Supersankareita ja silmätulehduksia

Voihan kurjuus! Nyt näyttää ikävästi siltä, että sairastelukierre meidän perheessä jatkuu. Juuri, kun itse kukanenkin alkaa olla selättänyt sitkeän flunssan, heräsi taapero aamulla silmät turvonneina ja punaisina. Oi voi! Lääkäri vahvisti silmätulehduksen, ja nyt sitten huuhdellaan silmiä pari päivää, ja toivomme ettei antibiootteja tarvisi aloittaa. Välillä tuntuu, ettei pienten lasten kanssa tervettä päivää näe. Vaikka aika vähällä sairastelulla me kai kuitenkin olemme päässeet.

Myös mies on ollut allapäin muutaman päivän kohdattuaan pitkästä aikaa suoranaista rasismia. Ja vain koska hän ei ole suomalainen. Niin ikävää ja vihastuttavaa, että nykypäivän Suomessa huudellaan törkeyksiä kaduilla ja kauppakeskuksissa. En oikein tiedä, mitä sellaisessa tilanteessa tulisi tehdä. Mitä törkeyksien huutelijoille tulisi vastata? Tulen aina todella surulliseksi miehen puolesta.

PC061016b.jpg

Asiasta supersankareihin. Viime viikolla kaupassa käydessämme tarttui ostoskoriin mukaan edullinen Pottasupersankari-kirja taaperolle. Pottahommat ei taaperoa kiinnosta pätkän vertaa, joten ajattelin kirjallisuudesta olevan apua innostuksen herättämisessä. Kirja osoittautuikin täydeksi hitiksi, ja sitä luetaan kymmeniä kertoja (peräkkäin!) päivittäin. Innostusta potalla istumiseen se ei kyllä ole valitettavasti herättänyt. Kirja on omasta mielestäni aika huono, ja kieli töksähtelevää, mutta taapero tykkää. Vinkkejä pottailuun otetaan siis ilolla vastaan 🙂PC061020b.jpg

PC061022b.jpg

Viikonloppu ei siis ole ollut kovin hyvä supersankareista huolimatta. Vaikka viikonloppuun on mahtunut myös iloisia juttuja, jäimme kokonaisuudessa kuitenkin miinukselle. Ehkäpä ensi viikko on jo parempi, ja sujuu vähemmällä dramatiikalla.

Alla vielä kuva-arvoitus! Kuka tietää, mitä herkkua näistä aineksista syntyy? Vastaus löytyy huomenna blogista, kun saan leipomukseni tehtyä ja kuvattua 🙂PC111082b.jpgMiten sun viikonloppu on mennyt? Mitä mukavaa sun viikonloppuun on kuulunut?

Parempaa sunnuntaita meille kaikille!

 

Muistathan, että suloinen MOMMI. desigin arvonta on vielä käynnissä! Kannattaa käydä osallistumassa, jos lähipiiristä löytyy pieniä ihmisiä 🙂

Kulttuuri Lapset Vanhemmuus Kirjat

Tummaa tunnelmaa joulukotiin

Olen ollut aika perinteinen, mitä joulukoristelun väreihin tulee. Meillä on ollut paljon punaista ja kultaista. Punaisia pöytäliinoja ja kultaisia tähtiä. Tänä vuonna olen bongannut monestakin paikasta tummempia sävyjä joulutunnelman luojana. Ensin vähän epäilin, että tuleeko kokonaisuudesta synkkä, jos koristeet ja sisustuselementit ovat tummia, ja jopa mustia. Näin pimeänä vuodenaikana, kun on muutenkin niin synkkää. Mutta täytyy myöntää, että ihastuin trendiin ihan täysin. Jotenkin kotoisan, mutta tyylikkään näköistä. Mustaa, tummaa puuta ja rouheita metallin sävyjä -toimii! Vai mitä sanotte näistä Elloksen  tummanpuhuvista sisustuskuvista?

Ellos Home Annalisa-pöytäliina pestyä pellavaaEllos Home Allisson-kynttelikköEllos Home Slite-lampaantalja

Keräsin muutaman suosikkijutun, jotka olisivat hyvinkin tervetulleita osaksi meidän joulusisustusta 🙂 Ihan täysin tummalle linjalle en uskalla lähteä, mutta muutaman tumman elementin ajattelin tänä vuonna hankkia. Tuo Annalisa-pöytäliina on suosikkini! Myös joku muhkea torkkupeitto olisi ihana jalkoja lämmittämään!cb1ff255-e1b9-4333-9259-8106bb48c56d.png

cb1ff255-e1b9-4333-9259-8106bb48c56d.pngAnnalisa-pöytäliina pestyä pellavaa | Allison-kynttilälyhty | Sensy-valotähti | Majli-kynttilälyhty | Pöytävalaisin | Slite-lampaantalja | Storm-kynttilälyhty | Allisson-kynttelikkö | Carleen-teekupit, 2/pakk. | Happiness-leikkuulaudat | Chelsea-torkkupeitto | Serafina-tammenterho | Serafina-tammenterho | Granatäpple-koristeet, 2/pakk. |  

Ihastuttaako tummanpuhuva sisustus joulukotiin? Vai oletko enemmän perinteisten joulusävyjen ystävä? Oletko hankkinut tai hankkimassa jotain uutta kotiin jouluksi?

 

Ja vinkkaan tässä samalla, että Ellokselta saa muuten 40% alennusta kalleimmasta tuotteesta + 2 Iittalan kivituikkua kaupan päälle kun tilaat vähähintään 50 eurolla. Edut koskevat uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Edut ovat voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää, kuitenkin vain 20.12.2016 asti, ja ne voi käyttää vain kerran. Kivi-lyhtyetu koskee vähintään 50 euron tilausta. ALENNUSKOODI: 345733

 

* yhteistyössä Elloksen kanssa

Koti Sisustus