee unissani tasaisin väliajoin, aivan kun hän tietäisi, milloin tarvitsen hänen viisaita sanojaan, tai lohduttavaa olkapäätään. Ymmärrän, että arjessani koko ajan mukana olet ystävät ja läheiset tulevat uniinkin, mutta miksi myös arjessa kaukaisilta tuntuvat lapsuudenystävät ovat niin usein unissa. Todella mielenkiintoinen kysymys!
P1280720b.jpg

Miksi hän, ja muutama muukin lapsuuden- ja nuoruudenystävä vierailee usein unissani, vaikka emme juurikaan ole pitäneet yhteyttä, enkä heitä päivisin aktiivisesti ajattele? Mitä se kertoo heidän merkityksestään elämässäni? Onko niin, että tietyssä ikävaiheessa luodut ystävyyssuhteet ovat niin merkityksellisiä, että ystävät ovat sinussa koko elämäsi? Kulkevat mukana alitajunnassa, osana sinua. Heidän vaikutuksensa varmasti näkyy minussa tänäkin päivänä. Lapsuudenystävät ovat omalta osaltaan tehneet minusta sellaisen ihmisen kuin olen. He ovat vaikuttaneet siihen, miten ajattelen muista ihmisistä ja itsestäni, tai miten reagoin eri tilanteisiin. He ovat osa minua.

Ajattelevatko hekin näin minusta, vai onko heidän merkityksensä minulle suurempi kuin oma merkitykseni heidän elämäänsä? Onko kaikilla tämmöisiä ystävyyssuhteita?P1280715b.jpg

Olen onnekas, kun olen saanut elää lapsuuteni ja nuoruuteni tiiviissä kaveriporukassa. Olen onnekas, että olen saanut tuntea heidän välittävän minusta niin paljon, että he ovat edelleenkin mukanani, vaikkakin vain unissa tai alitajunnassa. Tänä ystävänpäivänä haluan, että ystäväni tietävät, että ovat minulle tärkeitä. Tänä ystävänpäivänä en jätä muistamista toiseen kertaan, koska toista tilaisuutta ei välttämättä tule. P1280708b.jpgNäetkö sinä paljon unia? Kiinnostavatko unien merkitykset sinua, vai ohitatko ne vain olankohautuksella? Vierailevatko lapsuudenystävät sinun unissasi?

Kaikkea hyvää torstaihisi!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Syvällistä

Pinkkiä vai kultaa?

Nyt ollaan kuulkaas elämää suurempien kysymysten äärellä! Vanha kamuni Samsung Galaxy Alpha alkaa osoittaa eläköitymisen merkkejä, ja olen päässyt puhelinpohdinnoissani jo sille tasolle, että Honor 8 tulee olemaan uusi puhelimeni. Nyt vain pitäisi päättää väri!

Pinkkiä vai kultaa?2_360028-1200x3408.jpeg2_340427-1192x3408.jpegKuvahaun tulos haulle honor 8 colors
Honor 8Kuvat: täältä ja täältä ja täältä.

Valkoinen olisi tyylikäs ja turvallinen valinta, mutta haluaisin nyt vähän väriä! Olen ehkä kallistumassa tuohon vaaleanpunaiseen, jos se näyttää livenä tyylikkäältä eikä liian babypinkiltä. Onko vaaleanpunainen liian teini? Ideaali olisi sellainen ruusukultainen metallinen väri!

Minkä värit sinä ottaisit? Mikä puhelin sulla on, ja oletko ollut tyytyväinen?

Tunnelmallista tiistaita!

Suhteet Oma elämä Höpsöä Trendit