Menovinkki lauantaille – Jyväskylän designtori

Jos olet viikonloppuna Jyväskylän suunnalla, niin kannattaa suunnata lauantaina Kankaalle. Kankaan paperitehtaan Pergamenttihallissa järjestetään jouluinen Jyväskylän designtori. Kävin tapahtumassa ensimmäistä kertaa keväällä, ja tapahtuma yllätti iloisesti! Pergamenttihalli on tunnelmallinen toripaikka. Voin siis lämpimästi suositella Jyväskylän designtoria joululahjojen hankkimiseen tai ihan vain itsensä hemmottelemiseen! Mukana on myös muutama pop up- ravintola, joten nälkäisenä ei tarvitse kierrellä. Kevään tapahtuma oli todella suosittu, joten suosittelen menemään paikalle ajoissa. Tapahtuman facebook-sivuilla kerrotaan seuraavaa:

”Joulun designtorilla pääpaino on piensisustuksessa, vaate- ja korumuotoilussa. Etsit sitten sitä kehutuinta asukokonaisuutta uudenvuodenjuhlaan, tai yksilöllisintä lahjaa sille vaativalle ystävälle, jolla tuntuu jo olevan kaikkea, täältä teet varmasti parhaat löydöt jouluksi!

..ja vaikka joululahjaostokset olisikin jo tehty, niin mukavaa lauantaipäivää voi torille tulla viettämään silti: Ravintolapäivän hengessä tapahtumassa jouluisia herkkuja tarjoaa useampikin pop up-ravintola, ja tunnelmaa Pergamenttihalliin luovat DJ:t Soul Valpio & Nuori Tiikeri. Lapsille on tapahtumassa piparinkoristelu-työpaja, muu ohjelma tarkentuu myöhemmin.

Tapahtuma on kävijöille ilmainen, myös parkkipaikat ovat maksuttomia tapahtuman ajan.”

Kuvahaun tulos haulle jyväskylän designtori joulu

Designtorin facebook-sivuilta löytyy myös lista kaikista mukava olevista yrityksistä. Alla vielä muutama itseäni eniten kiinnostava.

Uusi keskisuomalainen ja kotimainen koruvalmistaja Design Luode.

15258658_220780248346112_7713622463157895168_n.jpg

15258877_1726640910991523_4974784348927557632_n.jpg

 

Rakkaudella käsintehtyjä koruja Kuopiosta PRAMEA.

TRIA

Tiima

 

Iki-ihana IvanaHelsinki.

Nina_Purse_Without_Chain_1426x2048_62da283c-896d-4bfa-95d9-60db5860c1b7_large.png?v=1480601674Hauska Pono Design.Kuvahaun tulos haulle pono design

Kotimainen verkkokauppa Valkoinen Lautturi.Henna Adel kaurisjuliste A4

 

Kiinnostaako Designtori? Oletko käynyt aikaisemmin järjesteltyillä designtoreilla Jyväskylässä tai muussa kaupungissa?

Mukavaa tiistaita!

Muoti Sisustus Ostokset Trendit

Jouluinen Rocky Road

Onko australialainen Rocky Road suklaaherkku jo tuttu? Ausseissa kymmenisen vuotta sitten matkatessani törmäsin tähän överiin suklaiseen makeiseen, ja olin myyty heti ensimmäisestä haukkauksesta lähtien. Rocky road on mukavan muutautuva herkku, sillä sulatetun suklaan sekaan voi laittaa mieleisiään täytteitä pähkinöistä vaahtokarkkeihin sekä kekseistä kuivattuihin hedelmiin. Myös lakut sopivat näihin hyvin 🙂 Oma suosikkikomboni koostuu tummasta sekä maitosuklaasta, vaahtokarkeista, kuivatuista aprikooseista sekä Marianne täytekekseistä.

Tässäpä jouluinen versio tästä suklaisesta makeisesta! Käytin kaksi levyä taloussuklaata, minivaahtokarkkeja, appelsiininmakuisia pipareja, kuivattuja karpaloita sekä paahdettuja manteleita. Mukavan jouluisen makuisia 🙂 Ja vaikka vaahtokarkki ei varsinaisesti ole jouluinen herkku, on se mielestäni Rocky roadissa ihan must, joten se löytyy myös tästä omasta jouluversiostani.
PC111082b.jpg

PC111068b.jpg

Ohjehan on hyvin yksinkertainen. Sulata ensin suklaa joko vesihauteessa tai mikrossa(jos uskallat). Itse suosin vesihaudetta, koska mikrossa en osaa arvioida, milloin sulkaa on sulanut, mutta ei palanut. Tumma suklaa on mielestäni tähän parempi kuin maitosuklaa, koska nämä herkut ovat muutenkin todella makeita, ja maitosuklaa tekee niistä omaan makuuni liian makeita. Jokainen toki oman makunsa mukaan. Jos on oikein överimakean perään, voi tähän lisätä myös valkosuklaata. Saijiksen blogista löytyy muuten tosi herkullisen näköinen versio valkosuklaa rocky roadista!

Tee näin: Murenna piparit, ja leikkaa mantelit pienemmiksi paloiksi. Rocky roadissa palat saavat olla rouheita, mutta kuitenkin suuhun sopivia.

Kun suklaa on hieman jäähtynyt, sekoita kaikki ainekset kulhossa keskenään. Näyttävän tuloksen saa aikaiseksi myös kokoamalla rocky roadin vuokaan kerroksittain. Itse sekoittelen kaikki kerralla kulhossa, ja kumoan sen sitten sellaisenaan kelmulla vuorattuun vuokaan.

Koko komeus kannattaa laittaa jääkaappiin muutamaksi tunniksi jähmettymään. Kun suklaa on jähmettynyt, leikkaa rocky road -palat sopivan kokoisiksi. Rocky roadeja kannattaa säilyttää jääkaapissa.

PC111103b.jpg

PC111108b.jpg

PC111121b.jpg

PC111161b.jpg

PC111172b.jpg

Glögilasi käteen, ja rocky road-pala suuhun 🙂 Nämä on muuten tosi kivoja joululahjoja tai tuliaisia sellofaaniin tai pieneen läpinäkyvään pussiin laitettuna!

Mitkä on sun suosikkitäytteet? Vai kuulostaako koko rocky road aivan liian överimakealta? Itse otan seuraavaksi testiin Dumle-toffeita!

Mukavaa viikkoa!

Koti Ruoka ja juoma DIY